Tohtori Höyhen

 Jotenkin tämä kesä on liian nopeasti mennä vilahtanut ja jotenkin "karannut käsistä". Tänä vuonna ei olla varmaan istuttu ja grillattu kuin kerran, pari esim talomme pihapatiolla, jota aiempina vuosina ollaan käytetty tosi ahkerasti. Mietin syytä tähän. No, kesä meni melkolailla työn merkeissä, ja toisaalta se kuuma hellejakso teki sen, että mieluummin oli iltaisin sisätiloissa nauttimassa viilennyksestä. Vuodet eivät tosiaankaan ole veljeksiä. Tosin joka vuosi tulee lievä ahdistus siitä, että taaskaan ei ehtinyt käydä tietyillä festareilla eikä kesäteattereissa. Oikeasti kyllä hiukan pännii se, että miksi lähes kaikki tapahtumat keskittyneet heinäkuulle. Ilmeisesti perustuu siihen vanhakantaiseen käsitykseen siitä, että koko Suomi lomailee heinäkuussa. Paitsi matkailu- ja ravintola-alan työntekijät. Somemaailma tekee sen, että aina tuntuu, että "kaikki muut" elävät menevää ja aktiivista kesäelämää, vaikka yksi ihminen pystyy tekemään vain yhden ihmisen asiat. Itse

 Lomailtiin viikko niin sanotusti "vetäen pönttöä perässä" eli asuntovaunuillen. Omissa suunitelmissa oli reissu vähän pidemmällekin, mutta sateenuhkan takia tehtiin akseliltaan melko pieni reissu, eli Sastamala-Porin Reposaari-Pyhäranta, pari yötä siis kussakin. Reposaari oli paras. Siellä oli upeat merimaisemat, kuiva maasto ja helppo ulkoiluttaa koiraa. Sastamalassa eräs kaveripariskunta kävi meitä moikkaamassa, sekin oli kivaa. Siellä sattui jännä juttu, kun tullessani vessasta vuoroaan odotti kaukaisesti tutunnäköinen nainen. On kuitenkin julkisissa facekuvissaan jotenkin paljon "rokimpi" ja hoikempikin, siksi en ollut asiasta varma. Myöhemmin näin vielä naisen aviomiehensä ja koiransa kanssa. Stalkkasin näiden fb-sivua myöhemmin, ja kyllähän siitä selvisi, että oli tosiaan se ihminen, joksi luulin (oli päivittänyt karavaanarireissuaan ns avoimella päivityksellä, joka näkyy kaikille). Ollaan joskus, lähes parikymmentä vuotta sitten, oltu samassa työpaikassa het

  Identtisyys ei tee kaksosista samanlaisia. Ei myöskään avioliitto pariskunnasta samanlaista. Asia tuli taas ajankohtaiseksi erään tapahtuman aikana. Kuulumme siis sellaiseen, muutaman asuinalueemme "talollisen" yhteisöön, jossa siis ryhmänä on yhdessä rakennettu venelaituri. Siinä on muutama venepaikka, ja laituri tosiaan rakennettiin yhteistyönä vuosia sitten. Mieheni teki ison osan rakennushommista ja on vuosien aikana korjaillut sitä myös, vaikka meillä siis ei ole vuosiin edes ollut venettä. Jo senkin takia se, että häneltä pyydetän koko ajan jotain, tuntuu vähän kohtuuttomalta. Vaikka hän siis onkin erittäin rakennus- ja korjaustaitoinen.  Nyt keväällä alkoi taas tulla yhteisön jäsenien sähköpostiin kysymyksiä ja ilmeisesti korjaustarpeita. Minä en kuulu sille postituslistalle, mieheni kuuluu. Mieheni ei työkiireiden ja stressinkään takia jaksanut vastailla meileihin.  Olen nyt aika ajoin törmännyt kevään ja kesän kuluessa siihen pariskuntaan, joka nyt on eniten vouhot

  Laitoin kuvan hiivaleivästä. Olisi kai pitänyt laittaa kuva pannukakusta, koska se kuvaa paremmin aihetta, josta nyt kirjoitan. Ennenkuin aloitan, kerronkin ensin, että tämä tuttavani, joka petti sovitut lupaukset, pyysi kauniisti ja katuen anteeksi toimintaansa ja minä annoin. Joidenkin mielestä pillastuin tyhjästä, omasta mielestäni aiheesta. Kirjoitin siis aiheesta edellisessä postauksessa, jonka otsikko oli Pinokkio. No, se siitä. Vesittäjät ovat siis henkilöitä, jotka onnistuvat jollain ihmeellisellä pasiivisuudella tuhoamaan muiden ilon. Jokainen meistä tuntee sen ihmistyypin, joka saadessaan kutsun vaikkapa juhliin, niin lupaa tulla, mutta aivan viime metreillä tuleekin jokin yllättävä este. Toki joskus se este voi olla todellinenkin, mutta uskallan epäillä, että harvemmin. On todella turhauttavaa järjestää tilaisuuksia, joissa ensin pähkäilet tarjottavien ruokien ja juomien määrän, ja lopulta huomaat, että puolet siitä määrästä olisi riittänyt. Olen eräässä naisporukassa, jos

