Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2024.

Röyhkeä rokan syö.

Kuva
  Usein sitä miettii, että elämässä selviäisi parhaiten sillä, että olisi melko välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan ja jollei varsinaisesti tyhmä, niin valikoidusti ajattelematon.  Tämä nyt vain putkahti mieleeni, kun tein kesällä töitä (ja opiskeluun kuuluvaa näyttöä) eräässä tuetun asumisen yksikössä. Siellä oli meitä ohjaajia, ja näillä asukkailla oli siis lisäksi käytössään omat avustajat. Oli siis sovittu tietty tuntimäärä avustajan käyttöön kuukaudessa ja myös oikeus käyttää taksikyytiä tietyllä määrällä per kuukausi. Eräs näistä yksikön ohjaajista oli hyvin toimelias. Toki hän esimerkillisesti muisti kertoa siitäkin, että toimiessaan eräässä toisessa yksikössä sijaisena, niin oli kuulemma ainoa, joka teki sen yksikön asukkaiden kanssa jotain (muut kuulemma istuivat lähinnä toimistossa). On siis nähtävästi toimelias missä vaan. Eräänä päivänä tämä ohjaaja ilmoitti, että he lähtevät erään asukkaan kanssa viereiseen kaupunkiin markkinoille. Sinänsä yllättävä veto, koska hän kyllä

Lomamaininkeja

Kuva
Ensimmäinen viikko lomaa takana. Tai eihän se ole mikään loma palkkatyöstä, koska tein muutaman viime kuukauden aikana taas pienimuotoisia sijaisuuksia/määräaikaisuuksia, mutta lomaa (palkatonta) tämä nyt kuitenkin on. Koko viime viikon olin vain äärettömän väsynyt ja haluton kaikkeen. Aloin jo pohtia, että tuleekohan takaisin  parin vuoden takainen masennus. En tiedä. Toivottavasti ei. Silti jotenkin alkoi lopulta tuntua vähän paremmalta ja sain tehtyä tai aloitettua muutamia itselleni määräämiä rästihommia. Joita olivat mm ylimääräisen roinan lajittelu ja raahaaminen kierrätykseen, kirpparille tai roskiin. Ja niin sainkin tehtyä ne hommat, eli taas on hetken hiukan kevyempi olo. Myös ikkunoiden pesun aloitin eilen ja sain pestyä sekä ikkunoita että verhoja. Urakka jatkunee tänään. Olen nyt ajatellut, että koska reilun kuukauden päästä lähden tyttären kanssa Kreikkaan, niin sitä ennen ainakin nyt yritän saada muutaman kilon pois. Ihan siis sen takia, että näyttäisin paremmalta. Saa nä

Alkais jo....

Kuva
 Mietin tuossa viimeksi eilen, että joka viikko leikkaan ruohikon pihalta, mutten ehdi juurikaan nautiskella siitä pihalla olemisesta. On nyt onneksi viimeinen viikko töitä siinä yksikössä, jossa samalla teen sosiaali- ja terveysalan opintoihin kuuluvaa näyttöä. Tosiaan lasken päiviä, että kuinka pitkä aika on ensi maanantaihin, jolloin pitäisi kesälaidunten kutsua. Aika ajoin, ja nykyään melko useinkin, iskee täydellinen ihmisväsymys. Vaikka ne ihmiset olisivat miten mukavia ja herttaisia. Tuntuu, että tosiaan haluaisin vain olla hetken aivan aloillani, ihan niin, ettei kukaan odottaisi, olettaisi tai vaatisi minulta mitään. Erityinen kauhistus ihmistyyppinä ja varsinkin työkaverina on se ylienerginen, jolta ei saa hetken rauhaa ja joka yleensä puhuu taukoamatta. Alkais jo loma :)

Sitä sun tätä, eli työtä tauotta.

