Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Ajatusten ajelehtimista

Kuva
 Päässä soi nyt nyt Tuure Kilpeläisen "Ystävänpäivä". "Sä oot mun, kun valot on sammuneet, sä oot mun, kun pöytiä siivotaan, sä oot mun, se mitä viivan alle jää".  Jotenkin tuli tänään mieleen sekä ystävyys että yksinäisyys. En tunne kovin usein yksinäisyyttä. Ulkopuolisuutta ja tyhjyyttä ajoittain. Olen varmasti uhrannut ystävyyssuhteita, tai ainakin menettänyt parhaita paloja sillä, että olen ollut liikaa tapaamatta kavereita.. Olen valinnut puolison ja lapset silloin, kun olisi ollut tilaisuus tavata ystäviä. Sen vuoksi olen joutunut huomaamaan, että ei minulla niitä ystäviä kauheasti ole. Toisaalta tuntuu, että ne harvat ystävät täyttä kultaa. Voi puhua mistä vaan, täysin teeskentelemättä. Osan olen tuntenut vuosikymmeniä, osa on tuoreempia tapauksia.  Yhteistä kaikille ystävilleni on se, että he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Minulla on haave siitä, että minulla olisi iso talo, josta tulisi sellainen Ystävyyden talo, jossa ystävät voisivat hengailla, yö

Joulu on rakennettu

Kuva
 Tohtori Höyhen on pannut viime vuosina merkille, että jouluperinteet on muuttuneet. Joskus muinoin vielä oikeasti haettiin se kuusi metsästä tai torilta, ja hiljennyttiin kaikin puolin. Joulu jatkui Loppiaiseen saakka. Myös kaupat hiljenivät. Nyt joulu on mennyt hiukan teatteriksi ja suorittamiseksi. Pitääkö tästä kiittää ihmisten kärsimättömyyttä, somea vai mitä? Jotenkin se Joulu lavastetaan, eli koristellaan ja otetaan kauniita kuvia upeista asetelmista, lahjapaketeista ja herkullisista ruoista, ja kun ne pakolliset pari päivää on vietetty, niin puretaan pois koko komeus. Että nyt on niinkuin joulu taputeltu ja mahdolliset jouluriidat riidelty. Samoin olen miettinyt, että minne katoavat joulun jälkeen ne tyypit, jotka kuukausitolkulla neulovat kasapäin villaisia lahjoja? Ruokaa ja leivonnaisia tehdään sellaiset määrät että oksat pois? Ehkä he masentuvat tai jotain. Tai laihduttavat. Uuteen nousuun Joulumaasta palattua voi liihottaa esim, kun Pääsiäinen lähestyy. Sitten voi askarrel

Ärsyttävyyksiä

Kuva
 Oli tarkoitus kirjoittaa siitä, onko viimeiseen kymmeneen vuoteen tapahtunut elämässä yhtään mitään, mutta alkoikin vain ärsyttää, kun alkoi muistelemaan. Ensin ärsytti se, että tuntui että ei ole tapahtunut oikeastaan yhtään mitään ja sitten alkoi ärsyttää kaikki se, mitä kumminkin on tapahtunut. Vaikka on siis tapahtunut paljon hyvääkin, mutta ei mennä nyt siihen.  Mennään nyt niihin ärsytyksiin:  Ärsyttää esim se, että usein haluisi olla jossain ihan muualla, mutta sitten ei saa aikaisiksi lähteä, koska väsyttää, pelottaa tai ei ole rahaa tarpeeksi. Tai rohkeutta.  Sitten ärsyttää sellainen yltiöpositiivisuus. Kaikki ei ole aina kivaa ja kaunista ja esim onnellista lapsuutta on turha kuvitella itselleen, jos sellaista ei ole ollut. Joskus tai oikeastaan aina tekee hyvää sanoa asiat niinkuin ne on. Ärsyttää myös se, että tavallisen näköiset tai jopa rumat lataavat siloteltuja kuvia tinderiin ja ihmettelevät sitten, kun treffit ei onnistu kuin yhden kerran. Eikö tuo nyt jo ole itsens

