Syysboogie
On ollut hieno syksy säiden puolesta. Lämmintä ja valoisaa. Nyt on viimeisetkin lehdet lennelleet puista. Tohtori Höyhen on reippaillut lähes joka päivä tunnin verran. Tätä harrastusta on nyt jatkunut parisen kuukautta. Se tekee hyvää mielialalle ja todennäköisesti kropallekin. Tosin paino on pudonnut tänä aikana vain parisen kiloa. Siis tähän on tosiaan yhdistetty myös vähähiilarinen ruokavalio. Tohtori Höyhen on siis normaalipainoinen. Tosin nyt kiikkunut normaalipainon ja lievän ylipainon rajalla jo pitkään. Senkin vuoksi on nyt otettu käyttöön pitkän tähtäimen suunnitelma. Uusia vaatteita ei osteta, vaan muutetaan vartalo takaisin sopivaksi niihin kledjuihin, joita roikkuu valmiina tangollinen. Jotenkin syksy saa aina aikaan monenlaisia muitakin mietteitä. Ulkonäön uudistamisyritysten lisäksi tekisi mieli uudistaa myös omaa elämää. Jotenkin pitäisi oppia enemmän muuttamaan niitä ajatuksia teoiksi. On turha ruikuttaa rahasta, parisuhteesta, asumismuodosta ja oikeastaan mistään, jos