Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 11, 2022.

Äidin suru/aikuistuvat lapset 2

Kuva
  Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin. No, nyt ollaan edetty siihen pisteeseen, että lapsoseni tosiaan eroaa avoliitostaan ja muuttaa takaisn kotiin siksi ajaksi, kunnes löytää mieluisen asunnon. Hän ei siis ole koskaan aiemmin asunut yksin, joten ymmärrän hyvin sen, miten tärkeää on uuden asunnon sijainti ja ulkoasu. Plus se, että se on lähellä työpaikkaa. Silti minulla on surullinen olo. Tytön avomies on kiltti ja suloinen. Luotettava ja vieläkin tuntuu tekevän kaikkensa lapsoseni eteen. Ehkä vaan jotenkin heräsi liian myöhään siihen tosiasiaan, että parisuhteen ylläpitoon ei riitä se, että käyttää tietokonepeleihin isoimman osan yhteistä aikaa. Tyttäreni taas tuntui alussa liiankin innokkaasti leikkineen kotia, eli omi varsinkin keittiöhommat täysin itselleen. Sen mallin on tainnut ikävä kyllä saada minulta. Minulla ollut meidän perheessä päävastuu kotihommista ja mies hoitanut tekniset hommat, joihin oma kärsivällisyyteni ei riitä. Kyse on lähinnä työnjaosta, toki tykkäisin