  Pinokkion seikkailut  ( ital.   Le avventure di Pinocchio , suomennettu myös mm. nimillä  Pitkänenän seikkailut  ja  Pinokkio ) on italialaisen  Carlo Collodin  kirjoittama saturomaani. Sen alkupuoli julkaistiin sarjamuodossa vuosina 1881–1883, ja koko kirja ilmestyi helmikuussa 1883. Kirja kertoo eläväksi muuttuvan Pinokkio-puunuken ja hänen isänsä, köyhän nukentekijän Geppetton, seikkailuista. Minulla on tuttava, jolla on Pinokkiomaisia piirteitä. Olen aiemminkin ihmetellyt, että hänen seurassaan on usein vähän epämukava olo. Sellainen olo, että ei voi ihan täysillä luottaa. En ole keksinyt syytä olotilaani, mutta eilen asia selvisi. Häneen ei tosiaankaan voi luottaa. Olimme keskiviikkoiltana viestitelleet, että voisi torstaina käydä vähän kaupungilla vaikkapa viinillä nyt, kun minullakin alkoi loma. Tuttava sanoi tai oikeastaan laittoi eilen klo 13 viestin, että käy ripsihuollossa ja ostoksilla ja soittaa sitten. Ok. Kello tuli 16 ja tuli 17, eikä naisesta kuulu mitään. Laitoin vi

  Oli jotenkin harvinaisen järkyttävä uutinen kirjailija Miki Liukkosen menehtyminen. Ei pelkästään siksi, että hän oli kuollessaan 3 vuotta nuorempi kuin oma poikani. Hänessä oli jotain todella ainutlaatuista ja se karisma puski läpi hänen julkisista esiintymisistäänkin. Myönnän suoraan, etten ole lukenut ainuttakaan hänen kirjoittamaansa kirjaa. Hän tuli jotenkin tutuksi sarjasta Sivullinen, jossa hän tapasi ihmisiä, joiden elämänvalintoja tahtoi ymmärtää paremmin. Kiinnitin huomiota sekä hänen kiinnostavaan ulkonäköönsä, älykkyyteensä että myös tapaansa keskustella. Tuli kotoinen olo, onhan omiakin sukujuuriani Oulun suunnalla. Hän jotenkin hymyili koko ajan asioille, sillätavalla sisäisesti. Suuri yleisöhän sitten tiesi hänet mm siitä, että hän oli jonkin aikaa kihloissa laulaja Behmin kanssa. Behm on nyt perunut kaikki keikkansa, Ruisrockinkin, joka tänä viikonloppuna. Instagramissa hän kirjoitti melko suoraan olotiloistaan. "Olen voinut erittäin huonosti viime aikoina. Herää

Kesä on mennyt työn merkeissä. Viikonloput ovat menneet asuntovaunuillessa tai oman kesäkaupungin antimista nauttien. Muutaman kerran tullut koettua ns ylikunto. No oikeasti vain kerran. Työ päiväkotien yhteispäivystyksessä ollut helvetillisen raskasta, mutta positiivista ollut se, että saanut tutustua ja jakaa kollegiaalisen tuskan aivan ihanien huippunaisten kanssa. Kesällä työnteko ei myöskään ole mitenkään masentavaa tai ahdistavaa, koska kesällä kaikki on jotenkin nautinnollista, varsinkin kesäaamut. Kaikki on kuitenkin jotenkin muuttunut ikäänkuin mikrotasolla. Useiden naapuriperheillä sama tilanne kuin meilläkin, eli koti tyhjenee. Pahnanpohjimmainenkin lentää pesästä. Lempinaapureilta kuoli koira, joka oli meidän edesmenneen koiran paras kaveri. Eräät naapurit erosivat, ja nyt taitaa molemmilla olla jo uusi sussu. Olen voinut henkisesti hyvin, vaikka ikäkriisi koetteleekin. Tosin harmittaa se, että joka kesä suunnittelen jotain huippukesää matkoineen ja festareineen, mutta kaik