Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.

Mä haluun viihdyttää.

Kuva
  Kävin viikonloppuna katsomassa Kikka-elokuvan. Pääosassa Sara Melleri. Elokuva oli mielestäni ihan hyvä. Tehty ehkä vähän hengästyttävällä vauhdilla, mutta eihän vajaaseen pariin tuntiin voi ihmeitä mahduttaakaan.  Kikkahan kuoli nuorena, vain 41-vuotiaana. Käsittääkseni sairaskohtaukseen, joka ilmeisesti johtui aiemmasta runsaasta alkoholinkäytöstä. Viihdemaailmassahan se taitaa olla suurin syy ennenaikaisiin kuolemiin (Rauli Somerjoki, Topi Sorsakoski, Armi Aavikko, Kari Tapio jne). Tai ainakin oli. Nykyään tuntuu siltä, että muusikotkin ovat paljon terveellisemmät elämäntavat omaavia kuin ennen. Ei katsota hyvällä esiintyjää, joka sössii keikkansa liian viinalla läträämisen vuoksi. Ei tietysti katsottu ennenkään, mutta jotenkin ajateltiin, että taiteilijaelämään kuuluu tietty rappioramantiikka. Ja ei varmaan olekaan mitenkään yksinkertaista kestää sitä yksinäisyyttä ja tyhjyyttä, kun parrasvalot sammuneet ja tyhjä hotellihuone kutsuu. Ja kiusauksia varmasti riittää yöelämässä keik

Persekeskeisyys (ja muita kauneusihanteita)

Kuva
  Nykyisin on kauneusihanteena muodokas takapuoli. Monenmoisia pepunravistelu- ja muita videoita löytyy pilvin pimein somesta. Ja jos omasta takaa olisikin littana tarakka, niin monet turvautuvat rohkeasti implantteihin. On kyllä jännä juttu, miten kauneusihanteet vaihtelevat. Eipä kauaakaan ole siitä, kun naisten kauneusihanteena oli kukkakeppimäinen olmi, jossa ei ollut laaksoa eikä kukkulaa. Kunnon vaateripustin siis. Jos daami oli isompaa kokoa, niin tiukasti valittiin asut sen mukaan, että mikään paikka ei hylly. Nykyään naiset pukevat estottomasti stringit ohuiden housujen alle, että pylly värisee luontevasti joka askeleella. Silmänilo varmasti monille miehille. Miehethän jaotellaan kuulemma tissi- ja peppumiehiin. Tosin näin ei kai saisi kirjoittaakaan, koska taas joku pahoittaa mielensä, kuten nykyään on tapana kaikesta pahoittaa. Mutta jotenkin asian idea häviää, jos kirjoittaa "tissi- tai peppuhenkilöistä"...Tai en tiedä.. Omaa silmää miellyttää sopusuhtainen vartal

Kirjoja ja kommunismia

Kuva
  Esittelyteksti Dramaattisessa historiallisessa romaanissa rakkaimmat muistot ovat kaikkein kielletyimpiä. Helsinki 1958. Elannon leipätehtaalla vuosikymmeniä työskennellyt Sofia huomaa mustan Pobeda-auton ilmaantuneen tehtaan portille. KGB:n nahkatakkiset miehet antavat Sofialle tehtävän viedä merkillinen kirjepaketti Leningradiin, kaupunkiin, jonka hän tunsi tsaarinajan Pietarina. Siellä hän palveli Jusupovien palatsissa ja rakastui vallankumoukselliseen Borikseen, hevosrenkiin, joka muutti maailmaa. Paluusta Leningradiin muodostuu Sofialle hänen elämänsä mittainen matka halki Venäjän vallankumouksen, Leninin valtaannousun, kommunismin rakentamisen ja hetkien, jolloin vallankumous söi omat perillisensä . Yllä siis kirjan virallinen esittely ja kustantajahan on siis Otava. Kirja oli mielestäni todella hyvin kirjoitettu ja hahmoista oli saatu hyvin eläviä. Oli helppo lukea.  Päivi Lipponen on kirjailijuuden lisäksi aikuislukion historian opettaja, filosofian tohtori sekä entinen SDP:n

