Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 30, 2023.

Kasvun paikka

Kuva
  Kannoin viimeksi kirjastosta kotiin Katariina Vuoren kirjan Kasvunpaikka. Kustantaja on Otava. Kirja on julkaistu maaliskuussa 2022. Kirja kertoo kotirouva Silviasta, joka on hoitanut kotia ja perhettä miehen tehdessä uraa. Hän on ollut tähän asti tyytyväinen valintaansa pullantuoksuisena kodinhengettärenä, mutta jossain vaiheessa alkaa vaivaamaan mm aika ajoin vierailevan äidin pisteliäät kommentit sekä se, että mieskin tuntuu pitävän häntä lähinnä palvelijana, joka kantaa voileivät ja muut pyydettäessä nenän eteen. Yllättäen Silvia sitten löytääkin elämälleen uutta sisältöä. Hän hurahtaa viherkasveihin, jonka saloihin häntä avustaa erään kaupan viherosaston työntekijä Risto. Koko Silvian elämä alkaa pyöriä kasvien ja Riston ympärillä. Hän jopa saunoo kukkiensa kanssa ja on aktiivisesti mukana netin viherkasviryhmissä. Hän tutustuu erityislajikkeiden kasvattajiin ja tilaa kasveja myös ulkomailta. Perheen palveleminen jää pikku hiljaa taka-alalle, ja koti täyttyy pikkuhiljaa kasveist