Välitilinpäätöksiä

Kuva
 Tässä on nyt muutama viikko tullut podettua erästä näkökykyyn vahvasti liittyvää vaivaa ja on siis ollut aikaa myös ajatella. Mielessä on hiukan melankoliaakin, koska pari ystävää muuttamassa pois paikkakunnalta. Ei tosin onneksi kauas, mutta silti on vähän orpopiru-olo. Ja taas huomaa, miten huono ystävä on itsekin; liian harvoin tulee tavattua niitä tärkeitä ihmisiä.  Talvi on tälle laiskalle bloggarille aina sellaista käpertymisen aikaa. Haluaisi vaan maata sohvalla ja katsoa putkeen Kotikatua Areenasta. Jotenkin mitä vanhemmaksi tulee, sitä vahvemmin huomaa omat ominaispiirteensä, Kuten että olen hyvin kaksijakoinen. Rakastan juhlia ja hyvää seuraa, ja toinen puoli minusta haluaa vetäytyä, olla vastaamatta puhelimeen ja  olla osallistumatta mihinkään pakollisiin kuvioihin. Mukaan lukien työelämä. Jotain keikkaa voisi aika ajoin heittää, mutta ei ole enää tahtoa sitoutua mihinkään. Ja kuten aiemminkin olen todennut, niin  työelämä on mun osalta melkolailla nähty.  Olen hiukan ärtyn

Syystalven silppuja

Kuva
(Kuvassa Marc Chagallin maalaus, jonka nimeä en muista) Tohtori Höyhen on ollut kiireinen ja väsynyt, joten kirjoituksia on tullut harvakseltaan. Ei viitsi sivun täytteeksi ryhtyä ihan ruokaohjeitakaan rustaamaan. Tämä blogi on muutenkin enemmänkin lähinnä päiväkirjamainen, koska somessakin tulee paljon avauduttua, mutta tietyistä asioista ei voi eikä saa. Raskas työ varhaiskasvatuksessa on vaatinut veronsa. Työpäivän jälkeen jaksaa lähinnä ajaa kotiin, tehdä ruoan ja lösähtää sohvalle. Viikonloppuisin on hiukan enemmän elossa. Kaikkea tulee kuitenkin mietittyä välillä. Näin vanhetessa huomaa, että tietyissä asioissa kärsivällisyyttä on tullut joissain asioissa enemmän. Ihan kaikesta ei enää jaksa provosoitua, koska tietää, että yleensä hankalatkin tilanteet kestävät aikansa ja menevät sitten ohi. Valitettavasti  myös onnen hetkille tuppaa käymään samoin. Toisaalta omat luonteenpiirteet korostuvatkin iän myötä. Kuten kova kiroilu ja äkkipikaisuus. ja ärsyyntyminen henkilöihin, joilla o

Dagis-depis

Kuva
 Tohtori Höyhen on sukellellut päiväkotimaailman syövereihin ja on huomannut, että ei palaudu viikonloppuisin työn rasituksista. Oloa voisi kuvailla jopa hieman masentuneeksi tai ainakin ahdistuneeksi. Ahdistus ja väsymys on enemmänkin henkistä, ei niinkään fyysistä. On hyvin vaikea tottua jatkuvaan meteliin sekä jokapäiväisiin rutiineihin. Jos aikuisella on tämä olo, mikä mahtaakaan olla fiilis lapsella? Henkilökuntaa on ihan liian vähän. Lapset ovat kuin iso karjalauma, jota ohjaillaan ryminällä suoritteesta toiseen. Aamupala, leikki, pissalle, pukemaan, ulos, sisälle, riisuminen, lounas, leikkiä, riisuminen, pissalle, päivälepo, leikkiä, välipala, pissalle, pukeminen, ulos, kotiinlähtö. Jos joukossa on yksikin, joka ei sopeudu laumatouhuihin, hän ottaa kokonaan yhden hoitajan ajan, ja se taas on kaikilta muilta lapsilta pois. Päiväkodissa pitää olla melko tiukat säännöt, että se homma toimisi edes jotenkin. Koko paletin pyörittäminen olisi helpompaa, jos riittävän henkilömäärän lisä

Täydellinen some-ihminen

Kuva
 (Kuvassa Henri Matissen maalaus "Musician", vuodelta 1939) Tohtori Höyhen on hengaillut somessa jo vuosia, kuten meistä suurin osa. Välillä osallistuen, välillä vain seuraten. Fb:ssä on ryhmiä joka lähtöön. Osassa pystyy keskustelemaan, joissain taas kaikki menee riitelyksi. Politiikka ja uskonto ovat useimmiten takuuvarmoja aiheita, jos haluaa suuttua tai suututtaa. Niitä sivuaviin keskusteluihin ei kauheasti kannata osallistua.  Myös ravinto ja painonhallinta tuovat mukanaan erinäisen määrän vähäiselläkin kokemuksella asiantuntijaksi nousseita valmentajia ja trainereitä, joilla on usein se yksi ainoa, laput silmillä löydetty totuus. Ja jos erehdyt innostumaan hetkeksi jonkun uskottavalta vaikuttavan ravitsemusasiantuntijan jutuista, alkaa pian sähköpostiin kilkkaamaan päivittäin erinäisiä tarjouksia, joihin olisi kuulemma viisasta tarttua.Hintakin on aina "nyt vain x euroa. Sinänsä kyllä hyvä, että jokaiselle on tarjolla jotain apua. Jos ja kun terve järki ei riitä. K

