Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuuta 21, 2022.

Valoisampaa

Kuva
  Maalaus: Renoir "Dance in the country". 1883 Oma olotila tuntuu pikkuhiljaa parantuvan. Jaksan taas lenkkeillä pari kertaa päivässä villikkopentuni kanssa. Olen myös jaksanut innostua uudesta harrastuksestani, eli kuorolaulusta. Kotona olen raivannut tilaa eli vienyt säkkikaupalla vaatteita kierrätykseen ja vanhoja lakanoita eläinsuojeluyhdistykseen. Juuri sen takia, että saisin tilaa ajatuksille ja tilaa uudelle, Pari teatterireissuakin on syksylle varattu ystävättären kanssa.  Ensi viikolla aion mennä Rosenterapiaan. Sitä suositeltiin minulle  ja miksipä en kokeilisi tätäkin keinoa, jos se auttaa minua pääsemään eteenpäin. Tuntuu tosiaan, että olen uudistumisen tiellä. En aio enää tehdä asioita velvollisuuden tai "näin kuuluu elää"-ajattelun vuoksi. Jotenkin haluaisin todella monen asian muuttuvan, Haluaisin vaihtaa jopa asuinpaikkakuntaa. Jotenkin tämä, sinänsä kaunis mutta sisäänlämpiävä paikkakunta, on jo nähty. Uusi ympäristö voisi ihan eri tavalla antaa uut

Tanssija

Kuva
  Luin todella hyvän, Jorma Uotisesta kertovan, kirjan. Varmaan koko suomen kansa tuntee tai tietää hänet tavalla tai toisella. Tosiaan nuorempi väki ainakin TTK- tuomarina, mutta hän todella on paljon muutakin: tanssija, koreografi, laulaja, Suomen kansallisbaletin johtaja, äämnäyttelijä jne jne. Tanssinut Pariisin oopperassa, Milanon La Scalassa sekä Tanskan ja Ruotsin kuninkaallisissa baleteissa sekä Berliinissä. Jorma Uotisen persoona paljastuu tai ainakin avautuu mielenkiintoisella tavalla kirjaa lukiessa. Hän on hyvin pedantti ja tietyin osin ehkä sisäänpäinkääntynytkin. Ei siis halunnut avata persoonansa koko maailmalle. Tuli se kuva, että hyvin vastuuntuntoinen ihminen ja johtaja, joka ei halunnut riidellä kenenkään kanssa mutta sanoi napakasti silloin, kun se oli tarpeen. Hyvin itsenäinen ihminen, joka ei kaivannut hovia ympärilleen. Eikä ilmeisesti lätrännyt juurikaan alkoholin kanssa. Myös verbaalisesti harkitseva ja taitava sanankäyttäjä. Todellinen kosmopoliitti. Kirjan on