Tohtori Höyhen

  Olenkin tullut nyt siihen tulokseen, kun pähkäillyt erinäisiä sukulaisuus-, ystävyys- ja tuttavuussuhteita ja niiden helppoutta tai monimutkaisuutta ja vielä sitäkin, että joillekin riittää nähtävästi negatiiviseksi asenteeksi se, että ei ole heidän kanssaan samaa mieltä, niin ehkä välirikko voi olla myös viisaan maailmankaikkeuden tapa osoittaa, että joku tie on kuljettu loppuun ja on tarkoitus suunnatakin ihan ihan uusille teille. Tämä ajatus jotenkin vapautti tietystä turhautumisesta ja tyhjänpäiväisestä jossittelusta.  Nautitaan nyt tästä hetkestä ja niistä ihmisistä, joita elämässä on nyt ja ollaan kiitollisia niistä "opettajista", joista jotkut jäivät taakse. Uteliaana toki tulee pohdittua sitäkin, mitä kaikkea elämällä on vielä tarjottavana tulevaisuudessa. Toivottavasti etupäässä kaunista ja hyvää.

  Olen tässä pohtinut viime päivien tapahtumien vuoksi sitä, että on tosiaankin olemassa ihmisiä, jotka julistautuvat positiivisiksi ja kannustaviksi henkilöiksi. Ihan oma-aloitteisesti siis julistautuvat, joka on kyllä sekä vaarallista että jopa tyhmää. Nämä tällaiset arviot, jos niitä kaivataan, niin ovat oikeastaan relevantteja vain silloin, kun ne tapahtuvat tuttavien ja muiden ulkopuolisten tekeminä. Usein käy niin että tämä positiiviseksi itsensä määrittelevä onkin oikeasti jotain muuta, kuten juoruileva ja jopa pahantahtoinen mutta ilmeisesti omalle käytökselleen tulee jollain tavalla sokeaksi. Myöskin itseään jonkinlaisena rauhanrakentajana pitävä saattaa olla hyvinkin puolueellinen ja vain se ns oma lehmä ojassa kiinnostaa. Omalta kohdaltani myönnän, että olen erittäin hankala ihminen varmaan monenkin mielestä. Temperamenttini on sellainen, että puutun helposti näkemiini epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin, ja siitähän ei tietysti pidetä. Usein myös sanat tulevat suusta nop

  Naiset ovat hyvin monimutkaisia olentoja. Nainen voi suuttua oikeastaan ihan mistä vaan. Siitä, mitä joku sanoi tai ei sanonut, teki tai oli tekemättä, oletti tai oli olettamatta. Olen nyt jostain syystä joutunut viime aikoina pohtimaan näitä naisten aloittamia mykkäkouluja, joihin ei siis löydy mitään järkevää selitystä. Vähän aikaa sitten eräs sukuun  kuuluva lopetti viesteihin reagoimisen kokonaan. En keksi muuta syytä kuin eräs kesällä tapahtunut episodi. Eli oli kaunis sunnuntaipäivä ja me ahersimme miehen kanssa takapihalla siivoushommissa. Tämä sukulaisrouva soitti että he tulivat juuri kaupunkiimme (asuvat noin vartin ajomatkan päässä meiltä) ja ovat rannan ravintolassa ja toivovat meitä kanssaan sinne syömään. Kysyin miehen mielipidettä, ja hän oli hikipäissään ja kiukkuisena sitä mieltä, että meillä on hommat kesken ja ne pitää saada valmiiksi ennen sadetta. Ilmoitin sitten että emme valitettavasti nyt pääse. "Jatkakaa" oli rouvan vastaus. Tämän jälkeen ei ole oll