Häpeä

Kuva
  Luin artikkelin otsakkeella "Häpeävätkö suomalaiset muita kansoja enemmän"? Sosiaalipsykologian ja psykologian professori Aiti Hautamäen mukaan häpeävät. Lähinnä artikkelissa tarkasteltiin sukupolvien ketjuun juurtuneen häpeän katkaisemista. Häpeän juuret juontavat vanhan maaseudun ankariin elinoloihin, jolloin elämä oli köyhyyttä ja raatamista. Tuolloin ei vanhemmille jäänyt aikaa ja tilaa lasten tarpeisiin vastaamiseen. Hautamäen mukaan lasten myönteisiin aloitteisiin ei vastattu, mutta lasten tekemiin virheisiin reagoitiin. Tällöin lapsista kasvaa pidättyväisiä ja häpeäherkkiä ihmisiä. Hyvin tiivistetty. Lapsena koettu mitätöinti taatusti synnyttääkin häpeäherkkiä ja estyneitä aikuisia. Samalla lailla varmasti moni vanhempi kokee häpeää siitä, ettei ehtinyt, jaksanut tai osannut huomioida lapsiaan tarpeeksi ja osoittaa hellyyttä. Ehkä juuri tämän vuoksi useat isovanhemmat osoittavatkin lapsenlapsilleen enemmän huomiota ja hellyyttä kuin omille lapsilleen. Myös rakastava

Syöpä

Kuva
  Olen jostain syystä intohimoinen kuolinilmoitusten seuraaja ja luen myös digiversiona aiemman kotipaikkakunnan ja sen lähimmän kaupungin seurakuntalehteä. Nytkin oli taas menehtynyt pari puolituttua, molemmat vasta vähän yli 50-vuotiaita. Eivät enää nuoria, mutta kuitenkin ihan liian nuoria kuolemaan kesken parhaimman iän. Kyselin asioista parilta kaverilta (toinen ex-työkaverini ja toinen ex-avomieheni), ja selvisi, että ilmeisesti kumpikin näistä aiemmin mainitsemistani henkilöistä oli menehtynyt syöpään ja ilmeisen nopeastikin vielä. En tiedä, onko syöpäkuolemat lisääntyneet vai tuntuuko vain siltä. Ehkä ennen ei osattu samalla tavalla tehdä diagnooseja ja ihmiset vain kuolla kupsahtelivat. Toisaalta en ihmettele, vaikka syöpä olisikin lisääntynyt. Elämme jatkuvasti erilaisten sähkölaitteiden ja säteilyn ympäröiminä. Vaikka puhdasta ravintoa alettu arvostaa entistä enemmän, niin silti sinne ostoskoriin sujahtaa eineksiä, lentotomaatteja yms prosessoitua ja säilöntäaineiden kylläst

Tuula ja Pirkko

Kuva
  Käytiin ystiksen kanssa katsomassa Ria Katajan ja Minna Kivelän esitys Tuula ja Pirkko- meil on aina Toro . Tarina kertoo kahden eläkeikäisen naisen reissusta Fuengirolaan tapaamaan toisen rouvan heritage-testin avulla löytyneitä sukulaisia. Monenmoista tapahtuu reissun aikana, paikalla ilmaantuu myös Demis Roussos, joka siis oli kreikan laulutaiteen lahja maailmalle. Myös Tuulan ja Pirkon aikuiset tyttäret pyörivät kuvioissa. Toisen tytär ei osaa antaa napanuoran katketa lainkaan, vaan soittaa joka päivä äidilleen tiettyyn kellonaikaan ja toisen tytär taas on melko välinpimätön työnarkomaani. Sarjan Toro on tietysti se Aurinkorannikon kukkulalta tuttu, peltinen härkähahmo, sekä toisen rouvan espanjansukulainen Toropainen, joka alunperin lähtöisin Niittylahdesta. Kataja ja Kivelä siis esittävät kaikkia edellämainittuja hahmoja. Mielestäni he ovat molemmat hyviä näyttelijöitä ja Kivelähän on ansioitunut koomikko mm Jopet-showsta ja monesta muustakin sketsiohjelmasta. Ria Kataja tuttu

Mammografia

Kuva
  Kävin tänään mammografiassa (rintojen röntgenkuvaus), jossa siis ikäiseni naisen pitäisi käydä parin vuoden välein. Kyseessä oli tälläkin kertaa seulontatutkimus, jonka kotikuntani tarjoaa 50-69 vuotiaille naisille aina kahden vuoden välein. Tutkimuksella pyriitään löytämään oireeton rintasyöpä mahdollisimman varhain. Suomen ennaltaehkäisevä terveydenhoito on kyllä huippuluokkaa, kiitos siitä. Tänä vuonna olen osallistunut myös kohdunkaulansyövän seulontaan sekä suolistosyövän seulontaan.  Toivottavasti kaikki naiset muistaisivat käydä säännöllisesti tutkimuksissa, tällä tavoin saadaan kiinni jo alkuvaiheessa iso osa tavallisimmista syöpäsairauksista.

