Tekstit

Karma(isevaa)

 Ajattelin ensin postata orkideankasvatuksesta. Mulla on aina samalla ikkunalla 3 orkideaa. Ne vanhimmat olen sitten jossain kohtaa hävittänyt, eli yli 10-vuotiaat tai jos ovat menneet sen näköisiksi, että elämänkaari on loppupuolella. Ja aina hankkinut uuden tilalle. Tässä kuvassa mun orkideat tänä aamuna. Nehän kukkivat sitten kuukausitolkulla. Maailman helppohoitoisin kukka: kerran viikossa laitan tiskialtaaseen ja lasken ensin vettä ruukun läpi, että multa kastuu kunnolla ja sitten saavat lojua vesitilkassa altaassa puolisen tuntia. Ja takas ruukkuun ja ikkunalle. Joskus laitam ravinnepuikon ruukkuun. Sen liukeneminen kestää iät ja ajat, siis kuukausia. Niin, orkideapähkäilyjen lisäksi tuli taas karman toteutuminen huvittavalla tavalla esiin. Minulle hermostui fb:ssa muuan harrastajarunoilija, kun olin eräässä asiassa eri mieltä kuin hän. Asia ei siis koskenut runoutta vaan ihan muita asioita. Runoilija jotenkin loukkaantui ja korosti, että hänen ei tarvitse perustella kirjoituksia

Fashion

Kuva
  Katsoin äsken yhden myyntiedustajatutun messukuvia, ja kylläpäs tulikin taas ikävä omia työvuosia kauppiaana, myyntiedustajana ja puotipuksuna. Parasta oli asiakkaat ja toiseksi parasta se työ vaatteiden parissa. Se vaan on ihanaa. Tyytyväiset vakkariasiakkaat olivat työn suola ja voi miten ihanaa oli purkaa laatikosta ja henkaroida uuden kauden vaatteet.  Taidan uhoilustani huolimatta palata vielä vatebisneksen pariin, kunhan saan muutamat jutut ensin kuntoon. Tosin yrittäjäksi en ryhdy enää ikinä. Myyntiedustajaaikoinakin välillä oikein otti päähän niiden kauppiaiden puolesta, joiden luona reissasi mallistojen kanssa, että miten kädestä suuhun ainakin yksinyrittäjä elää. Alaan on pakko olla palo ja intohimo. Ja sitten tulikin korona. Naiset ei tarvinneet enää yhtä paljon bisnespukeutumista, kun työt muuttui monesti etätyöksi. Myös verkkokauppa syrjäyttää koko ajan kivijalkakauppoja. Silti uskon, että kunnon yksilöllinen palvelu säilyttää aina paikkansa.

Väärin ajateltu

Kuva
  Täytyy tässä nyt jonkin verran selventää sitä, että mikä ideologia minulla on näitä julkaisujani kohtaan. Tämä on minulle jonkinlainen purkautumisväylä, johon voin melko vapaasti kirjoittaa asioita, joita mielessä on, tai mitä sinne kulloinkin putkahtaa, Kirjoitan myös melko avoimesti ja kohdistan myös itseeni kritiikkiä. Olen jo sen verran iso tyttö, että osaan kyllä analysoida syitä ja seurauksia. Vaikkapa sitä, miksi olen nyt ollut alakuloinen oikeastaan jo vuoden alusta asti. Se ei silti tarkoita, etteikö elämässäni olisi myös paljon ilonaiheita. Niitä on helppo hehkuttaa vaikka just siellä fb:ssa tai ig:ssa. Tämä Tohtori Höyhen on siksi paljon henkilökohtaisempi ja vähän mustempikin. Olkoon tämä sitten vaikka itseterapointia. En itse asiassa pidä kauheasti siitä, että joku, joka ei edes tunne minua ja lähinnä voi vain arvailla, millainen henkilö hahmon taakse kätkeytyy, niin alkaa kommentoida sitä, miten synkkä tai harmaa olen joissain kirjoituksissani. En oikeastaan kaipaa myös

Kiinteistövero

Kuva
  Juuri äskein luin Iltiksestä, että suurella osalla kiinteistöverovelvollisia on tämä kiinteistöveron ensimmäinen erä maksamatta. Ja että viivästyskorko lähtee juoksemaan heti eräpäivästä, joka oli siis 8.8. Jokaikinen vuosi ainakin itsellä se kiinteistöveron maksu on myöhässä. Usein se on lopulta otettu automaattisesti veronpalautuksista. Ainakin minulle sekä lasku että kiinteistötiedote tulee aina paperiversiona, ja sitten se lasku hautautuu jonnekin lipaston uumeniin. Se tiedote nimittäin tuli jo tämän vuoden maaliskuussa. Onneksi nyt sitten selasin puhelinta ja löytyi tämä Iltiksen juttu aiheesta. Maksoin äsken. Vain 7 päivää myöhässä,