Kuva
 Huomasin, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiini mitään. Aika on mennyt melkolailla töitä tehdessä ja töistä palautuessa. Ensin oli 2,5 kk duunia varhaiskasvatuksessa, sitten viikon loma, jonka olin flunssassa, ja nyt olen kesäkuun loppuun saakka eräässä vammaisten asumispalveluyksikössä nimikkeellä avustava ohjaaja, ja samalla teen myös opiskeluihini kuuluvaa näyttöä. En ole varma, kumpi työ on kiinnostavampaa vai onko kumpikaan. Varhaiskasvatuksessa risoo toki se jatkuva meteli, mutta positiivisia puolia on mm aina vapaat viikonloput. Vammaisten asumisyksikössä on tosin epäsäännöllinen työaika, mutta on myös melko leppoisaa, ja on myöskin aikaa syödä lounas rauhassa ja jutella työkavereiden kanssa. Eikä ole jatkuvaa meteliä. Tosin olo siellä on itsellä hiukan epävarma, koska en ole aiemmin toiminut tällaisessa yksikössä. Nyt osaan kuitenkin katetroida, pistää insuliinia sekä jakaa lääkkeitä valvotusti. Silti on vaikea sanoa, minne sitä sitten loppusijoittuu, kun tutkinto v

Varhaiskasvatusta ja muutakin sählinkiä

Kuva
  Työ on taas viime viikkoina vienyt kaiken ylimääräisen tarmon. Kevät tulee silti kohisten ja tänään nähtiin ensimmäiset sinivuokot. On paljon mietityttänyt se, miksi nykyisin lapset niin levottomia ja lyhytjännitteisiä. Tietysti elämä on muutenkin hektistä ja varsinkin  somemaailma ja liiallinen ruutuaika lisännyt levottomuutta vähän kaikilla. Kuitenkin itselle tullut se ajatus, että jos vanhemmat viettäisivät enemmän aikaa lastensa kanssa kotona, ilman mitään erityisiä aktiviteettia, niin voisi olla, että se jonkin verran rauhottaisi. Mutta nykyisin lapsia raahataan virikkeistä toiseen taukoamatta. Jollei ole älytön määrä harrastuksia, niin sitten mennään viikonloppuna koko perheen voimin Ikeaan, jossa se lapsi jätetään leikkihuoneeseen tai sitten lähdetään riehumaan Hoploppeihin ja vastaaviin viihdekeskuksiin. Myös päiväkodissa kaikki tapahtuu tietyssä aikataulussa ja koko ajan tapahtuu. Hyvin alkaneet leikitkin keskeytyvät, kun on taas pakko lähteä syömään, ulos, välipalalle, jump

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, että siellä kek

Matalia maaliskuun energiatasoja

Kuva
  Nyt kun itsellä tuntuu olevan kausi, jolloin energiatasot ja aloitekyky melko minimissä, niin ryhdyin pohtimaan, että tämäkin on ihan normaali, ihmiselämään kuuluva olotila. Tuntuu välillä, että nykymaailmassa haluttaisiin lääkitä pois kaikki sellaiset tunteet, jotka eivät ole niin mukavia. Vaikka ne pettymyksen ja uupumuksen tunteet kuuluvat elämään siinä missä ylenpalttinen riemukin. Itselläni on ongelmana aina ollut liika ajattelu. Yliajattelen useimmissa asioissa, ja saan rakennettua ihmeellisiä ongelmia milloin mistäkin. Olisi paljon helpompaa olla sellainen huoleton tollo, joka vaan tekee asiat sen enempiä miettimättä ja puksuttaa eteenpäin.  Niin, käytin sanaa "tollo". Eli pidänkö itseäni älykkäänä? Kyllä. Minulla on siitä jopa mustaa valkoisella (Mensan älykkyystesti osoitti, että olen keskimääräistä älykkäämpi .😉 Entä onko siitä älykkyydestä ollut elämässä hyötyä? Eipä juuri. Oikeastaan päinvastoin. Liika analysointi ja sekä itsen että muiden tarkkailu tuonut lähi

