Tohtori Höyhen

  Kuvassa laulaja Katri-Helena nuorena. Kyseessä on levyn kansikuva, albumi julkaistu 1966. Katsoin eilen Jenni Pääskysaaren ohjelman, jossa hän haastatteli Katri-Helenaa, joka siis nykyään 77-vuotias. No, eipä ihan heti uskoisi, niin oli nuorekkaan oloinen.  Ohjelma oli todella kiinnostava ja eniten kiinnosti Katri-Helenan rauhallinen ja hauskalla tavalla itsekriittinen tarinointi elämästään lapsuudesta (hän oli Tohmajärven tyttöjä) tähän päivään. Panu Rajalaa ei mainittu ja hyvä niin. Oli jotenkin lohduttavaa kuulla, mitä K-H ajatteli kuolemasta (hänhän  on menettänyt sekä aviomiehensä että myös aikuisen lapsensa). Hän oli hyvin valoisa kertoessaan mm siitä, kuinka kuolemassa vain siirrytään ikäänkuin verhon taakse. Että tämä maanpäällinen tomumajamme on vain ikäänkuin kotelo, jossa sielu majailee tietyn ajan.  K-H vaikutti muutenkin henkilöltä, joka on sinut itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Kuten hän itsekin totesi, hän oli vanhemmilleen hyvin rakastettu ja hyväksytty lapsi. E

  Jatkoinkin sitten sairastelua. Koronasta käsittääkseni selvisin, mutta pientä lämpöä ja tukkoisuutta ja suoranaista räkäisyyttä vieläkin, joten on sopivasti liikaa aikaa pohtia kaikkea turhaa. Jotenkin on ollut vähän tylsääkin, joten olen voinut näppärästi keskittyä lempiaiheeseeni eli itseeni 😏😏.. Olen oikeastaan lapsesta asti kokenut jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Tunnen siis usein ihmisten seurassa sellaista "en kuulu joukkoon" -oloa eli vierautta Joskus se on tuntunut vähän pahaltakin, mutta välillä hyvältäkin ja sanotaan näin, että se on eräs ominaisuuteni ja omituisuuteni, ja asian kanssa voi elää.  Ristiriitaista kyllä, välillä sitä haluaa kuuluakin johonkin joukkoon, mutta sitten kuitenkin jotenkin ahdistuu, kun huomaa olevansa osa sitä joukkoa. Tykkään olla monissa porukoissa, mutta sitten alan jotenkin jossain kohtaa ahdistua ja alan etsiä vikoja tms, joka taas helpottaa sieltä porukasta pois lähtemistä. Moni työyhteisökin on sellainen, että alussa tunte

  Olen seurannut aika ajoin sarjaa "Rikkaat ja rahattomat". Siinä suurituloinen ja pienituloinen vaihtavat asuntoja viideksi päiväksi. Kummallakin on käytössä toisen viikkobudjetti. Eli se "rahaton" saattaa saada käyttöönsä jopa useamman tuhannen euron viikkobudjetin, kun taas "rikas" saattaa joutua keplottelemaan muutamalla kympillä. Nyt viimeksi osia vaihtoivat nainen, joka oli yrittäjä/galleristi/taiteilija ja toinen nainen, joka puolestaan oli työkokeilussa oleva yksinhuoltaja, jolla siis vielä yksi, lähes aikuinen tytär huollettavanaan. En ala nyt tarkemmin tekemään mitään keittiönpöytäpsykologista analyysiä kummastakaan, mutta sellainen ajatus tuli mieleen, että voiko köyhyys tai köyhyydestä eroonpääsemättömyys joillain jotenkin geeneissä? Jotenkin vaan pisti silmään tämän varattoman koti. Ei kenenkään ihan oikeasti ole tänä päivänä pakko pitää kodissaan rikkinäistä ja likaista, vanhaa sohvaa, jota joutuu peittelemään kankailla. Lahjoitetaan-sivustoj