Varhaiskasvatusta

Kuva
Tohtori Höyhen on nyt muutaman kuukauden tarkkailuasemissa ja hankkimassa empiirisiä kokemuksia varhaiskasvatuksen saralta. Samma på finska: päiväkodissa. Se on melko mielenkiiintoinen maailma. Omatkin, melko luutuneet käsitykset muuttuneet paljon, kun työssä on sisällä. Ei ne tädit siellä sitten hengailekaan koko päivää keskenään juoruten ja leikkien, tai vanhempia turhilla "voitko hakea kuumeisen lapsesi kotiin"- soitoilla kiusaten. Päiväkodissa on tiivis rytmi ja aikataulu, ja alkanut vähän säälittää ne lapsetkin, joiden elämä todella aikataulutettua jo pienestä pitäen. Toisaalta: homma ei toimisi, jos siellä kukin tekisi, mitä tahtoisi. Lapsia on paljon ja henkilökuntaa todella vähän. Henkilökunnan saikuttelut vaikuttavat heti ja välittömästi. Rytmi on seuraavanlainen: aamupala, leikkihetki (joskus omaehtoista, joskus ohjattua leikkimistä), ulkoilu (työläin osuus se muksujen ulos- ja sisäänvienti kaikkine pissatuksineen ja vaatteiden vaihtoineen), ruokailu, vähän leikkiä,

Helle. Uhka vai mahdollisuus?

Kuva
 Fiilis on tämä, kuten kuvassa. Joka taidemaalari Degasin työ. Että ihan kivaa on ollut, mutta nyt ei enää jaksais.Tekis melkein mieli huitaista kuonoon näitä, jotka sanovat että "turha sitten valittaa, kun on pakkasta - 30 astetta". Miten niin turha? Valittaminen kannattaa aina. Tulee itselle ainakin parempi mieli. Oikein sellainen "puhdistunut" Oikeasti säälittää eläimet ja nuutuneet kasvit, joita ei auta sekään, että minä pysyn sisällä talossani, jossa on viilennys. Olen silti kastellut kasveja ja jättänyt eläimille vesiastioita. Sekä jättänyt ruohonleikkuulta pörriäisillekin alueita pörräämiseen. Olen moraalisesti närkästynyt tuttavastani, joka ollut koko kesän veneessä ja sanoo, että kesä on ihanaa ja että helteet sais jatkua. Pidän häntä moraalittomana. Hänenkin pitäisi mielestäni toivoa, että sataisi edes silloin tällöin. Salaisesti toivon, että hänen nurmikkonsa kuivuu ja että pätäkät loppuu jatkuvan merellä tapahtuvan vapaa-ajanvieton vuoksi. Myös veneen mo

Kesäilyä

Kuva
Kesä on ihmeellinen, lyhyt kausi suomalaisen elämässä. Ensin sitä odottaa koko talven että "tulispa jo". Sitten, kun ensimmäiset lämpimät alkavat, alkaa huolestuttaa että ehtiikö ostaa kesäkukat, ehtiikö laittaa puutarhakalusteet kesäkuntoon, ehtiikö saada vartalon kesäkuntoon (ylensä ei) jne. Sitten tulee kauhea stressi kaikesta muustakin, ja sitten, jos tulee kylmiä sadepäiviä, niin sitten vasta stressi tuleekin. Että tuleeko se kesä ollenkaan ja tuleeko kylmä Juhannus. Mutta jollei ja kun ei kaikkea koskaan ehdi kuitenkaan, täytyy muistaa että aina tulee uusia kesiä. Nautitaan nyt, niistä sadepäivistäkin. Ja ihanista tuoksuista ja väreistä ja ihmeellisestä valosta. Hyvää kesää!  