Ulkopuolinen

Kuva
  Kuvassa kehto eli kätkyt.  Jotkut asiat ihmisessä eivät nähtävästi muutu vuosikymmenienkään aikana. Muistan, kun kyselin joskus eräältä selvännäkijältä alle parikymppisenä, että miksi minun on välillä niin vaikea olla isossa ihmisjoukossa ja uusien ihmisten kanssa. Hän vastasi minulle jotenkin näin, että "olet herkkä ja vaistoat vierauden". Tämä muistui mieleeni, kun olin viimeksi kuoroharkoissa. Olen nyt harrastanut kuorolaulua parisen vuotta, ja vaikka lähteminen harkkoihin aina välillä tympiikin, on mieli yleensä hyvä sieltä palatessa. Nyt viimeksi oli pitkästä aikaa oikein se nuoruuden ahdistunut olotila. Ei siis laulaessa ja harjoitellessa, mutta koska tuo on vanha ja osin perinteisiinkin jämähtänyt kuoro, niin meillä on aina kahvipaussi. Joka sekin oma ohjelmanumeronsa, eli kukin raahaa paikalle vuoronperään kahvit, teet ja muut tykötarpeet.  En ollenkaan välittäisi tuosta tauosta, koska se vaan pidentää kotiinlähdön ajankohtaa, varsinkin kun tauko tuppaa helposti ven

Kohtuus, tuo kaikkien valintojen äiti

Kuva
  No niin, alkoholilakkoni on nyt kestänyt 6 viikkoa. En nyt ole kyllä juurikaan niitä paljon hehkutettuja hyvän olon fiiliksiä kokenut. Ei siis kuitenkaan tee edes mieli alkoholia, jota myöskin halusin testata. Siis riippuvuutta. Luulen, että alkoholia olisi pitänyt kiskoa aktiivisesti ja päivittäin, jotta olisi nähtävissä jotain erityistä "silmien kirkastumista, ihon uutta hehkua, hoikistumista ja parantuneita elämänhallintataitoja". Viikonlopun viinittelyjen lopettaminen ei ilmeisesti anna suurta muutosta. Toki maksa varmaan tykkää, ja sekin on hyvä. Ja rahaa mahdollisesti säästyy. Onhan toki mahdollista, että pitkällä tähtäimellä huomaakin enemmän muutoksia. Minulla tosiaan kävi niin, että ensimmäisellä viikolla särki päätä. Sen jälkeen alkoi tehdä tavallista enemmän makeaa mieli. Nyt se on laantunut. Tällä viikolla minulle on tullut huono olo pienemmästäkin fyysisestä ponnistelusta. Sitä en tiedä, onko osasyynä se, että alkuviikosta kävin luovuttamassa verta. Olen nyt va

Yhteisöllisyyttä

Kuva
  Katsoin eilen kivan jakson Maria Veitolan yökyläily-sarjasta. Hän oli kylässä eräillä sisaruksilla (Anna ja Arppa Airola, näyttelijä ja muusikko) Loviisassa. Yhteisössä asui siis nämä sisarukset ja molempien kumppanit. Taloja oli kaksi, mutta aika paljon kai hengailtiin siellä toisessa talossa, jossa ohjelmakin pääosin kuvattiin. Ihastuin näiden sisarusten iloisiin luonteisiin plus heidän keskinäiseen kemiaansa. Talo oli vähän Huvikumpumainen, kaikki oli vähän sinnepäin. Kyseessä siis vanha puutalo.  Oli jotenkin virkistävää nähdä koti, jossa oltiin ja tehtiin eikä vaan istua törötetty sisustuslehtimäisessä huoneistossa, joissa ei yleensä ole mitään erityisen persoonallista. Lamppuakaan ei näihin designkoteihin hankita välttämättä siksi, että se on kiva, vaan siksi, että se on sen ja sen suunnittelijan numero sejase, ja jälleenmyyntiarvo vaan nousee jne. Toisaalta ymmärrän kyllä, että joillekin ihmisille on tärkeää kaikki tuollainen rahalla hankittu esteettisyys. Ja itsekin kyllä ahd

Oh shit!

Kuva
  Kuvassa peräruiskepussi. Käytetään suolen tyhjennykseen esim paastotessa tai joskus ennen jotain lääketieteellistä toimenpidettä.  Taas koiralenkillä pohdin, että olen varmaankin asunut jo liian kauan samalla paikkakunnalla ja että toisaalta olisi mukavaa (vaikkakin toisaalta vähän ahdistavaakin) muuttaa ihan uuteen ympäristöön. Sen tiedän, että vahingosta viisastuneena en todennäköisesti haluaisi tutustua naapureihin kuin ihan pintapuolisesti. Kohteliaat hyvät päivät ovat ihan riittävä tapa ylläpitää välejä. Olenhan aiemminkin kirjoittanut siitä, että noin toistakymmentä vuotta sitten täälläpäin pari perheenemäntää yritti mestaroida  tästä alueesta jotain satukirjaidylliä, mutta heidän omilla ehdoillaan, eli he yrittivät päättää, kuka leikkii kenenkin kanssa. No, tälläinen tasapäistäminen ja määräilyhän on minulle kuin punainen vaate härälle. Ei siitä sen enempää. Nyt vaan huomasin taas provosoituvani, kun eräs tuttava tässä lähistöllä oli laitellut fb-sivulleen jotain imelää "

