Lomilta lompsis


 Loma oli oikein onnistunut ja leppoisa. Lämpötila +26 lähes joka päivä. Oli tosi mukavaa vain olla ja mennä joka aamu aamupalalle, joka syötiin poikkeuksetta ulkona.  Hiukan kävellä ja shoppailla. Ainoat suunnitellut aktiviteetit oli treffit tamperelaisen tuttavapariskunnan kanssa rannassa ja retki paikallisbussilla eläintarhaan. Delfiinit veivät kyllä sydämen, jälleen kerran.

Hotellialueellamme suurin osa asukkaista oli joko Tanskasta tai Ruotsista. Tanskalaiset saavat älämölön aikaisiksi missä vaan, koska liikkuvat yleensä laumoissa. Ei haittaa. 

Oikeastaan koko viikko sujui ulkona oleskellen (öitä lukuunottamatta). Oli ihanaa vain olla, juoda sangriaa tai olutta ja lukea kirjoja. Tällä kertaa ei kumpikaan edes polttanut ihoaan auringossa. Tosin saattoi johtua siitäkin, että varsinainen auringonotto oli melko mahdotonta, koska kovamuoviset aurinkopedit olivat äärettömän epämiellyttävät ja kovat selälle. 

Ruoka oli sitä samaa turistimättöä kuin ennenkin. Paras ateria itsellä oli grillattu lammasvarras, se oli herkullista. Jotain pastaa lisukkeineen tehtiin välillä huoneistossammekin. Alueellamme oli pieni ruokakauppa, josta oli helppo hakea täydennystä.

Väsymys hellitti niin, että kahtena viimeisenä lomapäivänä ei tarvinnutkaan enää nukkua päiväunia. Suomeen saapuessa oli aika huikeat kelit, ja koneemme ei päässyt laskeutumaan Turkuun, vaan jäimme Helsinkiin. Sieltä sitten köröteltiin bussilla ja lopuksi taksilla kotiin. Viimeisenä päivänä matkustettiin siis 05-21 :) Tämän jälkeenhän voisi jo kokeilla esim Thaimaatakin, kun kerran jaksoi tämänkin pitkittyneen paluureissun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

Tiistaina kuolen (dokumentti)