Tohtori Höyhen

  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, että siellä kek

  Nyt kun itsellä tuntuu olevan kausi, jolloin energiatasot ja aloitekyky melko minimissä, niin ryhdyin pohtimaan, että tämäkin on ihan normaali, ihmiselämään kuuluva olotila. Tuntuu välillä, että nykymaailmassa haluttaisiin lääkitä pois kaikki sellaiset tunteet, jotka eivät ole niin mukavia. Vaikka ne pettymyksen ja uupumuksen tunteet kuuluvat elämään siinä missä ylenpalttinen riemukin. Itselläni on ongelmana aina ollut liika ajattelu. Yliajattelen useimmissa asioissa, ja saan rakennettua ihmeellisiä ongelmia milloin mistäkin. Olisi paljon helpompaa olla sellainen huoleton tollo, joka vaan tekee asiat sen enempiä miettimättä ja puksuttaa eteenpäin.  Niin, käytin sanaa "tollo". Eli pidänkö itseäni älykkäänä? Kyllä. Minulla on siitä jopa mustaa valkoisella (Mensan älykkyystesti osoitti, että olen keskimääräistä älykkäämpi .😉 Entä onko siitä älykkyydestä ollut elämässä hyötyä? Eipä juuri. Oikeastaan päinvastoin. Liika analysointi ja sekä itsen että muiden tarkkailu tuonut lähi

  Kuvassa kehto eli kätkyt.  Jotkut asiat ihmisessä eivät nähtävästi muutu vuosikymmenienkään aikana. Muistan, kun kyselin joskus eräältä selvännäkijältä alle parikymppisenä, että miksi minun on välillä niin vaikea olla isossa ihmisjoukossa ja uusien ihmisten kanssa. Hän vastasi minulle jotenkin näin, että "olet herkkä ja vaistoat vierauden". Tämä muistui mieleeni, kun olin viimeksi kuoroharkoissa. Olen nyt harrastanut kuorolaulua parisen vuotta, ja vaikka lähteminen harkkoihin aina välillä tympiikin, on mieli yleensä hyvä sieltä palatessa. Nyt viimeksi oli pitkästä aikaa oikein se nuoruuden ahdistunut olotila. Ei siis laulaessa ja harjoitellessa, mutta koska tuo on vanha ja osin perinteisiinkin jämähtänyt kuoro, niin meillä on aina kahvipaussi. Joka sekin oma ohjelmanumeronsa, eli kukin raahaa paikalle vuoronperään kahvit, teet ja muut tykötarpeet.  En ollenkaan välittäisi tuosta tauosta, koska se vaan pidentää kotiinlähdön ajankohtaa, varsinkin kun tauko tuppaa helposti ven

  No niin, alkoholilakkoni on nyt kestänyt 6 viikkoa. En nyt ole kyllä juurikaan niitä paljon hehkutettuja hyvän olon fiiliksiä kokenut. Ei siis kuitenkaan tee edes mieli alkoholia, jota myöskin halusin testata. Siis riippuvuutta. Luulen, että alkoholia olisi pitänyt kiskoa aktiivisesti ja päivittäin, jotta olisi nähtävissä jotain erityistä "silmien kirkastumista, ihon uutta hehkua, hoikistumista ja parantuneita elämänhallintataitoja". Viikonlopun viinittelyjen lopettaminen ei ilmeisesti anna suurta muutosta. Toki maksa varmaan tykkää, ja sekin on hyvä. Ja rahaa mahdollisesti säästyy. Onhan toki mahdollista, että pitkällä tähtäimellä huomaakin enemmän muutoksia. Minulla tosiaan kävi niin, että ensimmäisellä viikolla särki päätä. Sen jälkeen alkoi tehdä tavallista enemmän makeaa mieli. Nyt se on laantunut. Tällä viikolla minulle on tullut huono olo pienemmästäkin fyysisestä ponnistelusta. Sitä en tiedä, onko osasyynä se, että alkuviikosta kävin luovuttamassa verta. Olen nyt va