Totta vai tarua?

Kuva
  Kuvassa Miss Universum kisojen virallinen tunnus. Luin tuossa eräästä naistenlehdestä entisen missin haastattelua. Jotenkin tuli outo olo. Tuntuu tosiaan, että jotkut puhuvat yhtä ja tekevät toista.  Tämän rouvan missiajoista on tosiaan lähes 30 vuotta. Silti hän totesi haastattelussa, että ulos astuminenkin on hänelle valinta. "Silloin pitää jaksaa puhua roskapussi kourassa kenelle tahansa pirkolle ja pertille tai altistua sille, että ruokakaupan kassa analysoi ostoksiani liukuhihnalla". Anteeksi mitä??? Siis tämä daamiko oikeasti ajattelee, että elää yhä julkisuuden valokeilassa?? Ja silloinko ei jutella pirkoille eikä perteille? Luulenpa, että kassoja ei voisi vähenpää kiinnostaa kenenkään ruokaostokset. Lisäksi iso osa kassoista ei ollut syntynytkään, kun tämä oli missinä. Hän ei myöskään kuulemma enää mene suomesssa uimahalliin tai rannalle. Häntä ei kuulemma  enää osoiteltaisi tai salakuvattaisi. "Syön, juon, treenaan ja lomailen juuri kuten tahdon". Selvä..

Helmikuun tyhjäkäyntiä.

Kuva
  Helmikuu on vähän yli puolenvälin. Alkoholilakko kestänyt nyt himpun verran yli kuukauden. Ei ole mitään erityistä mainittavaa siitä, ihan ok. Ei viiniä  viikonloppuna ruoan kanssa, ei Gintoniceja eikä lonkerotölkkejä. Ei kauheasti eroa entiseen, paitsi että makeaa tekee mieli useammin.  Olen yrittänyt opiskella. Lähipäiviä tai oikeastaan lähi-iltoja ollut jonkin verran ja niitä itsenäisesti tehtäviä tehtäviä on tuhottomasti. Hommasin itselleni palkallisen harjoittelupaikan toukokuuksi eräästä kehitysvammaisten yksiköstä. Tarvitsin tällaisen paikan voidakseni suorittaa toisen koulutukseen kuuluvan näytön. Ensimmäinen onkin jo suoritettu ja hyväksytty. Olen jostain syystä koko ajan vähän väsynyt. Olen nyt syönyt monivitamiinia, sinkkiä sekä Harmonia66-luontaistuotetta. Jotenkin väsyn niinä päivinä erityisesti, kun aurinko ei paista. Tulee näpyteltyä liikaa facebookiakin ja instagramia.. En tiedä miksi, koska aika usein alkaa vaan ahdistaa ja vituttaa ihmisten feikkijutut. Kaikki on ka

Ketä kamera rakastaa?

Kuva
  Olen viime aikoina seurannut Areenassa ranskalaista satiiria Agentit. Rakastan tuota sarjaa. Se on hauska, näyttelijät rooleihinsa sopivia ja ranskan kieli kuulostaa korvaan aina ihanalta. Tämä palkittu sarja ilakoi näyttelijöiden ja tuotantoyhtiöiden välissä operoivien ihmisten ammatilla. Laitoin tekstin alkuun kuvan roolihahmo Mathiaksesta. Sen lisäksi, että hän on aina viimeisen päälle hyvin puettu eli aina tyylikäs mittatilauspuku liiveineen (tärkeä osa) päällä, minulla on lisäksi fiksaatio miehiin, joilla paksut hiukset, jotka vähän tuohon tyyliin kammattu, ja josta aina valahtaa välillä otsalle seksikkäästi hieman etuhiuksia. (Kaljuista tai kaljuuntuvista miehistä on elämässäni ollut pelkkää harmia, joten siksi välttelen) . Aiheenani on kuitenkin se, että ketä kamera rakastaa. On ihmisiä, jotka ovat oikeasti sellaisia, että he ovat muuntautumiskykyisiä. Se ei tavallaan vaadi mitään klassista kauneutta. En siis esimerkiksi katso koskaan Salattuja elämiä, koska se on minusta aiva