  Aloin katsoa Areenasta mielenkiintoista sarjaa nimeltä Taiteilijaelämää. Sarjassa tutustutaan kuuteen norjalaiseen nykytaiteilijaan ja heidän taiteilijaesikuviinsa. On supermielenkiintoinen sarja, suosittelen. Jotenkin tässä taas ryhtynyt miettimään omaa itsekritiikkiäänkin. Sain kuvien tekemisen jo hyvään alkuun, mutta kuten jo eilen taisin kirjoittaakin, niin työelämä vie taas energiaa niin, ettei sitä meinaa riittää enää vapaa-aikana mihinkään luovaan toimintaan.  Niin, siitä itsekritiikistä piti kirjoittaa: ehkä liikaa tulee pohdittua sitä, että osaako tehdä ns näköistaidetta. Hyvä piirustustaito on toki aina plussaa, mutta onko se tärkein asia, kun tehdään maalausta? Eikö kuitenkin ole katsojaa kiinnostavinta taulun sanoma eikä se, kuinka täydellinen se on teknisesti? Voihan olla teknisesti vaikka miten hyvä, mutta jotenkin muuten täysin tyhjä. Oikeastaan parasta, mitä voi tehdä, on se, että sulkee silmänsä ja korvansa kaikilta ulkopuolisilta ärsykkeiltä ja alkaa maalata rennoll

  Nyt, kun olen taas jonkin (paitsi en tällä viikolla sairastumisen takia) aikaa tehnyt sijaisuutta päiväkodissa, niin olen huomannut, etten jaksa kirjoittaa enää mitään enkä ole myöskään tehnyt kuvataidetta koko aikana. Juurikaan mitään ylimääräistä ei oikein jaksa tehdä enää työpäivän jälkeen. No, kuoroharkoissa sekä yhdessä esiintymisessä (tai niitä oli samana päivänä kolmessa eri paikoissa) olen ollut mukana. Työ vie jotenkin mehut eikä se ole niin kiinnostavaa, että  antaisi lisäenergiaa. Tosin aika harvalla taitaa olla sellainen työ, että sinne menee riemusta kiljuen joka aamu. Ei päiväkodissa oikeastaan ne lapset rasita. Siellä rasittaa kiire, liian suuret ryhmäkoot, melu sekä se, että osa vakkareista tuntuu luulevan, että on vain yksi ainoa tapa tehdä asiat. Toisaalta on ihan terveellistä olla taas osa tuottavaa yhteiskuntaa. Kunhan ei tule tavaksi. Olen sanonut ennenkin ja sanon nytkin, että olen mielestäni jo oman aktiivityöurani jokseenkin taputellut. Kiintoisat ja luovat ha

  Olin viikonloppuna eräissä juhlissa ja sieltä lähtiessäni, yön tunteina, vilustutin itseni. Sunnuntaina tuntui vilunväristyksiä ja jostain syystä jalkoja särki. Siis sääriä polvista nilkkoihin. Seuraavana yönä alkoi olo olla tukkoinen ja kurkkuun koski. Kuume nousi yli 39 asteeseen, joka on minun tapauksessani todella harvinaista, koska normaalilämpöni on 36.5 ja yleensäkään minulla ei juurikaan nouse kuume, ja olen aivan puolikuollut, kun lähestytään vaikkapa vain 38 astetta. Edellä kerrotuista oireista johtuen tein koronatestin maanantaina. Siis kotitestin. Näytti miinusta. Yskittyäni lähes koko seuraavan yön tein uuden testin seuraavana päivänä, ja sen mukaan nyt minulla sitten on korona. No, nykyäänhän ei ole mitään pitkiä karensseja, olisiko max 3 päivää, ja töihin voi palailla voinnin mukaan. No, vointini on yhä melko huono, joten ainakin tämän viikon olen pelistä pois. Olen alunperinkin suhtautunut koronaan tautina niin, että miettinyt, eroaako se perusflunssasta mitenkään. Ol

