Kiikun kaakun
Tänä aamuna tuntui ihan keväältä, kun olin koiralenkillä. Melkein kaikki lumet ovat hetkellisesti sulaneet, ja pienellä metsätilkulla, jossa kuljen joka aamu, lauloivat linnut. Aamut ovat minulle yleensä parasta aikaa ajattelun suhteen. Monenmoista pyörii mielessä, kun kävelee, ja sitten niistä pyörittelyistä haluaa kirjoittaa. Tämä blogi on minulle omalla tavallaan terapiaakin. Ja aina ollut kova tarve ilmaista itseäni, tavalla tai toisella. Kuten olen aiemminkin kertonut, olen persoonaltani tarkkailija ja huomioija. Ja tietysti myös ärhäkkä epäkohtiin puuttuja, mutta se lienee kaikille jo tullut selväksi. Varmaan teeskentelen välillä itsekin, mutta muiden ihmisten epäaitoutta ja rooleja tulee huomioitua enemmän. Luonnollisesti. Muistan hyvin, kun tuli käytyä, lasten ollessa kouluikäisiä, niissä pakollisissa vanhempainilloissa. En muista juurikaan enää ketään niistä muista vanhemmista, mutta eräs äiti jäi mieleen. Puhuttiin sitten ihan mistä vaan, vaikkapa jostain leipomisista kou