Ilmankossuapännii

Kuva
  No niin, olen nyt kolmatta viikkoa alkoholilakossa. Ei pänni yhtään. Ei tee mieli edes viiniä ruoan kanssa. Ilmeisesti perimäni riippuvuusgeenit eivät ole kuitenkaan niin voimakkaat kuin joskus kuvittelin. Pohdin noin yleisesti omaa ikäluokkaani. Kun lähdettiin ulos töistä tai opiskelujen parista 80-luvulla, ja oltiin menevinämme yksille, niin eihän se kenelläkään koskaan jäänyt yhteen. Baarissa riekuttiin ja saatettiin lähteä jatkoillekin ja seuraavana aamuna tikkana takaisin töihin tai kouluun. En myöskään ole mielestäni koskaan käyttänyt alkoholia surun häivyttämiseen. Pikemminkin apukeinoksi silloin, kun mikään ei ole tuntunut miltään.  Ymmärrän tavallaan oikein hyvin huumeiden käyttäjiä. Alunperinhän on varmaan haettu juuri sitä tajunnan laajentumista. Todella moni taulu on maalattu, kirja kirjoitettu ja musiikki sävelletty huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Tätä on ollut taatusti vuosisadasta toiseen, käytetyt aineet vain vaihdelleet. Surulliseksi homman tekee se, jos mä

Myrskyluodon Maija

Kuva
Olin elokuvissa katsomassa  Myrskyluodon Maija- filmin. Tämä on siis Tiina Lymin ohjaus. Minua oli jo varoiteltu että nessut mukaan. No, ei itkettänyt. Elokuva oli myös hiukan turhan pitkä. Silti erittäin hyvä elokuva, pääosassa loistaa Amanda Jansson. Jannen roolissa sympaattinen Linus Troedsson. Elokuva oli kokonaan ruotsinkielinen, ollaanhan Ahvenanmaan saaristossa. Turussa piipahdettiin markkinoilla ja myymässä Maijan kehräämää ja värjäämää lankaa. Alussa esitettiin pitkään päähenkilön lapsuutta ja nuoruutta. Myös hänen uskoaan vanhoihin kansantaruihin, enteisiin ja taikoihin (tästä tykkäsin erityisesti). Kosinnan, avioliiton ja Myrskyluodolle muuton jälkeen kuvattiin nuorenparin elämää ja seksuaalista heräämistä ja yhteisen rakkauden löytämistä. Sen jälkeen ensimmäisen synnytyksen jälkeen siirryttiinkin jo kohtaan, jossa olikin äkkiä neljä lasta.  Myös Krimin sotaa käydään tuolloin, 1800- luvun puolivälissä joukko brittisotilaita saapuu miehittämään myrskyluotoa. En nyt enempää pa

Mulkoilua

Kuva
  Olen joskus aiemmin kirjoittanutkin keskaria näyttelevästä psykologinaapuristani. En jaksa enempää mennä yksityiskohtiin, mutta sanotaan nyt näin, että aikoinaan tämä hiiltyi siitä, kun ei hänen kaikkeen puuttuva vehkeilynsä mennytkään läpi (yritti manipuloida naapurustoa päättämällä, että kuka lapsi saa leikkiä kenenkin kanssa plus teki luonneanalyyseja pyytämättä), ja lopulta tuntui, että hänen omassa lintukodossaan oli paljonkin hämärää. Emme ole olleet vuosiin puheväleissä ja hyvä niin. Nyt en tiedä, näytteleekö vieläkin keskaria, koska en viitsi juurikaan huomioida hänen olemassaoloaan. Sen verran kuitenkin olen huomannut, että hän on tosi usein kähjäämässä kompostoriaan talonsa nurkan takana ja vilkuilee meillepäin. Samoin joku ryntää aina ikkunaan, kun meidän pihalla liikkuu jokin. Viimeksi huomasin yleisöä, kun tultiin lentokentältä taksilla pihalle ja purettiin laukkuja auton takaboxista. Mieheni sen sijaan on huomannut, että kun tämä henkilö kävelee ohi, niin ei sano mitään