Kukapa everstille kirjoittaisi

Kuva
 Kuvassa kirjailija Gabriel Garcia Marquez, joka kirjoittanut mm kirjat "Sadan vuoden yksinäisyys" sekä "Kukapa everstille kirjoittaisi". Ainakaan jälkimmäistä en ole edes lukenut, mutta sarkastinen kirjan nimi nousi tämän postauksen otsikoksi. Jonka aiheena siis korona-ajan yksinäisyys. Korona-epidemian aikana on korostunut somemaailma ja yhteydenpito viestitellen. Alkaa jotenkin jo riepomaan tämä fyysisten kontaktien vähyys. Selvästi huomaa kaipaavansa ihmisten tapaamista livenä. Itselläni ei ole hätäpäivää siinä mielessä, että perhe on olemassa vaikka työpaikkaa ei tällä hetkellä olekaan. Eli joka päivä tapaan jonkun. Ja tietysti koiralenkeillä myös. Ja ruokakaupassa. Ja onneksi edes joskus edes pienimuotoisissa juhlimistilanteissa. Toisaalta on myös helpottavaa, ettei ole kauheasti sellaisia pakollisia sosiaalisia tilanteita. Ja on myös korostunut ihmisen perustarpeet. Syöminen ja nukkuminen. Ruoanlaitto ja leipominen kotona on lisääntynyt, ja ruokalasku pienent

Hyvä jätkä

Kuva
 Tohtori  Höyhen on nyt pohtinut ihmistyyppiä "hyvä jätkä", kaikkien kaveri. Tämä henkilö, joka ei riitele koskaan kenenkään kanssa ja jolla on kuitenkin aina jostain syystä oikeat mielipiteet oikealla hetkellä. Joka aina tietää varsinkin jälkeenpäin, miten asiassa kannatti toimia. Hän ei ole koskaan oikein kenenkään puolella, mutta jollain ihme myyräntyöllä kuitenkin osaa vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Ei riitele somessa, ja vaikenee, kun pitäisi ratkoa asioita. Hän on kallellaan aina sopivasti moneen suuntaan. Ottaa mielellään vastaan ne edut, jotka joku toinen on saanut ajettua läpi. Riittää että se "joku" vähän saattaa jopa ryvettyä tai tulla leimatuksi riitelijäksi, mutta pääasia on se, että hyvä jätkä pysyy puhtoisena. Täytyy sanoa, että ei ole ihmistyyppinä henkilökohtaisesti suosikkini numero yksi. Silläkin uhalla, että rapatessa roiskuu, niin ihmisellä pitäisi olla rohkeutta mielipiteen ilmaisuun. Koska se mielipide kuitenkin yleensä on olemassa meistä

Taiteilua

Kuva
 Viime aikoina on jonkun verran julkisuudessa väitelty siitä, että kuka on oikeasti taiteilija ja kuka vaikkapa sunnuntaimaalari. Aiheesta voi varmaan jankata loputtomasti, mutta se ei johda mihinkään . Niitä apurahoja kai kuitenkin voi hakea vain sellainen, joka on oikeasti käynyt jotain taidekoulua ja valmistunut sieltä. Ja tavallaan sen ymmärtää, koska jotkut kriteerit on pakko säilyttää rahoja jaettaessa. Silti jokainen varmaan ymmärtää sen, että pelkästään koulua käymällä ei tulla ammattilaiseksi ja osaajaksi. Voi kahlata koulun läpi ja ottaa opetuksen vastaan, mutta silti voi puuttua palo ja kyky olla mielenkiintoinen ja luova. Onneksi meitä taiteenystäviä on monenlaisia. Osa tykkää abstraktista, osa arvostaa piirustustaitoa ja teknistä osaamista. Joskus sitä itsekin miettii, kun katselee vähän nihkeällä mielellä näitä ns sisustustauluja. Kun on roiskittu väriä vähän sinne ja tänne ja sitten kaupitellaan hyvään hintaan. Toisaalta taulu voi olla hyvin tai huonosti roiskittu. Ja si