 Maanantai, joka ei koskaan ole ollut mikään erityinen lempipäiväni (perjantai ja lauantai puolestaan ovat ), aukeni sateisena, mutta lämpöisenä. Viikonloppuna saatiin eräs tekemätön pihatyö tehtyä eli siistittiin yksi kulma. Sieltä lähti peräkärryyn ja silppuriin muutamia pieniä pensaita ja puita. Myös talven polttopuut saatiin valmiiksi, vävypoikakokelaan toimiessa klapikoneen käyttäjänä. Tänään illalla on taas kuoroharkat ja keskiviikkoiltana sitten läheisessä kaupungissa suuri kuorojen yhteisesiintyminen. Ensin tuomiokirkon portailla yhteisesiintyminen, jonka jälkeen jalkaudutaan ravintoloihin. Olen ainakin suunnitellut osallistuvani tapahtumaan. Olen ottanut aamuisin tavaksi keittää kaurapuuroa. Sellaisista isoista, Myllyn paras- hiutaleista, joita haudutetaan 10 minuuttia. Yleensä lisään lautaselle marjoja tai jotain hilloa sekä voisilmän. On kyllä oikeasti hyvää ja maistuvaa. Sitä ennen olen tietysti juonut mukillisen kahvia, koska ilman kahvia ei päivä lähde käyntiin. Ruoan tos

Maalaus Claude Monet, 1902. Polku Monet`s Gardenissa. Eilen vietin ihanan päivän. Oikeastaan ensi kertaa tänä kesänä otin oikein ottamalla aurinkoa (ei muuten tartu enää elokuussa kovin hyvin). Olen kyllä ollut tänä kesänä ruskeampi kuin monena aikaisempana, mutta se taas johtuu runsaasta ulkoilusta. Nyt viritin puutarhaan oikein auringonottopedin, ja toki oli päällä myös bikinit ja hellehattu sekä arskat.  Minulla oli mukanani myös Riku Korhosen kirja nimeltä Lääkäriromaani, joka vuodelta 2008. Kustantajana Sammakko, ISBN 952-483-001-9. Tästä edellä mainitusta kirjasta hän on saanut myös Kalevi Jäntin palkinnon. Ja on mm myös saanut 2010 Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinnon. (”Rakkaus on parantamista. Mutta joskus sattuu hoitovirheitä.” Helteinen loppukesä 2003. Läntiset miehitysjoukot ovat vapauttaneet Irakin ja luvanneet opastaa kansan demokratian ja markkinatalouden terveelle tielle. Etäällä taisteluista, pohjoiseurooppalaisessa rannikkokaupungissa kolmekymppinen taiteentutkija N

  Pohdin tuossa aiemmassa postauksessani mm kuorolauluharrastustani. Nyt olenkin taas täynnä uutta intoa. Viikonlopun tapaaminen muiden laulajien kanssa oli todella kiva kesätauon jälkeen, ja tosiaan lauleskeltiin uudessa harjoitustilassa (suuri, vanha, remontoitu puutalo), ja siellä oli tosi kivat energiat. Ja tosiaan huomasin, että olen kaivannut kauheasti yhdessä laulamista. Vaikka osa kappaleista minulle hyvinkin vieraita, mutta tekemällä oppii. Onneksi osaan lukea jonkin verran nuotteja, vaikkakin matkimalla tunnun oppivan parhaiten kappaleet. Reilun viikon kuluttua ajattelin osallistua yhteen isoon kuorotapahtumaan. Ensin lauletaan tuomiokirkon portailla ja sitten kukin kuoro jalkautuu eri ravintoloihin laulamaan. Jännittävää. Pidempään mukana olleiden mukaan tapahtuma on tosi kiva, joten ilmoittauduin minäkin.

  Jotenkin nyt, kun on satanut viikon putkeen, tullut fiilis siitä, että kesä on tosiaan ohi. Tässäkö tämä nyt oli? Suomen kesä on siis kesäkuussa ja heinäkuussa. Aina elokuussa, kun koulut alkavat, kiireetön kesätunnelma muuttuu jotenkin. Tulee sellainen ihmeellinen, vähän kylmä ja epäröivä olo. Levotonkin. Minulla taisi kesä jäädä vähän kesken. Vielä olisi mahtunut jotain lisää. No, toki on käyty vähän asuntovaunuilemassa vanhoja kaavoja noudattaen, ja nähty hiukan kavereitakin sekä nautittu kesästä terasseilla syöden ja juoden. Ja kesäteatterissakin käyty kerran. Nyt muuten tajusin, että minähän paiskin töitä heinäkuun puoleen väliin saakka. Ehkä siksikin jäi vähän tyngäksi tämä kesä. Syksyllä pitäisi kai olla vireä ja innostua harrastamisesta. No, muutamat nuotit on tulostettu jo ja lauantaina menen kuorolaisten kanssa laululeirille. Ehkä innostus taas palaa. Tosin täytyy nyt tutkia, että haluanko jatkaa tuossa kuorossa. Siellä on ihan peruskivaa väkeä, mutta jotenkin sellainen väs

