Tohtori Höyhen

Tämä viikko on mennyt siten, että joka päivä ollut jotain ohjelmaa. Maanantaina kuoroharkat, eilen koulupäivä (harjoiteltiin mm hallittua fyysistä rajoittamista), tänään pidetään minun luonani stemmaharkat ja huomenna on taas opiskeluja. Kevään kunniaksi ryhdyin myös alkoholilakkoon. Se alkoi 22.1. Kimmokkeena oikeastaan se, että esim tyttäreni laihtunut vuodessa yhden vaatekoon. Kun kyselin elämäntapamuutoksia, niin ainoana oli oikeastaan se, että jättänyt juhlimisen vähemmälle (ja vähentänyt leivänsyöntiä). Lisäksi heillä on ollut työporukan naisten kesken veto, eli ovat säännöllisesti mittailleet itseään ja se, joka hävinnyt, on aina vienyt toiset aamiaiselle tai brunssille johonkin hotelliin tai kahvilaan. Minulla on perimässäni jonkinlainen alttius riippuvuksiin, joten senkin takia pieni kurinpalautus tulee ihan tarpeeseen.  

 Loma oli oikein onnistunut ja leppoisa. Lämpötila +26 lähes joka päivä. Oli tosi mukavaa vain olla ja mennä joka aamu aamupalalle, joka syötiin poikkeuksetta ulkona.  Hiukan kävellä ja shoppailla. Ainoat suunnitellut aktiviteetit oli treffit tamperelaisen tuttavapariskunnan kanssa rannassa ja retki paikallisbussilla eläintarhaan. Delfiinit veivät kyllä sydämen, jälleen kerran. Hotellialueellamme suurin osa asukkaista oli joko Tanskasta tai Ruotsista. Tanskalaiset saavat älämölön aikaisiksi missä vaan, koska liikkuvat yleensä laumoissa. Ei haittaa.  Oikeastaan koko viikko sujui ulkona oleskellen (öitä lukuunottamatta). Oli ihanaa vain olla, juoda sangriaa tai olutta ja lukea kirjoja. Tällä kertaa ei kumpikaan edes polttanut ihoaan auringossa. Tosin saattoi johtua siitäkin, että varsinainen auringonotto oli melko mahdotonta, koska kovamuoviset aurinkopedit olivat äärettömän epämiellyttävät ja kovat selälle.  Ruoka oli sitä samaa turistimättöä kuin ennenkin. Paras ateria itsellä oli gril

  Aloin tässä oikein lähestyvää lomaa odotellessa pohtia menneitä reissuja. Nuorena oli kivaa juhliminen ja ns yöelämä. Nyt riittää, kun saa olla edes uudessa ympäristössä ja saada istua kiireettömästi jossain sopivanlämpöisessä paikassa, kylmää drinksua siemaillen tai hyvää ruokaa syöden. Ei ole ehkä enää niin huoleton ja vaaroja kaihtamaton. Silti ehkä parhaat hetket reissata olivat ne, kun lapset olivat aika pieniä. Ei nyt enää mitään vauvoja tai leikki-ikäisiä, mutta siinä ikävuosina 6-12, kun he olivat kaikesta innostuneita ja sellaista kivaa ja hyväntuulista matkaseuraa. Tosin muistelen, että olivat uusien ruokien suhteen melko ronkeleita. Mitkään eksoottiset herkut eivät uponneet (heille myös lasagne tuntui olevan eksoottinen ruoka :)) Toiseksi parhaat reissut olivat niitä, joita tein entisten avomiesten kanssa. Ihan siitä syystä, että molemmat tykkäsivät vuokrata mopon reissuilla, ja minä taas tykkäsin istua kyydissä. Näki paljon enemmän tuolla tavalla. Nykyinen mies ei halua v

