Tekstit

Syystalven silppuja

(Kuvassa Marc Chagallin maalaus, jonka nimeä en muista) Tohtori Höyhen on ollut kiireinen ja väsynyt, joten kirjoituksia on tullut harvakseltaan. Ei viitsi sivun täytteeksi ryhtyä ihan ruokaohjeitakaan rustaamaan. Tämä blogi on muutenkin enemmänkin lähinnä päiväkirjamainen, koska somessakin tulee paljon avauduttua, mutta tietyistä asioista ei voi eikä saa. Raskas työ varhaiskasvatuksessa on vaatinut veronsa. Työpäivän jälkeen jaksaa lähinnä ajaa kotiin, tehdä ruoan ja lösähtää sohvalle. Viikonloppuisin on hiukan enemmän elossa. Kaikkea tulee kuitenkin mietittyä välillä. Näin vanhetessa huomaa, että tietyissä asioissa kärsivällisyyttä on tullut joissain asioissa enemmän. Ihan kaikesta ei enää jaksa provosoitua, koska tietää, että yleensä hankalatkin tilanteet kestävät aikansa ja menevät sitten ohi. Valitettavasti  myös onnen hetkille tuppaa käymään samoin. Toisaalta omat luonteenpiirteet korostuvatkin iän myötä. Kuten kova kiroilu ja äkkipikaisuus. ja ärsyyntyminen henkilöihin, joilla o

Dagis-depis

Kuva
 Tohtori Höyhen on sukellellut päiväkotimaailman syövereihin ja on huomannut, että ei palaudu viikonloppuisin työn rasituksista. Oloa voisi kuvailla jopa hieman masentuneeksi tai ainakin ahdistuneeksi. Ahdistus ja väsymys on enemmänkin henkistä, ei niinkään fyysistä. On hyvin vaikea tottua jatkuvaan meteliin sekä jokapäiväisiin rutiineihin. Jos aikuisella on tämä olo, mikä mahtaakaan olla fiilis lapsella? Henkilökuntaa on ihan liian vähän. Lapset ovat kuin iso karjalauma, jota ohjaillaan ryminällä suoritteesta toiseen. Aamupala, leikki, pissalle, pukemaan, ulos, sisälle, riisuminen, lounas, leikkiä, riisuminen, pissalle, päivälepo, leikkiä, välipala, pissalle, pukeminen, ulos, kotiinlähtö. Jos joukossa on yksikin, joka ei sopeudu laumatouhuihin, hän ottaa kokonaan yhden hoitajan ajan, ja se taas on kaikilta muilta lapsilta pois. Päiväkodissa pitää olla melko tiukat säännöt, että se homma toimisi edes jotenkin. Koko paletin pyörittäminen olisi helpompaa, jos riittävän henkilömäärän lisä

Täydellinen some-ihminen

Kuva
 (Kuvassa Henri Matissen maalaus "Musician", vuodelta 1939) Tohtori Höyhen on hengaillut somessa jo vuosia, kuten meistä suurin osa. Välillä osallistuen, välillä vain seuraten. Fb:ssä on ryhmiä joka lähtöön. Osassa pystyy keskustelemaan, joissain taas kaikki menee riitelyksi. Politiikka ja uskonto ovat useimmiten takuuvarmoja aiheita, jos haluaa suuttua tai suututtaa. Niitä sivuaviin keskusteluihin ei kauheasti kannata osallistua.  Myös ravinto ja painonhallinta tuovat mukanaan erinäisen määrän vähäiselläkin kokemuksella asiantuntijaksi nousseita valmentajia ja trainereitä, joilla on usein se yksi ainoa, laput silmillä löydetty totuus. Ja jos erehdyt innostumaan hetkeksi jonkun uskottavalta vaikuttavan ravitsemusasiantuntijan jutuista, alkaa pian sähköpostiin kilkkaamaan päivittäin erinäisiä tarjouksia, joihin olisi kuulemma viisasta tarttua.Hintakin on aina "nyt vain x euroa. Sinänsä kyllä hyvä, että jokaiselle on tarjolla jotain apua. Jos ja kun terve järki ei riitä. K

