Tohtori Höyhen

  Katsoin eilen kivan jakson Maria Veitolan yökyläily-sarjasta. Hän oli kylässä eräillä sisaruksilla (Anna ja Arppa Airola, näyttelijä ja muusikko) Loviisassa. Yhteisössä asui siis nämä sisarukset ja molempien kumppanit. Taloja oli kaksi, mutta aika paljon kai hengailtiin siellä toisessa talossa, jossa ohjelmakin pääosin kuvattiin. Ihastuin näiden sisarusten iloisiin luonteisiin plus heidän keskinäiseen kemiaansa. Talo oli vähän Huvikumpumainen, kaikki oli vähän sinnepäin. Kyseessä siis vanha puutalo.  Oli jotenkin virkistävää nähdä koti, jossa oltiin ja tehtiin eikä vaan istua törötetty sisustuslehtimäisessä huoneistossa, joissa ei yleensä ole mitään erityisen persoonallista. Lamppuakaan ei näihin designkoteihin hankita välttämättä siksi, että se on kiva, vaan siksi, että se on sen ja sen suunnittelijan numero sejase, ja jälleenmyyntiarvo vaan nousee jne. Toisaalta ymmärrän kyllä, että joillekin ihmisille on tärkeää kaikki tuollainen rahalla hankittu esteettisyys. Ja itsekin kyllä ahd

  Kuvassa peräruiskepussi. Käytetään suolen tyhjennykseen esim paastotessa tai joskus ennen jotain lääketieteellistä toimenpidettä.  Taas koiralenkillä pohdin, että olen varmaankin asunut jo liian kauan samalla paikkakunnalla ja että toisaalta olisi mukavaa (vaikkakin toisaalta vähän ahdistavaakin) muuttaa ihan uuteen ympäristöön. Sen tiedän, että vahingosta viisastuneena en todennäköisesti haluaisi tutustua naapureihin kuin ihan pintapuolisesti. Kohteliaat hyvät päivät ovat ihan riittävä tapa ylläpitää välejä. Olenhan aiemminkin kirjoittanut siitä, että noin toistakymmentä vuotta sitten täälläpäin pari perheenemäntää yritti mestaroida  tästä alueesta jotain satukirjaidylliä, mutta heidän omilla ehdoillaan, eli he yrittivät päättää, kuka leikkii kenenkin kanssa. No, tälläinen tasapäistäminen ja määräilyhän on minulle kuin punainen vaate härälle. Ei siitä sen enempää. Nyt vaan huomasin taas provosoituvani, kun eräs tuttava tässä lähistöllä oli laitellut fb-sivulleen jotain imelää "

  Kuvassa Miss Universum kisojen virallinen tunnus. Luin tuossa eräästä naistenlehdestä entisen missin haastattelua. Jotenkin tuli outo olo. Tuntuu tosiaan, että jotkut puhuvat yhtä ja tekevät toista.  Tämän rouvan missiajoista on tosiaan lähes 30 vuotta. Silti hän totesi haastattelussa, että ulos astuminenkin on hänelle valinta. "Silloin pitää jaksaa puhua roskapussi kourassa kenelle tahansa pirkolle ja pertille tai altistua sille, että ruokakaupan kassa analysoi ostoksiani liukuhihnalla". Anteeksi mitä??? Siis tämä daamiko oikeasti ajattelee, että elää yhä julkisuuden valokeilassa?? Ja silloinko ei jutella pirkoille eikä perteille? Luulenpa, että kassoja ei voisi vähenpää kiinnostaa kenenkään ruokaostokset. Lisäksi iso osa kassoista ei ollut syntynytkään, kun tämä oli missinä. Hän ei myöskään kuulemma enää mene suomesssa uimahalliin tai rannalle. Häntä ei kuulemma  enää osoiteltaisi tai salakuvattaisi. "Syön, juon, treenaan ja lomailen juuri kuten tahdon". Selvä..

  Helmikuu on vähän yli puolenvälin. Alkoholilakko kestänyt nyt himpun verran yli kuukauden. Ei ole mitään erityistä mainittavaa siitä, ihan ok. Ei viiniä  viikonloppuna ruoan kanssa, ei Gintoniceja eikä lonkerotölkkejä. Ei kauheasti eroa entiseen, paitsi että makeaa tekee mieli useammin.  Olen yrittänyt opiskella. Lähipäiviä tai oikeastaan lähi-iltoja ollut jonkin verran ja niitä itsenäisesti tehtäviä tehtäviä on tuhottomasti. Hommasin itselleni palkallisen harjoittelupaikan toukokuuksi eräästä kehitysvammaisten yksiköstä. Tarvitsin tällaisen paikan voidakseni suorittaa toisen koulutukseen kuuluvan näytön. Ensimmäinen onkin jo suoritettu ja hyväksytty. Olen jostain syystä koko ajan vähän väsynyt. Olen nyt syönyt monivitamiinia, sinkkiä sekä Harmonia66-luontaistuotetta. Jotenkin väsyn niinä päivinä erityisesti, kun aurinko ei paista. Tulee näpyteltyä liikaa facebookiakin ja instagramia.. En tiedä miksi, koska aika usein alkaa vaan ahdistaa ja vituttaa ihmisten feikkijutut. Kaikki on ka

