Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 2, 2022.

Pentuenergiaa

Kuva
 Hauvavauva on nyt ilostuttanut perhettämme parisen kuukautta. Arki on alkanut sujua hyvin, ja yötkin saadaan nukuttua hyvin ja välillä heräämättä. Tarmoa pienellä riittää. Ja ikeniä kutittaa, eli kaikkea koitetaan pureskella mitä eteen tulee. Puruleluja- ja luita on paljon. Välillä annan jääpalan pureskeltavaksi. Silti muutamaan huonekaluun on pitänyt iskeä pikku piraijanhampaat. Jos haluaa steriilin Avotakkakodin, ei kannata hankkia koiraa. Elämänjälkiä tulee. Olen välillä pohtinut, että kumpi on vaativampi, hauvavauva vai ihmisvauva. Ihmisvauva pysyy ensimmäiset kuukaudet paikoillaan eikä pissaa juurikaan lattioille. Ihmisvauvaa ei alussakaan tarvitse kiikuttaa ulos tunnin välein. Ihmisvauva tosin itkee melko usein, eikä se ääni ole mikään erityisen miellyttävä. Koiravauva ei paljoa itkeskele. Paitsi jos laumanjohtaja (meillä hauvavauvan mielestä minä) lähtee ulos tai yläkertaan. Meidän hauvavauva on pienehkö koira. Aikuisena max 8 kg. Samaa rotua ollutkin ennenkin ja hyväksi havait