  Nyt minuun sitten iski se, mitä olen vältellyt koko talven: Talviunen tarve. Jouluun asti riitti energiaa ja hiukan uuteen vuoteenkin saakka, mutta nyt onkin ollut yhtä tahkoamista. Aamuisin ei tunnukaan enää kivalta herätä vaan väsyttää. Kyllä tämä väsymys nähtävästi tulee joka vuosi, halusi tai ei. Nyt onkin lähestyvä aurinkoloma tulossa todella tarpeeseen. Etsiskelin eilen eri liikkeistä kivaa uimapukua, mutta en löytänyt ollenkaan mieleistäni. Tuttavan vinkistä nyt tilasin eräästä paikasta, tilasin kaksikin eri mallia, ja nyt on sormet ja varpaat ristissä, että mahtaako ehtiä paketti ajoissa. No, löytyy kyllä sitten vanhoistakin varastoista asusteita, jos näin kehnosti käy. Koiruus lähtee koirahoitolaan. Tänään käydään vähän etukäteen tutustumassa. En tiedä, miten hoitoviikko tulee sujumaan, mutta minulle tämä ero tulee kyllä tarpeeseen. Olen melkeinpä koiran ainoa hoitaja, kun aikuiset lapset eivät enää asu kotona ja miehen mielestä koira on lähinnä minun oma bisnes, kun sen hal

  (Kuva Pinterest nimikkeellä Jänöjussin mäenlasku) Nyt on vielä jonkinlaiset välipäivät, eli koulut kiinni. Pakkasta on ollut kiitettävästi eli täällä rannikollakin parhaimmillaan -20 astetta. Melko rapsakka keli siis. Aamuisin saa aika yksin kulkea tuolla koiran kanssa aamuseiskan jälkeen. Nythän vouhotetaan paljon nuorison rapautuvasta kunnosta. Tai varmaankin mennään taas ääripäissä, eli on näitä sporttisia nuoria, joilla se liikunta on tavoitteellista. Sitten on ahdistuneita teinejä, jotka vertailevat itseään tiktokin "upeannäköisiin" turbohuuliin (sorry) ja sairastuvat syömishäiriöihin. Sitten on varmaankin paljon niitä, jotka hengailevat sisätiloissa ja pelaavat ehkä. Ei ole kauheasti nimittäin näkynyt pieniä eikä suuriakaan kuntoilijoita ulkosalla tällä viikolla tässäkään taajamassa. Vireitä eläkeläisiä on kyllä näkynyt. Monet ikätoverini muistelevat, miten ennen kaikki oli paremmin. En allekirjoita tätä väitettä. Mutta ulkona oltiin kyllä enemmän, paljon enemmän. En

  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perheenjäs

 Nyt on noin kaksi viikkoa ollut kansalaisilla elämä yhtä juhlaa. Tai jotain. Ensin oli joulu, sitten ns välipäivät ja sitten olikin vuoden vaihtuminen. Jotenkin oltu joulun jälkeen siipan kanssa ihan tööt, eli lähinnä maattu sohvalla ja katsottu televisiota. Ei jaksettu uudeksi vuodeksikaan kutsua ketään kylään. Tehtiin ruokaa, poltettiin kynttilöitä ja syötiin kahdestaan. Skumppakin jäi avaamatta. Punaviini ei. Joulu meni melko mukavasti, toki ruokaa oli taaskin liikaa. Kaikki lapset olivat meillä. Nuorimmainen tuli joulupäivänä avopuolisonsa kanssa.  Lahjoja me hankimme toisillemme ja mielestäni kaikki hankinnat olivat oikein onnistuneita. Jouluaattona oltiin levyraatia. Jotenkin tämmöinen pitkä juhlapyhäsessio vähän veltostuttaa ja tekee ylirennoksi. Nyt pitäisi taas jatkaa opiskelujakin ja kyllä tuntuu olevan niin tahmeaa ajatus kirjojen avaamisesta. Mutta kaipa tämä vauhti tästä taas kiihtyy.