Lempivuodenaikani kevät on taas täällä, joten olen enimmäkseen onnellinen. Olen myöskin tehnyt sitä sijaisuutta päiväkodissa, joten huomaan, etten jaksa iltaisin enää harrastaa vaikkapa kirjoittamista ja maalaamista. Näennäisen helppo ja rutiininomainen työ lasten parissa vie kyllä mehut. Onneksi työyhteisö on toisiaan tukeva ja lapsetkin kivoja. Tosin muutamasta ipanasta voisi kääntää volyymit hiljaiselle. Hyvin alkanut kuntokuurini jotenkin "jäi" pois, kun en enää ehdi punnita ruokia ja laskea kaloreita. Tosin syön käsittääkseni melko terveellisesti, koska syön töissä lounaan joka päivä. Koiran kanssa lenkkeilen 2-3 kertaa päivässä ja töissä olen myös ulkona paljon.  Minulla ei ole mitään erityistä tarvetta enää tarkkailla painoani, nähtävästi olen ja pysynkin normaalipainoisena, vaikka aina toivoisin olevani timmissä kunnossa, mutta haaveeksi on jäänyt. Toisaalta en jaksa oikein tajuta jatkuvia ohjeita siitä, miten milloinkin pitäisi tai ei pitäisi syödä. Syömisen pitäisi

  Somen ihmeellisessä maailmassa tulee esiin usein ns keloja, joissa ihmiset ovat kuvanneet tavallista elämäänsä. On pari aihetta, jotka jotenkin pistävät silmään. Toinen on vaikeasti vammaiset lapset ja toinen on kuolleen ihmisen kuvaaminen. Olen itse aikoinaan tehnyt vaikean päätöksen. Odotin Downin syndroomaa sairastavaa lasta. Geenivirhe siis paljastui lapsivesipuntion yhteydessä. Päädyin raskauden keskeyttämiseen. Tämä oli mieheni ja minun yhteinen päätös. Toisaalta tunsin itseni murhaajaksi ja toivoin, että en olisi ikinä mennytkään lapsivesitutkimukseen. Kuitenkin järkisyyt johtivat päätökseen. Meillä molemmilla oli jo ikää sen verran, että huolestutti sekin, kuka pitää vammaisesta lapsesta huolta sitten, kun meistä aika jättää. Tämän jälkeen sain kaksi tervettä lasta. Lääketiede tekee nykyään ihmeitä. Pienenpieniä, liian aikaisin syystä tai toisesta syntyneitä pienokaisia pelastetaan. Myös sellaisia vauvoja pelastetaan, joiden elämänliekki sammuisi ilman jatkuvaa lääkitystä, he

 Tänään, Palmusunnuntain aamuna, lähdin aamulla varhain kirkkoon. Kuoron, johon liityin syksyllä, oli määrä esittää muutama laulu jumalanpalveluksen aikana, ja meillä oli tarkoitus harjoitella tunnin verran ennen kirkonmenoja. Näin teimmekin. Olimme me myös sopineet etukäteen pukeutumisesta. Miehillä oli mustat puvut ja violetti solmio ja meillä naisilla kuorotunikat huiveineen. Vaikka olenkin perusolemukseltani jännittäjä (esiintyminen, uudet asiat jne), niin tällä kertaa en jännittänyt lainkaan. Olo oli ainoastaan rauhaisa ja tyyni. Plus iloinen mieli siitä, että tämä lauluharrastus tuli aloitettua vuosikausien pohdinnan jälkeen. Eräänä kappaleena lauloimme Petri Laaksosen kappaleen "Hoosianna, laulakaa". Sitä oli riemukas laulaa, se oli jotenkin niin "kohottava" kappale. Uskoakseni rippileireilläkin varsin suosittu. Tällaisina hetkinä toivoo, että olisipa vielä tallella sellainen lapsenusko. Sellainen, että jossain "yläkerrassa" se partasetä ratkaisee k

 Turun sanomissa oli artikkeli otsikolla "Esinahan vauhdikas tarina". Aiheesta ei nyt kenenkään kannata rynnistää vouhkaamaan vaahdoten jumalanpilkasta tai mistään muustakaan, koska artikkeli tosiaan kertoo tapahtuneista "tosiasioista" eli pyhäinjäännöksistä. Jos asia kiinnostaa enemmän, kannattaa tutustua seuraavaan lähteeseen eli David Farley: Fore Shame. Did the Vatican steal Jesus´foreskin so people would shut up about the savior´s penis? Slate Magazine (joulukuu 2006) Hiukan alustusta asiaan: Juutalainen laki määräsi, että poikalapsi ympärileikattava kahdeksan päivän ikäisenä ja näin tapahtui myös Jeesukselle. Leikattu kehonosa asetettiin rasiaan ja annettiin Maria-äidille. Varhaiskeskiajalla alkoi sitten tapahtua lisää tämän mainitun esinahan ympärillä. Se vaikuttikin yllättäen olevan tallella ja siirtyi omistajalta toiselle. Ensimmäinen kirjattu tapaus on vuoden 800 joulupäivältä. Kaarle suuri ilmoitti enkelin antaneen hänelle esinahan, ja näillä saatesanoill