Sekameteliä

Kuva
Koronarajoitukset vain jatkuvat ja sille ei nyt mitään voi. Päässä on välillä melkoinen sekameteli. Kotona on ihan hyvä olla, mutta kiva olisi ehkä käydä välillä vähän jossain muuallakin. Perhe on nyt saanut nauttia kotiruoasta ja uusia reseptejäkin on tullut kokeiltua. Eräästä työpaikasta on kieltäydytty, kun ei vaan tuntunut hyvältä eikä ihan rehdiltäkään menolta. Kesä tulee. Mietityttää, että tuoko se tullessaan jotain vaihtelua ja jos, niin millaista? Toivottavasti jotain uutta, kivaa ja ennennäkemätöntäkin. Hyvällä tavalla ennennäkemätöntä. Elämä ei silti tule palautumaan enää ihan samaksi kuin mitä se oli ennen koronaa. Etätyöskentely tullut jäädäkseen tietyille aloille. Ja mitä järkeä onkaan lennellä maasta toiseen, jos asian pystyy hoitamaan etänäkin? Silti moni kohtaaminen jää kohtaamatta ja moni ihmissuhde alkamatta, koska ei voi tavata livenä. Eniten säälittää ehkä nuoret. Peruutetut leirit, penkkarit, vanhojentanssit, valatilaisuudet...Surullista. Myös surettaa yksinäiset i

Out of the box

Kuva
Nykyään kehotetaan ajattelemaan asioita "laatikon ulkopuolelta". Tulemaan ulos laatikosta. Ennen tultiin ulos vain kaapista. Tohtori Höyhen on jollain tavalla raivoissaan. Huomannut, että päivä päivältä sopii yhä huonommin yhteiskuntaan ja sen vaatimuksiin. Pähkinänkuoressa tullut se fiilis, että tavallisen kansalaisen ainoa tai ainakin tärkein tehtävä on nyplätä jossain helvetin yrityksessä, kitupalkalla, ja tuottaa mahdollisimman paljon pätäkkää yritykselle. No, eikös kapitalismi perustukin juuri tähän? Oikeasti alkaa hermo mennä näiden ekonomien ja tulostavoitteiden kanssa. Päivänä muutamana tuli tv:stä ohjelma MOT, jossa tutkittiin sitä, mitä tapahtui, kun toimeentulotukien käsittely siirrettiin sosiaalitoimelta Kelalle. Nimettömänä pysytelleen Kelan työntekijät kertoivat, että heille on asetettu päiväkohtainen tavoite, eli tietty määrä hakemuksia tulee käsitellä, jotta pysyy rankinglistalla ja saa pitää työpaikkansa. Vanhempi työntekijä oli sitten neuvonut uudempaa, joka

Laidasta laitaan

Kuva
 Tohtori Höyhenellä on sekä suvussa että tuttavapiirissä henkilöitä, joilla diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Alkoi mietityttää, että miksi se on nykyään niin yleinen? Onko se yleistynyt vai onko diagnoosit "parantuneet"? Onko joukossa myös virheellisiä diagnooseja?  En nyt yhtään väheksy ko sairautta tai vihjaile, että siitä kärsivät eivät oikeasti kärsisi. Melkolailla rytmikkäästi nämä henkilöt tuntuvat aaltoilevan, syvästä masennuksesta ja kyvyttömyydestä toimia kohotaan pikkuhiljaa elävien kirjoihin, ja vauhti kiihtyy helposti maaniseksi tekemiseksi, touhuamiseksi, yliseksuaaliseksi räiskinnäksi ja holtittomiksi päätöksiksi. Joillain lääkitys pitää touhun aisoissa, toisilla se ei jostain syystä tunnu tokenevan millään. Kauhuissani kuuntelin erästä tuttavaani, joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ja nyt yrittää pudottaa painoa ja ilmoitti, että on vesipaastolla. Tällä, jos millä, saa kyllä kroppansa lisäksi mielensäkin sekaisin ihan "tervekin&quo

Lepattelua

Kuva
Korona-aika on saanut aikaan monenmoisia rutiineja ja ajantappo-konsteja. Kovassa nosteessa omalla kohdallani ollut käsillä tekeminen. Sukkia ja pipoja on neulottu, palapeleja koottu.  Lukeminen tietysti kulkenut aina mukana. Samoin useita elokuvia ja sarjoja tullut katsottua. Jotta selviää täyspäisenä rajoituksista ja kotoilusta (joka tosin ei ole Tohtori Höyhenelle mikään rangaistus), on hyvä pitää rutiineista kiinni. Kannattaa nousta ajoissa, peseytyä, juoda kahvia, pedata sänky. Laittaa naama kuntoon, vaikkei olisikaan mitään menoa. Oman kokemuksen mukaan koko päivän löhöily on lähinnä masentavaa. Paitsi ehkä teini-ikäisille. Vähän huolestuttaa, mikä on työtilanne sitten, kun viimeisin tutkinto suoritettu. Löytyykö alan töitä vai pitääkö palata entisiin hommiin. Varsinkaan kun työtilaisuudet tuntuvat korona-ajan myötä vähentyneen kaikilla. Paitsi ehkä hoitoalalla ei. Toisaalta on turha hajottaa päätään suremalle asioita, joille ei voi mitään. Kannattaa uskoa siihen, että yleensä ka