  Aika ajoin tulee pohdittua myös kuvataidejuttuja. Itse aion nyt kokeilla yhtä maalaustyyliä, johon sain idean eräältä sivustolta. Eli tarinankerrontaa kuvana, naivismin keinoin. Vähän liioitellen ja asioita (esineet, ihmiset, luonto)  tummilla rajauksilla. Näin erään mainosalalla toimineen miehen töitä ja tyyli miellytti ja siksi haluan kokeilla hieman samankaltaista. Se, mikä nyt viimeksi alkoi pohdituttaa, oli se, että joku (en muista kuka) heitti ilmaan sen ajatuksen, että hänen mielestään taiteilijalla pitäisi olla jokin sanoma. Että se on tärkeämpää kuin että yrittää tehdä vaikkapa täysin fotorealistista kuvaa tai abstraktia. Mittasuhteiden hallinta toki kertoo teknisestä taitavuudesta. Abstrakti taide sitten taas on aina vähän vaikea asia. Mitä enemmän tekijä selittää tekemäänsä kuvaa, sitä oudommaksi kaikki jotenkin menee. Ja maailmassa kyllä riittää myös näitä ns sisustustauluja tekeviä. Eikä siinä olekaan mitään vikaa. Seuraan mm Katariina Sourin uraa. Tykkään hänen töistään

  Toisille onnellisuuden saavuttaminen on ehkä helpompaa kuin toisille. Jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä pieniin asioihin, toisille ei riitä mikään. Joillekin voi ehkä lähtökohtaisesti olla helpompaa saavuttaa onnea tuovia asioita elämässään, on vaikkapa edustava ulkonäkö tai kukkaro kunnossa. Toisaalta ns kultalusikka suussa syntyminen ei useinkaan helpota elämää. En tiedä, miksi itselle tulee jotenkin varallisuus mieleen, kun pohdin onnellisen olon saavutettavuutta. Ehkä siksi, etten ole koskaan voinut elää tuhlailevaa elämää. Olen joutunut välillä niin sanotusti venyttämään penniä, joten koen suurta riemua silloin, kun voin edes hiukan törsätä johonkin ylellisyyteen. Rahalla pystyy toteuttamaan monia asioita ainakin helpommin ja nopeammin. Toisaalta säästäminen ja jonkun asian toteutuminen saattaa tuottaa suurempaa tyydytystä. Usein ihminen alkaa pitää itsestäänselvyytenä niitä asioita, joita saa sormia napsauttamalla.  Tulikin jotenkin aasinsiltana mieleen eräs jääkiekkoilijan ex-va

  Eilen "pamahti" selkä. Olin tehnyt vähän imurointihommia ja lattian moppausta kotosalla, kun selkä päätti ryhtyä oikuttelemaan ja kaikenlainen liikkuminen tuotti kipua. Varsinkin ylösnousu tuolilta. Otin yhden Sirbaludin (2 mg), joita oli joltain aiemmalta lihasjumikaudelta jäljellä. Tulos oli, että sammuin päikkäreille kuin saunalyhty, mutta selkään sattui herätessä aivan helvetisti. Iltapäivällä menin päivystykseen. En saanut kipupiikkiä, kuten toivoin. Liikkuvuus oli raajoissa normaali eikä ollut puutumista tai virtsan- tai ulosteenkarkailua. Sain Buranaa ja Panadol Fortea. Ilta meni kärvistellessä. Välillä vähän helpotti. Istuin jumppapallon päällä ja keittiöjakkaran päällä. Makasin 10 minuuttia lattialla selälläni. Jonkun ohjeen mukaan senkin pitäisi auttaa. Hieroin alaselkään Perskindolia. Yö sujui yhden heräämisen taktiitalla ja aamulla kykenin jo viemään koiran kävelylle ja tekemään aamuaskareet sujuvasti. Vasta aamukympiltä otin sen Burana-Panadol-coktailin. Melko