Löytöretki

Kuva
  Kuvassa H C Andersen, joka historiankirjojen mukaan valitteli kokemiaan vääryyksiä ystävilleen ja tämä teki hänestä hankalan ihmisen.  Tunnen oikeastaan pientä hengenheimolaisuutta häntä kohtaan. Olen kova oikeudenmukaisuuden puolustaja ja sen piirteen takia usein kahnauksissa eri tahojen kanssa. Mutta tästä piirteestäni eli oikeudenmukaisuuden peräänkuuluttamisesta en luovu. Kusipäinen käytös ei ole hyväksyttävää eikä ihailtavaa, ei työelämässä eikä sen ulkopuolellakaan. Jostain syystä positiivisen ajattelun puolesta toitottavat ovat juuri itse niitä pahimpia kiusaajia ja häiriköitä. Positiivinen ajattelu on hyvä asia kyllä, mutta ei niin, että ongelmat lakaistaan maton alle eikä edes yritetä ratkaista niitä. Toisaalta minulla on tiukka usko myös karman lakiin. Olin eilen taas Rosenterapiassa. Edellisellä kerralla lähinnä itketti, mutta nyt nauratti. Onnen tunne jatkui koko päivän. Sain ehkä erään solmun taas auki ja myös sanoitettua sen. Olen elämäni aikana pidätellyt itseäni ihan

Kunnollista

Kuva
  Suomalaisten kunnosta ollaan kuulemma huolissaan. Jos kunto vielä huononee, niin miten onnistuu eläkeiän nostokaan?? Voi harmi :) No, leikki leikkinä. En tosiaan kannata eläkeiän nostoa, ja se on varmaan käynyt harvinaisen selväksi postauksieni perusteella, mutta tämä nyt ei ole se varsinainen asia, vaan tuo KUNTO. Jokainen meistä haluaisi elää mahdollisimman terveenä. Omilla elintavoilla voi asiaan varmaan vaikuttaa, mutta geeneilläkin on varmasti merkitystä. Fyysinen kunto tarkoittaa mielestäni yleistä hyvinvointia ja kehollista jaksamista. Olen aina pitänyt kävelystä. Juoksusta en. Joukkuelajeista en ole innostunut, mutta vaikkapa sulkapallo on kivaa. Joskus kävin kuntosalilla säännöllisesti. Siellähän kasvaa lähinnä lihaskunto. Jotenkin hyvä ohje on se vanha tuttu  "kohtuus kaikessa". En ymmärrä yhtään, miksi pitää reuhtoa äärirajoilla ja sam alla sairastuttaa kehonsa. Sitten kinkataan kepien varassa, kun oikein on urheiltu. Myös hyötyliikuntaa kannattaisi harjoittaa. S

Maanantai

Kuva
  Maanantai on ehkä tylsin viikonpäivä, mutta itsellä se alkoi ihan mukavasti. Näin jotain unia koiranpennuista ja jostain maalauksesta, ja nousin ylös melko pirteänä aamuseiskan jälkeen. Aamusuihkun ja kahvin jälkeen lenkki koiran kanssa kauniissa syyssäässä (aurinko paistaa). Vein tyhjät tölkit autotallista kauppaan ja ostin niillä rahoilla koiralle Dentalsticksejä. Pysyy  hampaat kunnossa.  Nyt on nautittu aamjupuuro ja kasviskeittokin on jo porisemassa. Ai niin: järjestin nuotitkin oikeaan järjestykseen kansiossa. Tänään olisi taas lauluharkat illalla. Aina ei ole helppo lähteä, mutta kun paikan päälle menee, niin on useimmiten kiva fiilis. Viikonloppuna meillä kävi kyläilemässä koirulin veli. Vauhtia riitti, pojat paini väsymättä kaksi tuntia. Tuli tuosta vauhdista mieleen sarja "Tanssii tähtien kanssa". Seuraan sitä silloin tällöin. Eilen siellä oli parinvaihtopäivä, eli oli viikon verran oppilaalla eri tanssinopettaja kuin normaalisti. Kaikki tanssivat tosi hienosti. O