Keskiviikon ajatuksia

Kuva
Tämä viikko on mennyt siten, että joka päivä ollut jotain ohjelmaa. Maanantaina kuoroharkat, eilen koulupäivä (harjoiteltiin mm hallittua fyysistä rajoittamista), tänään pidetään minun luonani stemmaharkat ja huomenna on taas opiskeluja. Kevään kunniaksi ryhdyin myös alkoholilakkoon. Se alkoi 22.1. Kimmokkeena oikeastaan se, että esim tyttäreni laihtunut vuodessa yhden vaatekoon. Kun kyselin elämäntapamuutoksia, niin ainoana oli oikeastaan se, että jättänyt juhlimisen vähemmälle (ja vähentänyt leivänsyöntiä). Lisäksi heillä on ollut työporukan naisten kesken veto, eli ovat säännöllisesti mittailleet itseään ja se, joka hävinnyt, on aina vienyt toiset aamiaiselle tai brunssille johonkin hotelliin tai kahvilaan. Minulla on perimässäni jonkinlainen alttius riippuvuksiin, joten senkin takia pieni kurinpalautus tulee ihan tarpeeseen.  

Lomilta lompsis

Kuva
 Loma oli oikein onnistunut ja leppoisa. Lämpötila +26 lähes joka päivä. Oli tosi mukavaa vain olla ja mennä joka aamu aamupalalle, joka syötiin poikkeuksetta ulkona.  Hiukan kävellä ja shoppailla. Ainoat suunnitellut aktiviteetit oli treffit tamperelaisen tuttavapariskunnan kanssa rannassa ja retki paikallisbussilla eläintarhaan. Delfiinit veivät kyllä sydämen, jälleen kerran. Hotellialueellamme suurin osa asukkaista oli joko Tanskasta tai Ruotsista. Tanskalaiset saavat älämölön aikaisiksi missä vaan, koska liikkuvat yleensä laumoissa. Ei haittaa.  Oikeastaan koko viikko sujui ulkona oleskellen (öitä lukuunottamatta). Oli ihanaa vain olla, juoda sangriaa tai olutta ja lukea kirjoja. Tällä kertaa ei kumpikaan edes polttanut ihoaan auringossa. Tosin saattoi johtua siitäkin, että varsinainen auringonotto oli melko mahdotonta, koska kovamuoviset aurinkopedit olivat äärettömän epämiellyttävät ja kovat selälle.  Ruoka oli sitä samaa turistimättöä kuin ennenkin. Paras ateria itsellä oli gril

Ajatusten lomassa ajatuksia lomasta.

Kuva
  Aloin tässä oikein lähestyvää lomaa odotellessa pohtia menneitä reissuja. Nuorena oli kivaa juhliminen ja ns yöelämä. Nyt riittää, kun saa olla edes uudessa ympäristössä ja saada istua kiireettömästi jossain sopivanlämpöisessä paikassa, kylmää drinksua siemaillen tai hyvää ruokaa syöden. Ei ole ehkä enää niin huoleton ja vaaroja kaihtamaton. Silti ehkä parhaat hetket reissata olivat ne, kun lapset olivat aika pieniä. Ei nyt enää mitään vauvoja tai leikki-ikäisiä, mutta siinä ikävuosina 6-12, kun he olivat kaikesta innostuneita ja sellaista kivaa ja hyväntuulista matkaseuraa. Tosin muistelen, että olivat uusien ruokien suhteen melko ronkeleita. Mitkään eksoottiset herkut eivät uponneet (heille myös lasagne tuntui olevan eksoottinen ruoka :)) Toiseksi parhaat reissut olivat niitä, joita tein entisten avomiesten kanssa. Ihan siitä syystä, että molemmat tykkäsivät vuokrata mopon reissuilla, ja minä taas tykkäsin istua kyydissä. Näki paljon enemmän tuolla tavalla. Nykyinen mies ei halua v