Pentuja ja poikasia

Kuva
Tohtori Höyhen pohtii aika ajoin näitä vanhemmuuden iloja. Pahnanpohjimmainenkin lentää pesästä parin vuoden sisällä. Olen välillä kuunnellut sivusta, kun sisarukset keskustelevat lapsuudestaan. Täytyy kyllä sanoa, että muisti on valikoiva itse kullakin. Juuri, kun on onnitellut itseään, kuinka kaikesta huolimatta onnistui kasvattamaan täyspäisiä lapsia, tai sanotaan että lapsista aikuisia, ja on vähän säälinytkin itseään, kun parhaat vuodet menivät aikalailla lasten ehdoilla, kun ei ollut paljoa tukiverkkoja käytössä, niin saakin kuulla lasten suusta jotain ihan muuta. Että kuinka meitä vanhempia ei kuulemma kiinnostanut yhtään, missä he kulkivat, ja kuinka toimittiin väärin siinä ja tässä asiassa. Mitäpä siinä sitten pullikoimaan vastaan, jos perilliset ovat sitä mieltä. Itsellä kyllä se mielikuva, että melko tiukasti vahdittiin touhuja ja laukattiin perässä, varsinkin ennen murrosikää. Murrosiässä sitten ainakin toisen mielestä annettiin liikaa vapauksia, vaikka omasta mielestä anne

Elämän ja kuoleman kysymyksiä

Kuva
Taas kerran Tohtori Höyhen on joutunut pohtimaan sitä, että miksi jotkut ihmiset kokevat olevansa niin tietäväisiä kaikesta, että oli asia mikä hyvänsä, niin ryhdytään opettamaan toisia? Miten sellaiseksi neroksi oikein valikoidutaan? Onko se geeneissä vai missä? Räikein esimerkki viime päiviltä oli, kun paikkakunnalla sattui ikävä nuoren ihmisen kuolintapaus, joka tuotti suurta surua koko "kyläyhteisölle", ja tietenkin ensisijaisesti nuoren vanhemmille. Tilanne, johon kukaan ei haluaisi joutua: jättämään hyvästit omalle lapselle, jonka aikuisuus vasta alussa. Aivan häpeilemättä paikkakunnan keskustelupalstalla eräs täti-ihminen ryhtyi julistamaan, että miten niiden nuorten kanssa ollaan ja mitä pitää puhua, ettei tällaisia itsetuhoisia asioita tapahtuisi. Tarkoitus oli ehkä hyvä, mutta ajoitus helvetin huono. Varsinkin, kun sivustoa taatusti seurasivat myös menehtyneen nuoren omaiset. Jotka taatusti joutuvat pohtimaan vielä moneen otteeseen, että mitä olisivat voineet tehdä

2021

Kuva
Uusi vuosi.  Yhdellä kellonlyömällä toisesta vuodesta tulee mennyt ja toisesta vuodesta uusi. Mikään ei kuitenkaan erityisesti muutu. Paitsi numerot. Silti kaikkeen uuteen liitetään odotuksia ja toiveita. Mitä toivoisin tapahtuvaksi? Mitä voisi tapahtua? Mitä ei saisi tapahtua?  Tohtori Höyhen on tullut siihen tulokseen, että riippumatta toiveista, elämä kuitenkin jatkaa kulkuaan. Kunnes jonain päivänä pysähtyy kunkin kohdalla. Kuulostaa jotenkin jopa masentavalta. Haluan uskoa, että sellaista lopullista pistettä ei tule, vaan energia vain muuttaa muotoaan. Millaiseksi; se on kyllä täysi arvoitus. Vielä. Vuosi 2020 opetti vauhdin hidastamista. Paluuta aikaan, jolloin ei eletty vain näyttääksemme ulkopuolisille, miten yhteiskuntakelpoisia ja menestyviä olemme. Ensin tämä hidastuminen ahdisti, sitten siihen tottui ja nyt ei enää oikein meinaa eikä tahdo päästä vauhtiin uudelleeen. Mutta pitääkö päästäkään vauhtiin? Jospa vain hengittelisi rauhassa, pötköttelisi koronakehdossa ja heräilis