Varhaiskasvatusta

Kuva
Tohtori Höyhen on nyt muutaman kuukauden tarkkailuasemissa ja hankkimassa empiirisiä kokemuksia varhaiskasvatuksen saralta. Samma på finska: päiväkodissa. Se on melko mielenkiiintoinen maailma. Omatkin, melko luutuneet käsitykset muuttuneet paljon, kun työssä on sisällä. Ei ne tädit siellä sitten hengailekaan koko päivää keskenään juoruten ja leikkien, tai vanhempia turhilla "voitko hakea kuumeisen lapsesi kotiin"- soitoilla kiusaten. Päiväkodissa on tiivis rytmi ja aikataulu, ja alkanut vähän säälittää ne lapsetkin, joiden elämä todella aikataulutettua jo pienestä pitäen. Toisaalta: homma ei toimisi, jos siellä kukin tekisi, mitä tahtoisi. Lapsia on paljon ja henkilökuntaa todella vähän. Henkilökunnan saikuttelut vaikuttavat heti ja välittömästi. Rytmi on seuraavanlainen: aamupala, leikkihetki (joskus omaehtoista, joskus ohjattua leikkimistä), ulkoilu (työläin osuus se muksujen ulos- ja sisäänvienti kaikkine pissatuksineen ja vaatteiden vaihtoineen), ruokailu, vähän leikkiä,

Helle. Uhka vai mahdollisuus?

Kuva
 Fiilis on tämä, kuten kuvassa. Joka taidemaalari Degasin työ. Että ihan kivaa on ollut, mutta nyt ei enää jaksais.Tekis melkein mieli huitaista kuonoon näitä, jotka sanovat että "turha sitten valittaa, kun on pakkasta - 30 astetta". Miten niin turha? Valittaminen kannattaa aina. Tulee itselle ainakin parempi mieli. Oikein sellainen "puhdistunut" Oikeasti säälittää eläimet ja nuutuneet kasvit, joita ei auta sekään, että minä pysyn sisällä talossani, jossa on viilennys. Olen silti kastellut kasveja ja jättänyt eläimille vesiastioita. Sekä jättänyt ruohonleikkuulta pörriäisillekin alueita pörräämiseen. Olen moraalisesti närkästynyt tuttavastani, joka ollut koko kesän veneessä ja sanoo, että kesä on ihanaa ja että helteet sais jatkua. Pidän häntä moraalittomana. Hänenkin pitäisi mielestäni toivoa, että sataisi edes silloin tällöin. Salaisesti toivon, että hänen nurmikkonsa kuivuu ja että pätäkät loppuu jatkuvan merellä tapahtuvan vapaa-ajanvieton vuoksi. Myös veneen mo

Kesäilyä

Kuva
Kesä on ihmeellinen, lyhyt kausi suomalaisen elämässä. Ensin sitä odottaa koko talven että "tulispa jo". Sitten, kun ensimmäiset lämpimät alkavat, alkaa huolestuttaa että ehtiikö ostaa kesäkukat, ehtiikö laittaa puutarhakalusteet kesäkuntoon, ehtiikö saada vartalon kesäkuntoon (ylensä ei) jne. Sitten tulee kauhea stressi kaikesta muustakin, ja sitten, jos tulee kylmiä sadepäiviä, niin sitten vasta stressi tuleekin. Että tuleeko se kesä ollenkaan ja tuleeko kylmä Juhannus. Mutta jollei ja kun ei kaikkea koskaan ehdi kuitenkaan, täytyy muistaa että aina tulee uusia kesiä. Nautitaan nyt, niistä sadepäivistäkin. Ja ihanista tuoksuista ja väreistä ja ihmeellisestä valosta. Hyvää kesää!  

Kukapa everstille kirjoittaisi

Kuva
 Kuvassa kirjailija Gabriel Garcia Marquez, joka kirjoittanut mm kirjat "Sadan vuoden yksinäisyys" sekä "Kukapa everstille kirjoittaisi". Ainakaan jälkimmäistä en ole edes lukenut, mutta sarkastinen kirjan nimi nousi tämän postauksen otsikoksi. Jonka aiheena siis korona-ajan yksinäisyys. Korona-epidemian aikana on korostunut somemaailma ja yhteydenpito viestitellen. Alkaa jotenkin jo riepomaan tämä fyysisten kontaktien vähyys. Selvästi huomaa kaipaavansa ihmisten tapaamista livenä. Itselläni ei ole hätäpäivää siinä mielessä, että perhe on olemassa vaikka työpaikkaa ei tällä hetkellä olekaan. Eli joka päivä tapaan jonkun. Ja tietysti koiralenkeillä myös. Ja ruokakaupassa. Ja onneksi edes joskus edes pienimuotoisissa juhlimistilanteissa. Toisaalta on myös helpottavaa, ettei ole kauheasti sellaisia pakollisia sosiaalisia tilanteita. Ja on myös korostunut ihmisen perustarpeet. Syöminen ja nukkuminen. Ruoanlaitto ja leipominen kotona on lisääntynyt, ja ruokalasku pienent