Itkujooga

Kuva
 Kuvassa on ihan oikea joogaaja, mutta nytpä ajattelin kirjoittaa naurujoogasta. Olen melko ennakkoluuloton uusille asioille, mutta villit hevosetkaan eivät saisi minua osallistumaan naurujoogaan. Joka siis ei ole edes mikään uusi asia. Siis se naurujooga.  Mielikuvani naurujoogasta on se, että siellä joku pellava-asuinen, keski-iän ylittänyt maailmojasyleilevä ja positiivisesti elämään suhtautuva mentaalivalmentaja polkkatukassaan opettaa kiusaantuneille porukoille, miten ihan vaan hahhaahaa- ja höhhöhhöö- hytkyen alkaa pian naurattaa oikeasti ja niin virtaa endorfiinit suonissa ja pissat housuihin, kun on niin hiton kepeää ja kivaa ja rentouttavaa. En usko. tuohan on vain kiusaannuttavaa ja myötähäpeän arvoista. Sen sijaan voisi kokeilla itkujoogaa. Katsottaisiin hautajaisvideoita ja luontoelokuvia, joissa leijona tappaa söpön kauriin, ja sitten annetaan vaan palaa. Eli hanat auki kunnolla. Se on puhdistavaa.  Tämän kirjoituksen aihe sai alkunsa siitä, kun oltiin siellä hautajaisissa

Äidin suru/aikuistuvat lapset 2

Kuva
  Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin. No, nyt ollaan edetty siihen pisteeseen, että lapsoseni tosiaan eroaa avoliitostaan ja muuttaa takaisn kotiin siksi ajaksi, kunnes löytää mieluisen asunnon. Hän ei siis ole koskaan aiemmin asunut yksin, joten ymmärrän hyvin sen, miten tärkeää on uuden asunnon sijainti ja ulkoasu. Plus se, että se on lähellä työpaikkaa. Silti minulla on surullinen olo. Tytön avomies on kiltti ja suloinen. Luotettava ja vieläkin tuntuu tekevän kaikkensa lapsoseni eteen. Ehkä vaan jotenkin heräsi liian myöhään siihen tosiasiaan, että parisuhteen ylläpitoon ei riitä se, että käyttää tietokonepeleihin isoimman osan yhteistä aikaa. Tyttäreni taas tuntui alussa liiankin innokkaasti leikkineen kotia, eli omi varsinkin keittiöhommat täysin itselleen. Sen mallin on tainnut ikävä kyllä saada minulta. Minulla ollut meidän perheessä päävastuu kotihommista ja mies hoitanut tekniset hommat, joihin oma kärsivällisyyteni ei riitä. Kyse on lähinnä työnjaosta, toki tykkäisin

Lepää rauhassa, Vesku.

Kuva
 Vesa-Matti Loiri nuorena, vuonna 1966. Oisko peräti Marimekon Matti-paita päällä? Harvoin kirjoitan kahta juttua samana päivänä. Mielestäni ei kenenkään muunkaan kannattaisi kirjoittaa blogia joka päivä, jollei ole asiaa, jos mielessä vaan rutiini, velvollisuus ja ehkä himo saada seuraajia. Itse pidän vain anonyyminä tätä päiväkirjanomaisesti ja en tunnetusti osaa muuttaa mitään rahaksi. Ehkä en tahdokaan. Vesa-Matti Loiri kuoli tänään. Asiaa osattiin odottaa, koska syöpää oli sekä kurkkutorvessa että maksassa. Plus diabetes plus sydämen vajaatoiminta. Vesa-Matti Loiri oli multilahjakkuus. Niitä asioita ehkä turha luetella tässä, koska kaikki tietävät ja jotka eivät tiedä, voivat googlettaa. Omia suosikkejani oli Veskun roolit elokuvissa vanhoilla päivillään, ne vakavat roolit, ei niinkään Turhapurot. Plus tykkäsin monista lauluistaan. Olin myös yleisön joukossa yhtenä päivänä 80-luvun loppupuolella, kun hän lauloi ja soitti huilua. Seuraavana päivänä synnytin esikoispoikani. Oikeasta