Tekstit

Laiska

 Itse satu Laiska-Jaakko menee näin:  Satu on nimeltään Laiska-Jaakko. Se on englantilainen kansansatu, mutta tarinaa rikkaasta tytöstä, joka ei ole koskaan nauranut, kerrotaan myös Grimmin veljesten sadussa Kultainen hanhi. Laiska-Jaakko on köyhä poika, joka saa palkaksi talonpojalle tekemästään työstä kolikoita, maitoa, juustoa, kissan, mutta hän kantaa palkkansa kotiin aina väärällä tavalla niin, että menettää sen. Lopulta hän saa palkakseen aasin, jonka hän kantaa kotiin selässään. Rikkaan miehen tytär, joka ei ole koskaan nauranut, näkee tämän ja räjähtää nauramaan. Tyttären isän lupauksen mukaan Jaakko saa tytön vaimokseen eikä hänen enää koskaan tarvitse tehdä töitä. Tämä johdantona siihen, että myönnän suoraan, että minusta on tullut laiska ja mukavuudenhaluinen. Reippaudenkin kyseenalaistin jokin aika sitten.  Tämä asia taas korostui ja nousi eteen eilen, kun olin silmäsairauteni vuoksi lääkärissä. En siis sillä varsinaisella hoitavalla lääkärillä, jota menen taas tänään tapaa

Amputoitu

Kuva
 Minusta lähti iso pala. Silmät täynnä kyyneleitä, leukaperiä kiristää itku, suru ja kaipaus. Karvakamu, jonka kanssa elin monta vuotta, ei enää ole kanssani. Ei enää yhteisiä lenkkejä, ei hassuttelua, ei yhteisiä rutiineja. Korjailen pikkuhiljaa pois kotoa hänen tavaroitaan. Pesen kuljetuskopan, pyykkään lepotyynyt ja kupit. Mietin, säilytänkö kuivamuonat  vai en. Tytär sanoo, että hauvelin pehmoleluihin ei saa koskea.  Rakkaalla karvakamullani petti sydän. Toivon jotenkin, että minunkin sydämeni pettäisi. Vaikka ehkä en kuitenkaan. Kukaan ei enää laukkaa perässäni, kun menen yläkertaan. Kukaan ei enää vingu viereen sänkyyn. Jopa aura-auton haukkumista on ikävä. Kadehdin jokaista, joka tuolla kulkee koira hihnan päässä.  Voi kuinka toivon, että kuolemassa olisi peruutusnappula. Ei valitettaavasti ole. En tiedä, täyttyykö tämä tyhjä kohta minussa enää koskaan. Ehkä onnelliset muistot sitten joskus, kun en enää jaksa itkeä.

Kotirauha

Kuva
 Kuvassa Henri Matissen maalaus "Elämänilo". Katsoin dokumentin Matissesta ja inspiroiduin. Olen jo pitkään haaveillut, että ryhdyn piirtämään ja maalaamaan. Haluaisin luoda kuviksi tätä runsasta, sisäistä maailmaani. Olen siis aikoinaini saanut hiukan kuvataidekoulutustakin, ja piirtänyt elävää mallia jne. Ajattelin, että en silti pyrkisi noudattamaan mitään sääntöjä tai edes pyrkimään täydellisyyteen, eli täydellisiin mittasuhteisiin ja muuhun, vaan tosiaan ammentaisin sieltä omista haaveista ja mielikuvista, ehkä hiukan naivismin kautta. Olenhan tarkkailija luonteeltani, ja pistän usein merkille elämän pieniä vivahtaita. Luulen, egttä aiheet eivät lopu ihan heti kesken :) Nyt pitäisi vain aloittaa. Jostakin. Olkoon se vaikka aluksi pientä piirtelyä. Tämä talvi ja oikeastaan joka talvi minulle tapahtuu se, että haluaisin vain olla kotona. Tehdä ruokaa, lukea ja katsoa sarjoja. Ja nyt kävi niin "onnellisesti", että tämä on ollut arkipäivääni reilun kuukauden. Saira

Kolmas kerta

Kuva
 Kolmas rokote on nyt otettu. Minulla ei ole mitään mahdotonta koronahysteriaa päällä, ja tämän rokotteen otin lähinnä siksi, että jospa tässä pääsisi reissuunkin joskus, ja noudattamalla säntillisesti ohjeita se ehkä onnistuu helpommin. Ymmärrän kyllä melko hyvin niitäkin, jotka kokevat rokotteen ottamisen pakotteena. Täytyy myöntää, että itsekin olin silloin koronaepidemian alkumetreillä sitä mieltä, että tämä voisi hyvinkin olla jokin lääkeyritysten lanseeraama konsti rikastua. En väitä, ettenkö luottaisi länsimaiseen lääketieteeseen, mutta jotenkin ei mene tajuntaan se, että jos esim polio- ja isorokkorokotteiden kehittelyssä meni aikoinaan vuosia (näin ainakin luulen), niin miten ihmeessä näin nopeasti saatiin kehitettyä tähän koronaan sopiva  rokote? Ja onko tästä apua? Niin ristiriitaista infoa sataa useasta eri lähteestä. On kyllä harmillista, että tämä asia on saanut kansakuntaa jakautumaan kahteen leiriin. Osa puoltaa rokotteita, osa kokee ne turhina ja jopa uhkana. Monenmois