Talviunta

Kuva
  Nyt minuun sitten iski se, mitä olen vältellyt koko talven: Talviunen tarve. Jouluun asti riitti energiaa ja hiukan uuteen vuoteenkin saakka, mutta nyt onkin ollut yhtä tahkoamista. Aamuisin ei tunnukaan enää kivalta herätä vaan väsyttää. Kyllä tämä väsymys nähtävästi tulee joka vuosi, halusi tai ei. Nyt onkin lähestyvä aurinkoloma tulossa todella tarpeeseen. Etsiskelin eilen eri liikkeistä kivaa uimapukua, mutta en löytänyt ollenkaan mieleistäni. Tuttavan vinkistä nyt tilasin eräästä paikasta, tilasin kaksikin eri mallia, ja nyt on sormet ja varpaat ristissä, että mahtaako ehtiä paketti ajoissa. No, löytyy kyllä sitten vanhoistakin varastoista asusteita, jos näin kehnosti käy. Koiruus lähtee koirahoitolaan. Tänään käydään vähän etukäteen tutustumassa. En tiedä, miten hoitoviikko tulee sujumaan, mutta minulle tämä ero tulee kyllä tarpeeseen. Olen melkeinpä koiran ainoa hoitaja, kun aikuiset lapset eivät enää asu kotona ja miehen mielestä koira on lähinnä minun oma bisnes, kun sen hal

Jänöjussin mäenlasku, katoavaa kansanperinnettäkö?

Kuva
  (Kuva Pinterest nimikkeellä Jänöjussin mäenlasku) Nyt on vielä jonkinlaiset välipäivät, eli koulut kiinni. Pakkasta on ollut kiitettävästi eli täällä rannikollakin parhaimmillaan -20 astetta. Melko rapsakka keli siis. Aamuisin saa aika yksin kulkea tuolla koiran kanssa aamuseiskan jälkeen. Nythän vouhotetaan paljon nuorison rapautuvasta kunnosta. Tai varmaankin mennään taas ääripäissä, eli on näitä sporttisia nuoria, joilla se liikunta on tavoitteellista. Sitten on ahdistuneita teinejä, jotka vertailevat itseään tiktokin "upeannäköisiin" turbohuuliin (sorry) ja sairastuvat syömishäiriöihin. Sitten on varmaankin paljon niitä, jotka hengailevat sisätiloissa ja pelaavat ehkä. Ei ole kauheasti nimittäin näkynyt pieniä eikä suuriakaan kuntoilijoita ulkosalla tällä viikolla tässäkään taajamassa. Vireitä eläkeläisiä on kyllä näkynyt. Monet ikätoverini muistelevat, miten ennen kaikki oli paremmin. En allekirjoita tätä väitettä. Mutta ulkona oltiin kyllä enemmän, paljon enemmän. En

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perheenjäs

Yhtä juhlaa

Kuva
 Nyt on noin kaksi viikkoa ollut kansalaisilla elämä yhtä juhlaa. Tai jotain. Ensin oli joulu, sitten ns välipäivät ja sitten olikin vuoden vaihtuminen. Jotenkin oltu joulun jälkeen siipan kanssa ihan tööt, eli lähinnä maattu sohvalla ja katsottu televisiota. Ei jaksettu uudeksi vuodeksikaan kutsua ketään kylään. Tehtiin ruokaa, poltettiin kynttilöitä ja syötiin kahdestaan. Skumppakin jäi avaamatta. Punaviini ei. Joulu meni melko mukavasti, toki ruokaa oli taaskin liikaa. Kaikki lapset olivat meillä. Nuorimmainen tuli joulupäivänä avopuolisonsa kanssa.  Lahjoja me hankimme toisillemme ja mielestäni kaikki hankinnat olivat oikein onnistuneita. Jouluaattona oltiin levyraatia. Jotenkin tämmöinen pitkä juhlapyhäsessio vähän veltostuttaa ja tekee ylirennoksi. Nyt pitäisi taas jatkaa opiskelujakin ja kyllä tuntuu olevan niin tahmeaa ajatus kirjojen avaamisesta. Mutta kaipa tämä vauhti tästä taas kiihtyy.