Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuuta 27, 2022.

Onneksi joulu on ohi!

Kuva
  "1) Miksi joulua juhlitaan vääränä päivänä? Kirkkoisät päättivät noin vuonna 300, että Jeesus syntyi 25. joulukuuta. Esimerkiksi Pohjoismaissa joulun tärkein päivä kodeissa on kuitenkin jouluaatto 24. joulukuuta, jolloin muun muassa lahjat jaetaan. Yhden teorian mukaan tapa juontuu ajoilta ennen mekaanisen kellon keksimistä. Uusi päivä alkoi auringonlaskusta eikä keskiyöstä, kuten nykyään. Keskiaikaisessa skandinaavisessa Hávámal-runossa lukee muun muassa, että ”illasta päivä alkaa”. Skandinaviassa käytäntö oli vallalla pitkään, ja joulua juhlittiin joulupäivän aattona 24. joulukuuta. Muuallakaan kristikunnassa Jeesuksen syntymää ei juhlita varmasti oikeana päivänä – tarkkaa syntymäpäivää kun ei tiedetä. Joidenkin laskelmien mukaan Jeesus syntyi keväällä, maaliskuussa, noin kuusi vuotta ajanlaskumme alun jälkeen. " (Sivustolta 22 historiallista faktaa joulusta). ------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Onne