Ahkerat vastaan hääräilijät

Kuva
Kuvassa on kukka nimeltä Ahkera Liisa. Minä kirjoitan kuitenkin  nyt ihmisistä. Reippaudesta jo kirjoitinkin taannoin, nyt kirjoitan reippaan kaverista ahkerasta. Tuli eräs tapaus mieleen, josta aikaa parikymmentä vuotta. MInua 43 vuotta vanhempi adoäitini oli tulossa meille kylään adoserkkuni kanssa. Matkaa meille heiltä oli tuolloin sen verran, että ajomatkaan kului reilu 3 tuntia. Serkku ajoi. Oli syksy ja äitini oli poiminut kaikki omat ja määrästä päätellen naapurienkin omenat ja ettei mitään menisi hukkaan, kuljetutti ne omenat itsensä ja serkkuni mukana meille. Olin kuvitellut, että viettäisimme mukavaa laatuaikaa jutellen ja oleskellen, koska ei oltu nähty livenä. Mutta toisinhan siinä kävi. Istuimme perkaamassa niitä saatanan omenoita takapihalla, mielestäni tuntitolkulla. Olin aivan kypsä, serkku oli aivan kypsä, mutta ahkera työihminen eli äitini ei nähtävästi ollut. Lopulta serkkuni teki aloitteen, eli sanoi äkkiä että nyt hän ei putsaa eikä leikkaa enää ainuttakaan omenaa,

Onko elämä ansioluettelo?

Kuva
 Kuvassa oleva, mittatilaustyönä tehty tohtorinhattu maksaa noin 800 eur. Tämä vain sivuhuomautuksena. Nyt itse asiaan: Kun pohtii syntyjä syviä aika ajoin, päähän pälkähtelee monenmoisia mietteitä. Turhia ja tärkeitä. Tänä aamuna, kevyesti elämäntarkoitusta miettiessä, pälkähti päähän sellainenkin kysymys että "miksi meillä on elämä"? Mikä elämän tarkoitus on? Eläminen kai. Entä miksi me ihmiset usein elämme siten, kuin tämä olisi jokin  teatteriesitys, jolla haluamme vaikuttaa yleisöön? Tarkoitan tällä teatterilla sitä, että teemme usein asioita sillä ajatuksella, että mitäköhän ne muut ajattelee tästä. Että olenko hyvä, vai olenko sysipaska ja kenen mielestä mitäkin. Ei ole ehkä rohkeutta tehdä asioita vain siksi, koska haluaa ja voi, piittaamatta kummastelijoista. Samaan aikaan, kun nykymaailmassa korostamme yksilöllisyyttä, matkimmekin toistemme elämää. Karrikoidusti sanoen: vain menestyksellä ja erottautumisella tuntuu olevan merkitystä.  Silti joka toinen nuorehko nain

Reipas tyttö

Kuva
 "Olepas nyt reipas tyttö", kannusti äiti, kun olin lapsi ja edessä oli asia, jota en olisi tahtonut tai uskaltanut tehdä. Minun nuoruudessani reippauden lisäksi piti olla myös kiltti. Lasten ei sopinut kuulua ja näkyä liikaa. Ihailtuja asioita olivat mm koulumenestys, jokin hyvä harrastus ja siivo käytös.  Tämä ihmeellinen kiltteys ja kuuliaisuus ja huonon omatunnon kantaminen silloin, kun nämä kaksi asiaa eivät toteudu, on monen ikäiseni ja itseäni vanhemman naisen vitsaus. Ehkä miehilläkin samaa, heillä tietysti vielä se raskauttava tekijä, että pitää olla reippauden lisäksi vahva ja miehekäs. Voi olla , että ihmisellä menee koko elämä pyristellessä liiallisesta suorittamisesta irti. Suorittamistahan se tuolloin on, jos ollaan reippaita hinnalla millä hyvänsä. Mennään vaikka pää kainalossa töihin, koska ollaan niin hemmetin reippaita. Tämä asia nyt jotenkin nousi mieleen viimeksi tänään, kun joululoma alkaa loppua ja en ole vielä parantunut näkökykyäni kuukauden vaivannees