  Haikon salongissa 1888, harjoitelma. Albert Edelfelt. Luokseni tuli yökylään ystävä ja ex-työkaveri, jonka kanssa ollaan soiteltu ja pidetty yhteyttä, mutta livenä ollaan nähty vimeksi viitisen vuotta sitten, koska asumme eri puolilla Suomea nykyään. Hän ei ollut mielestäni vanhentunut yhtään, enkä kuulemma minäkään (omasta mielestäni luonnollisesti olen). Tämä työkaveri onkin minua toistakymmentä vuotta nuorempi. Kuten hyvien hengenheimolaisten kanssa useimmiten käy, niin tuntui kuin oltaisiin nähty viimeksi eilen ja kaikki jatkui vaivatta eteenpäin siitä, mihin viimeksi jäätiin. Käytiin katsomassa myös sitä vaateliikettä, jossa aikoinaan yhdessä työskenneltiin, ja täytyy sanoa, että tuli vähän surullinen olo. Meidän aikanamme liike toimi kahdessa tasossa ja valikoimaa riitti. Kuten myös asiakkaita. Ja henkilökuntaakin oli tuolloin puolet enemmän. Nyt ko. liike oli enää luuranko siitä entisestä. Valikoima oli paljon pienempi  ja liike jotenkin liian siisti, eli mikään ei houkuttanut

On sarjamurhaajia yms ja sitten on kaltaisiani ihmisiä, joita voisi kutsua nimellä sarja-ahdistuja. Saan tehtyä numeron melkein mistä vaan. Suren ja pelkään etukäteen viikkotolkulla sellaisiakin tulevia asioita, joissa ei todellisuudessa ole mitään aihetta suruun, pelkoon tai mihinkään muihinkaan suuriin tunteisiin. Mielelläni pääsisin eron tästä luonteenpiirteestäni kokonaan ja toivon, että osaisin vaan pokkana suhtautua asioihin, ilman suurempia tunteita. Tai ainakin niin, että voisin säästää suuremmat tunteet oikeasti tärkeisiin ja tunteita vaativiin asioihin. Olen nyt esimerkiksi viikkokausia vatkuttanut tulevaa ja lähestyvää vuorotteluvapaan sijaisuuttani. Joka kestää vain kolmisen kuukautta. Pohdin koko ajan että "voi voi, miten mahdan taas tottua aikaisiin heräämisiin ja meteliin ja siihen, että minun pitää olla yhdessä ja samassa paikassa monta tuntia". Miksi uhraan ajatuksia moiselle? Miksen ota vaan rennosti ja katso tunti ja päivä kerrallaan, että mikä fiilis? Miks

 Olin pitkästä aikaa risteilyllä ex-työkaverin kanssa. Laiva oli Baltic Princess, joka oli korjattavanakin muutamana päivänä ennen risteilyämme. Vähän jännättiinkin, että mahdetaanko päästä reissuun lainkaan, kun parin edellisen päivän iltalähdöt oli peruttu. Tosin siinä tapauksessa oltaisiin vain valittu joku toinen laiva. En ole mikään erityinen risteilyfani, koska laivalla ei yleensä ole mielestäni mitään erityisen kiinnostavaa tekemistä tai näkemistä, mutta näköjään kun käy tarpeeksi harvoin, se onkin kivaa. Meillä oli ihan siisti perushytti, ei tällä kertaa mitään näköalaikkunoita tai parivuoteita. Yleensä valitsemme paremman hytin, jos ollaan puolison kanssa liikenteessä. Reissu oli mukava. Ei läträtty liikaa viinankaan kanssa ystävättären kanssa, joten ei ollut mitään olotiloja aamullakaan. Illalla olimme muutamassa baarissa ja päädyimme lopulta katsomaan Bessiä, joka oli aivan huippu. Olin vielä aivan lavan reunalla koko keikan ajan. Bess on sekä taitava laulaja että myös lahja