  Olen viime aikoina seurannut Areenassa ranskalaista satiiria Agentit. Rakastan tuota sarjaa. Se on hauska, näyttelijät rooleihinsa sopivia ja ranskan kieli kuulostaa korvaan aina ihanalta. Tämä palkittu sarja ilakoi näyttelijöiden ja tuotantoyhtiöiden välissä operoivien ihmisten ammatilla. Laitoin tekstin alkuun kuvan roolihahmo Mathiaksesta. Sen lisäksi, että hän on aina viimeisen päälle hyvin puettu eli aina tyylikäs mittatilauspuku liiveineen (tärkeä osa) päällä, minulla on lisäksi fiksaatio miehiin, joilla paksut hiukset, jotka vähän tuohon tyyliin kammattu, ja josta aina valahtaa välillä otsalle seksikkäästi hieman etuhiuksia. (Kaljuista tai kaljuuntuvista miehistä on elämässäni ollut pelkkää harmia, joten siksi välttelen) . Aiheenani on kuitenkin se, että ketä kamera rakastaa. On ihmisiä, jotka ovat oikeasti sellaisia, että he ovat muuntautumiskykyisiä. Se ei tavallaan vaadi mitään klassista kauneutta. En siis esimerkiksi katso koskaan Salattuja elämiä, koska se on minusta aiva

  No niin, olen nyt kolmatta viikkoa alkoholilakossa. Ei pänni yhtään. Ei tee mieli edes viiniä ruoan kanssa. Ilmeisesti perimäni riippuvuusgeenit eivät ole kuitenkaan niin voimakkaat kuin joskus kuvittelin. Pohdin noin yleisesti omaa ikäluokkaani. Kun lähdettiin ulos töistä tai opiskelujen parista 80-luvulla, ja oltiin menevinämme yksille, niin eihän se kenelläkään koskaan jäänyt yhteen. Baarissa riekuttiin ja saatettiin lähteä jatkoillekin ja seuraavana aamuna tikkana takaisin töihin tai kouluun. En myöskään ole mielestäni koskaan käyttänyt alkoholia surun häivyttämiseen. Pikemminkin apukeinoksi silloin, kun mikään ei ole tuntunut miltään.  Ymmärrän tavallaan oikein hyvin huumeiden käyttäjiä. Alunperinhän on varmaan haettu juuri sitä tajunnan laajentumista. Todella moni taulu on maalattu, kirja kirjoitettu ja musiikki sävelletty huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Tätä on ollut taatusti vuosisadasta toiseen, käytetyt aineet vain vaihdelleet. Surulliseksi homman tekee se, jos mä

Olin elokuvissa katsomassa  Myrskyluodon Maija- filmin. Tämä on siis Tiina Lymin ohjaus. Minua oli jo varoiteltu että nessut mukaan. No, ei itkettänyt. Elokuva oli myös hiukan turhan pitkä. Silti erittäin hyvä elokuva, pääosassa loistaa Amanda Jansson. Jannen roolissa sympaattinen Linus Troedsson. Elokuva oli kokonaan ruotsinkielinen, ollaanhan Ahvenanmaan saaristossa. Turussa piipahdettiin markkinoilla ja myymässä Maijan kehräämää ja värjäämää lankaa. Alussa esitettiin pitkään päähenkilön lapsuutta ja nuoruutta. Myös hänen uskoaan vanhoihin kansantaruihin, enteisiin ja taikoihin (tästä tykkäsin erityisesti). Kosinnan, avioliiton ja Myrskyluodolle muuton jälkeen kuvattiin nuorenparin elämää ja seksuaalista heräämistä ja yhteisen rakkauden löytämistä. Sen jälkeen ensimmäisen synnytyksen jälkeen siirryttiinkin jo kohtaan, jossa olikin äkkiä neljä lasta.  Myös Krimin sotaa käydään tuolloin, 1800- luvun puolivälissä joukko brittisotilaita saapuu miehittämään myrskyluotoa. En nyt enempää pa

  Olen joskus aiemmin kirjoittanutkin keskaria näyttelevästä psykologinaapuristani. En jaksa enempää mennä yksityiskohtiin, mutta sanotaan nyt näin, että aikoinaan tämä hiiltyi siitä, kun ei hänen kaikkeen puuttuva vehkeilynsä mennytkään läpi (yritti manipuloida naapurustoa päättämällä, että kuka lapsi saa leikkiä kenenkin kanssa plus teki luonneanalyyseja pyytämättä), ja lopulta tuntui, että hänen omassa lintukodossaan oli paljonkin hämärää. Emme ole olleet vuosiin puheväleissä ja hyvä niin. Nyt en tiedä, näytteleekö vieläkin keskaria, koska en viitsi juurikaan huomioida hänen olemassaoloaan. Sen verran kuitenkin olen huomannut, että hän on tosi usein kähjäämässä kompostoriaan talonsa nurkan takana ja vilkuilee meillepäin. Samoin joku ryntää aina ikkunaan, kun meidän pihalla liikkuu jokin. Viimeksi huomasin yleisöä, kun tultiin lentokentältä taksilla pihalle ja purettiin laukkuja auton takaboxista. Mieheni sen sijaan on huomannut, että kun tämä henkilö kävelee ohi, niin ei sano mitään