Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuuta 5, 2022.

Työasiaa

Kuva
  Jotenkin tunnun aina palaavani samaan aiheeseen, eli työ ja sen mielekkyys. Tykkään vapaa-ajalla kokata, kirjoittaa, lukea ja välillä piirtääkin. Ja nykyään taas laulankin. Mutta se työ. Toisaalta minun ei mielestäni tässä iässä kuuluisi enää lainkaan joutua pohtimaan työntekoa. Juu, en ole vielä eläkeiässä ja nykysysteemillä tuntuu, että en ehkä koskaan pääsekään. Aivan sairas suuntaus. Hommatkaa niille nuorille työpaikkoja ja antakaa vanhempien ihmisten nauttia hyvin ansaituista vapaista. Olen aiemminkin kertonut, että vaateala on ollut se ala, jossa olen eniten tehnyt töitä. Suunnittelijan koulutuksesta huolimatta olen lähinnä keskittynyt niiden myymiseen niin kauppiaana, myyjänä kuin myyntiedustajanakin. Pidin kyllä niistä töistä. Ainoa miinus on se, että yksinyrittäjänä tosi vaikea pärjätä taloudellisesti ja vieraan palveluksessa on sitten omat hyvät ja huonot puolensa. Toiseksi eniten tykkäsin ehkä hautausalasta, jossa suoritin ne näyttötutkinnotkin. Tosin erittäin kiva työpari