  Nyt on paljon viime päivinä keskulteltu paljon mielenterveyteen liittyvistä asioista, kun Salatuissa elämissäkin (en seuraa) näytellyt kaunis nuori nainen menehtyi vain 27- vuotiaana. Hän oli paljon kirjoittanut julkisuudessa masennuksestaan ja aiheesta on virinnyt paljon keskustelua muutenkin. Juuri siitä, miten vaikeaa tuntuu olevan avun saanti ajoissa. Joidenkin mielestähän masennus on muotiaihe samalla tavalla kuin aiemmin oli koulukiusaaminen. Aika käsittämättömiä kommentteja. Ei masennus ole mikään valinta, kuten ei ole koulukiusatuksi tuleminenkaan. Jos masennusta ei ole kokenut itse, sitä helposti kuvittelee jotain aivan höpöjä. Kuten esimerkiksi että masentuneeksi julistautuminen on vain huomionhakuisuutta ja laiskuutta. Jotenkin vieläkin masennusta pidetään varsinkin naisten ja tyttöjen sairautena. Ehkä siksi, että miehet salaavat asiaa enemmän tai eivät tunnista sitä. Ja kautta aikain miehet ovat hoitaneet viinan avulla kaikkia sairauksiaan. Viimeksi luin Tunna Milonoffin

  Kevät kyllä onnellistuttaa. Lisäksi viikko Espanjan auringon alla teki niin hyvää. Olimme tuon viikon aikana ulkona oikeastaan koko ajan, lukuunottamatta yöunia ja joitain ruokailuhetkiä. Jotenkin keho sai lähtölaskennan tulevaan kesäänkin, kun talvivaatteet saattoi hetkeksi unohtaa ja sai antautua auringolle. Pitkästä aikaa kaikki se, periaatteessa aika yksinkertainen hupi eli oleskelu uima-altailla, aurinkotuoleissa ja allasbaarissa oli vain niin ihanaa. Asioita osaa arvostaa, kun niistä on erossa jonkin aikaa. Plus se, että pääsi aina valmiiseen ruokapöytään. Joka oli ihanan kasvisvoittoinen. Kirjoitinkin, että jätin pois sen miedon masennuslääkkeen loman aikana. Mitään vieroitusoireita en ole huomannut. Jotenkin huomasin, että se lääke ei enää toimi, kun aloin lomallakin heräillä öisin vatkuttamaan mielessäni asioita, jotka eivät ole stressaamisen arvoisia. Nyt olenkin kaivanut kaapista luontaistuotteen, Harmonia ksm 66 - nimisen. Otan sellaisen aina aamuisin. Ideana lisätä miele

  Esittelyteksti Veitsenterävässä psykologisessa trillerissä mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Steven Harding on komea ja arvostettu kirjallisuuden professori. Hänen tyttöystävänsä Ellie Masterson on arka mutta huippuälykäs opiskelija. He ajavat New Yorkista viettämään ensimmäistä lomaansa yhdessä: perillä odottaa kolme päivää syrjäisen mökin rauhassa, missä he kaksi voivat viimein nauttia toisistaan uteliailta katseilta piilossa. Kun lumimyrsky saartaa heidät talon vangeiksi, alkaa selvitä, ettei kumpikaan heistä ole sitä mitä väittää olevansa - ja ettei toinen heistä tule selviämään viikonlopusta hengissä. (Kustantaja Otava, julkaisuvuosi 2022) --------------------- Kirjastosta osui käsiin tämä kirja, ja olikin melkoisen kiinnostava ja yllättäväkin. En tiedä, onko kirjasta aikomus tehdä joskus elokuva, mutta kannattaisi kyllä, aineksia on. Kirjailija on käsittääkseni saanut kimmokkeen kirjaansa taannoisesta Metoo- kampanjasta. Tässä kirjassahan vanhempi mies vikittelee nuoria, lähes