Kotikatu

Kuva
  Kotikatu-sarjaa esitettiin televisiossa vuosina 1995-2012. Tuotantokausia oli kaikkiaan 18. Olen nyt saanut katselumaratonini loppuun. Säännöllisen epäsäännöllisesti seurasin sarjaa nyt uusintana Areenasta ja siinä taisi vierähtää kaikkiaan reilu vuosi. Yksi parhaita suomalaisia sarjoja ikinä mielestäni. Sarja sijoittui siihen osaan Helsinkiä, jossa niitä ihania, vanhoja taloja (Kallio sekä Töölönlahden ympäristö), joissa joskus haaveilen itsekin asuvani. Tapahtumat sijoittuvat Johanneksen kirkon ja Kalion kirkon ympäristöön. Tuossa sarjassa on parasta uskottavien hahmojen lisäksi myös se, että se on niin hyvä silloisen ajankuvan tulkki. Lavastus, puvustus...kaikki tuo omiakin muistoja mieleen. Puhelimet, astiasarjat, sisustustyylit...Kaikki tuttuja omastakin elämästä noilta vuosilta. Käsitellyt aiheet olivat myös tärkeitä ja ajankohtaisia: Seksuaaliset vähemmistöt, riskiraskaudet, varakkuus, uraputket, juppius, valuutan muuttuminen markasta euroksi, syrjähypyt, erot ja kohtaamiset j

Työasiaa

Kuva
  Jotenkin tunnun aina palaavani samaan aiheeseen, eli työ ja sen mielekkyys. Tykkään vapaa-ajalla kokata, kirjoittaa, lukea ja välillä piirtääkin. Ja nykyään taas laulankin. Mutta se työ. Toisaalta minun ei mielestäni tässä iässä kuuluisi enää lainkaan joutua pohtimaan työntekoa. Juu, en ole vielä eläkeiässä ja nykysysteemillä tuntuu, että en ehkä koskaan pääsekään. Aivan sairas suuntaus. Hommatkaa niille nuorille työpaikkoja ja antakaa vanhempien ihmisten nauttia hyvin ansaituista vapaista. Olen aiemminkin kertonut, että vaateala on ollut se ala, jossa olen eniten tehnyt töitä. Suunnittelijan koulutuksesta huolimatta olen lähinnä keskittynyt niiden myymiseen niin kauppiaana, myyjänä kuin myyntiedustajanakin. Pidin kyllä niistä töistä. Ainoa miinus on se, että yksinyrittäjänä tosi vaikea pärjätä taloudellisesti ja vieraan palveluksessa on sitten omat hyvät ja huonot puolensa. Toiseksi eniten tykkäsin ehkä hautausalasta, jossa suoritin ne näyttötutkinnotkin. Tosin erittäin kiva työpari

Lokakuun fiiliksiä

Kuva
 Lokakuun alku vuonna 2022 ollut lämmin, aurinkoinen ja kuiva. Puissa on vielä lehtiä ja ruohokin vihertää. Hyvä niin- Toivottavasti se talven harmaa aika jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Vuosi vuodelta on vaikeampi kestää pimeyttä ja loskaa,  Asiasta kukkaruukkuun: On yli 40 vuotta siitä, kun J Karjalaisen ja Mustat lasit-yhtyeen biisi nimeltä Ankkurinappi julkaistiin. Ja minulla oli se LP-levy. Huh huh! Mihin nämä vuodet katoaa? En osaa sanoa, mikä aika tai vuosikymmen elämässä ollut parasta. Ei ainakaan teini-ikä. Kaikenlaista on tapahtunut. Kohtaamisia ja eroja. Lastensyntymiä. Monenlaisia työpaikkoja. Elämää. Kävin viime viikolla siellä Rosenterapiassa. Aion mennä uudestaankin. Tarkoitus siis avata tunnelukkoja. Kyllä se äitisuhde sieltä taas puski esiin. En tietenkään voi muistaa sitä, kun biologinen äitini antoi minut adoptoitavaksi, mutta keho tuntui muistavan. Pitäisi lopulta päästää irti siitäkin taakasta ja lopettaa vihaaminen. Olen vieläkin alakuloinen, mutta en ole toivoton.