Ulkopuolinen
Kuvassa kehto eli kätkyt. Jotkut asiat ihmisessä eivät nähtävästi muutu vuosikymmenienkään aikana. Muistan, kun kyselin joskus eräältä selvännäkijältä alle parikymppisenä, että miksi minun on välillä niin vaikea olla isossa ihmisjoukossa ja uusien ihmisten kanssa. Hän vastasi minulle jotenkin näin, että "olet herkkä ja vaistoat vierauden". Tämä muistui mieleeni, kun olin viimeksi kuoroharkoissa. Olen nyt harrastanut kuorolaulua parisen vuotta, ja vaikka lähteminen harkkoihin aina välillä tympiikin, on mieli yleensä hyvä sieltä palatessa. Nyt viimeksi oli pitkästä aikaa oikein se nuoruuden ahdistunut olotila. Ei siis laulaessa ja harjoitellessa, mutta koska tuo on vanha ja osin perinteisiinkin jämähtänyt kuoro, niin meillä on aina kahvipaussi. Joka sekin oma ohjelmanumeronsa, eli kukin raahaa paikalle vuoronperään kahvit, teet ja muut tykötarpeet. En ollenkaan välittäisi tuosta tauosta, koska se vaan pidentää kotiinlähdön ajankohtaa, varsinkin kun tauko tuppaa helposti...