Tohtori Höyhen

  Norjalainen taidemaalari Edvard Munch (1863-1944) sanoi näin: "Sairaus, hulluus ja kuolema olivat enkelit, jotka ympäröivät kehtoani, ja ne ovat seuranneet minua läpi elämäni". Edvardin äiti siis kuoli tuberkuloosiin, kun poika oli vain 5-vuotias. Huoltajana jatkoi äidin sisko Karen sekä isä. Lapsuutta varjosti isän hermostunut luonne ja kiivas uskonnollisuus. Ja kuten usein: traagisesta lapsuudesta syntyy usein suurta taidetta. Minun piti alunperin kirjoittaa koronavuodesta, ja etsiskelin vain kuvituskuvia, mutta sitten osui silmiin kuva tästä taidemaalarista. Olin jotenkin aina ajatellut, että hän olisi jotenkin neuroottinen luimistelija, sellainen "hämärissä varjoissa viihtyvä", mutta tämähän onkin erittäin komea ja elinvoimaisenkin näköinen mies. Jotenkin olin tehnyt taulujensa perusteella vääriä päätelmiä.                                           Kuvassa Edvard Munchin taulu "The day after". Mutta jatketaan. Tähän korona-aikaankin jotenkin sopii te

 Kuvassa keskusneitejä eli sentraalisantroja. Menneestä maailmasta. Connecting people. Joskus sitä tulee puheltua omista asioista. Sillä tavalla että niitä pohtii ääneen ja toteaakin asioita, mutta se ei välttämättä tarkoita, että niihin odottaa jotain latteuksia kuulijalta. Tai mitään muitakaan kuningasajatuksia. Joskus haluaa vaikkapa pohtia sille tuttavalle ääneen  parisuhdettaan. Jotenkin tulee typertynyt fiilis, jos sieltä alkaa sataa mielipiteitä pariterapeutista tai  tulee esim ohje katsoa peiliin. Että riitaan kuulemma tarvitaan aina kaksi. Olisi kiva, jos kuulija joskus ymmärtäisi, että aina ei olla hakemassa syyllisiä. Tai useinkaan. Joskus sitä vain pohtii temperamenttieroja. Jotka aiheuttavat ongelmia monessa: parisuhteen, ystävyyssuhteen tai jopa työsuhteenkin ollessa kyseessä. Kysehän on vain siitä, miten hyvin tai huonosti pärjää sen asian kanssa, että ne itseä ympäröivät henkilöt tosiaan ovat kaikki erilaisia kuin sinä. Tai minä. Ja sitten lopulta, kun alkaa  ottamaan t