Ikuinen onni
Aika usein tulee mietittyä elämän tarkoitusta. Välillä ajatus ko. aiheesta on selkeämpi, välillä melko hajanainen ja sumea. Usein mietin sitäkin, että miksi aina toistuu sama kuvio: jos on superkivaa vaikkapa työpaikassa tai ihmissuhteessa, niin ennemmin tai myöhemmin se hauskuus jotenkin vähenee. Miksi ei aina vaan voi olla kivaa? Monessa työpaikassa on ollut todella kivaa, eli mukavat työkaverit ja/tai asiakkaat. Tuntuu, että tätä hommaahan voisi tehdä maailman tappiin saakka. Mutta eikös siellä jumankauta ole aina joku hankala/narsistinen/tyhmä pomo/kollega, joka onnistuu latistamaan tunnelman. Tästä tulikin aasinsiltana mieleen eräs suomalainen telakka, jossa ilmapiiri huono, koska johtoporras etäinen ja tietysti ehkä myös jotenkin vieraantunut tai kokonaan tietämätön siitä käytännön työstä. Kuulemma ammattimiehille on alettu opettaa suurinpiirtein että miten ruuvimeisseliä pidetään kädessä. Uskon, että turhauttaa ja on lisäksi täysin turhaa toimintaa. Sama kuin myynnin ammatti