Mulkoilua

 

Olen joskus aiemmin kirjoittanutkin keskaria näyttelevästä psykologinaapuristani. En jaksa enempää mennä yksityiskohtiin, mutta sanotaan nyt näin, että aikoinaan tämä hiiltyi siitä, kun ei hänen kaikkeen puuttuva vehkeilynsä mennytkään läpi (yritti manipuloida naapurustoa päättämällä, että kuka lapsi saa leikkiä kenenkin kanssa plus teki luonneanalyyseja pyytämättä), ja lopulta tuntui, että hänen omassa lintukodossaan oli paljonkin hämärää. Emme ole olleet vuosiin puheväleissä ja hyvä niin.

Nyt en tiedä, näytteleekö vieläkin keskaria, koska en viitsi juurikaan huomioida hänen olemassaoloaan. Sen verran kuitenkin olen huomannut, että hän on tosi usein kähjäämässä kompostoriaan talonsa nurkan takana ja vilkuilee meillepäin. Samoin joku ryntää aina ikkunaan, kun meidän pihalla liikkuu jokin. Viimeksi huomasin yleisöä, kun tultiin lentokentältä taksilla pihalle ja purettiin laukkuja auton takaboxista.

Mieheni sen sijaan on huomannut, että kun tämä henkilö kävelee ohi, niin ei sano mitään, mutta mulkoilee pitkään. Ilmeisesti ideana on kai luoda halveksivia katseita. Tyttäreni, joka oli käymässä ja oli vienyt koiraa ulos, niin sanoi samaa. Tämä henkilö oli vain tuijottanut pitkään muttei sanonut mitään.

En tosiaan itse ole kiinnittänyt huomiota tähän nenänvartta pitkin tuijotteluun, joka johtunee siitä, että en halua olla missään tekemisissä tämän henkilön kanssa. En ymmärrä lainkaan hänen asennettaan mihinkään, joten on helpompi olla kuin tämä yksilö olisi näkymätön.

Jotenkin näen mielessäni, miten hän on opettanut muita perheenjäseniään, että miten luodaan halveksivia katseita. Huvittavaa, ellei olisi niin kovin säälittävää. Opettihan hän aikoinaan nuorinta lastaankin että "eikö me olla sovittu, että näitä naapureita ei tervehditä"? 

Olisihan se mukava tulla toimeen kaikkien kanssa, mutta aina se ei ole mahdollista.