  (Kuvassa poptähti Madonna) Törmäsin johonkin artikkeliin soveliaisuussäännöistä. Siis että saako tietyn ikäinen nainen vääntelehtiä seksikkäästi tiktokvideoissa, esiintymislavalla ja oikeastaan missään. Ja miksi jotkut tuntevat myötähäpeää, kun näkevän vaikkapa naisen 50 + esiintymässä vähissä vaatteissa. Esimerkkinä käytettiin mm Madonnaa, joka musiikillisten ansioidensa lisäksi tullut tunnetuksi nuorista poikaystävistään ja ulkonäöstään, joka siis joidenkin mielestä on muuttunut tunnistamattomaksi  kauneustoimenpiteiden takia/ansiosta. Osa porukasta on sitä mieltä, että hän kuuluisi johonkin hoivakotiin sen sijaan, että hyppelehtii teinimäisesti julkisuudessa. Osa taas on ikuisia faneja. Sitten otettiin esiin myös 51-vuotias Arja Martikainen Vantaalta, joka herättänyt mielipiteitä laidasta laidastaan. Hän on siis ladannut itsestään Tiktok-videoita jo pari vuotta. Olen itsekin usein törmännyt hänen esityksiinsä. Hän tanssii ja juttelee videoillaan, ja on aika herttaisen oloinen.  Os

  Loma oli hyvä ja tuli tarpeeseen. Aurinko paistoi joka päivä lähes pilvettömältä taivaalta ja parhaimmillaan lämpötila oli yli + 30 astetta päivisin. Päivät sujuivat leppoisasti. Välillä käveltiin jossain, välillä käytiin hillitysti shoppailemassa. Yhden kirjankin sain luettua loppuun. Se oli kirjaston poistohyllystä ja melko huono, joten heitin sen luettuani pois. Meillä oli All inclusive, ja täytyy sanoa, etten muista, koska olisin viimeksi syönyt yhteen pötköön niin kasvisvoittoisesti ja monipuolisesti kuin nyt tein. Allasbaarin antimistakin nautittiin välillä. Toki onnistuimme myös vähän polttamaan ihoamme, mutta ei pahasti. Huoneistoomme kuului myös ns vilvoitteluallas. Siinä oli kyllä klooria niin tuju määrä, että eräs hopeiseksi luulemani rannekorunikin tummui huomattavasti. Hotellissa ei ollut lainkaan lapsiperheitä, koska siellä oli ikäraja, eli alle 16-vuotiaille ei ollut sijaa majatalossa. Niskaan ei siis hyppinyt altaillakaan terhakoita pilttejä. Meidän lisäksi hotellissa

  Laukut on pakattu ja kohta lähtö lentoasemalle ja kanarian lämpöön. Onkin jo nelisen vuotta, kun viimeksi ollaan lennelty etelän aurinkoon. Ennen käytiin aina pari kertaa vuodessa matkalla. Tässä välissä on tosin käyty mm Riikassa ja Kaunasissa, ja kivaa oli sekin. Nyt on kotimiehenä nuorin lapsonen. Koiruus vietiin aamulla koirahoitolaan, koska nuorimmaisen työt alkaa melko aikaisin ja koira joutuisi olemaan paljon yksin, johon siis ei ole tottunut. Taaskin koiraa alkoi oksettaa heti, kun auto oli pysähtymässä, muttei ehtinyt oksentamaan kuljetuskoppaansa vaan saatiin ulos autosta pikaisesti. Niitä matkapahointitabuja suositteli koirahoitolan pitäjäkin. Lisäksi olin tarkoituksella jättänyt antamatta aamupalan, joten päästyään omaan buduaariinsa, koiruus ryhtyi heti syömään. Tuntui muutenkin tykkäävän, nuuskuttelikin jo hiukan muita asukkeja. Mutta nyt ei kun nokka kohti aurinkoa ja akkujen lataamista viikon verran. Adios!

  Tykkään katsella Muodin huipulle-ohjelmaa. On hauska seurata, kun kilpailijat saavat uuden tehtävän ja nähdä, mitä lopulta pusertuu lopputulemana ulos.  Ohjelmaa luotsaa kolmikko, jossa ovat seuraavat henkilöt: Miisa Grekov, tubettaja ja sisällöntuottaja. Sofia Järnefelt, työskenteli ennen freelancerina Marimekolle ja trendianalyytikkona ranskalaiselle trenditoimistolle. On lanseerannut oman Hedvig-brändin. Sami Sykkö, vuonna 1970 syntynyt toimittaja, opiskellut Vaasan yliopistossa sekä Parsonin suunnittelukoulussa (sijaitsee New Yorkissa googlen mukaan). Tuli tunnetuksi aikoinaan Glorian toimittajana ja siitä, että esiintyy tyyliasiantuntijana monissa ohjelmissa. On nykyään myös työelämäprofessoti Lappeenranta-lahti teknillisessä yliopistossa. Eilen oli tehtävänä uudistaa anorakki. Oli kiintoisaa huomata, että nykyään suunnittelijat ovat hyvin ompelutaitoisia. Eräskin kilpailija leikkasi kaavoista housut ja ompeli ne valmiiksi viimeisen puolen tunnin aikana, kun yläosa kaipasi tiety

  (Kuvassa on pinnoja. Ilmeisesti mopon).  On erilaisia aamuja ja päiviä. Joskus herää iloisena, joskus valmiiksi ärtyneenä. Tänään oli "pinna tiukalla"- aamu. Sitä vauhditti hiukan jo eilinen iltapäivä.  Vietiin koiruus tutustumaan koirahoitolaan, jonne sitten menee, kun lähdemme lomalle jonkin ajan kuluttua. Koiruus matkusti viime kesänä, siis ihan pentuna, niin aivan tyytyväisenä kopassaan auton etupenkillä. Tänä talvena on aloittanut sen, että lähes joka kerta oksentaa sinne koppaansa. Näin tapahtui siis eilenkin. Päästiin juuri hoitolan pihalle, kun koiruus laatoitti tehokkaasti kuljetuskoppansa nurkkaan ja myös pehmusteelle. Takaisin tullessa olikin sitten jalkatilassa ja ei oksentanut. Mietin vaan mahdollisia tulevia ensi kesän reissuja. Pitääkö koira laittaa etupenkille, koiran valjailla kiinni turvavöihin ja minä sitten vieressä vahtaan suojapuvussa, että oksentaako vai ei? Ehkä näin tulee käymään. Tai sitten voisi kokeilla jotain koiran matkapahoinvointilääkettä. Si

  Lempipäiväni on lauantai. Silloin ollaan sopivasti "välitilassa". Eli on kokonainen vapaa päivä ja seuraava päiväkin on melko leppoisa. Silloin, kun työskentelin vaatemyynnin parissa, lauantaivapaa oli harvinaista herkkua. Ehkä senkin takia se tuntuu vieläkin niin luxukselta.  Sunnuntai-iltapäivisin aika puolestaan jotenkin pysähtyy, mutta siinä on silti jokin epämiellyttävä jännite. Tieto siitä, että huomenna se arki taas alkaa. Maanantai on hiukan ahdistusta aiheuttava päivä. Toisaalta olen nyt melko fiiliksissä, koska loman alku lähenee ja se on ihanaa. Valitsimme hotellin, jonne ei pääse alle 16-vuotiaat. Eli ei mekastusta eikä altaaseen hyppiviä pilttejä. Tosin aikoinaan oli ihanaa lomailla lasten kanssa, mutta nyt on ehkä sellainen aikuisten aika nauttia, kun omatkin lapset jo isoja. Lupauduin matkan jälkeen, keväämmällä, tekemään erään vuorotteluvapaan sijaisuuden. Jälleen kerran en osannut sanoa "ei" mukavalle ihmiselle. Vähän kuitenkin nyt tunne siitä, et

( Moby Dick   ilmestyi   Lontoossa   vuonna 1851 nimellä   The Whale   (”valas”). Kuukautta myöhemmin se julkaistiin   New Yorkissa   nykyisellä nimellään. Teos ei menestynyt, ja vielä puoli vuosisataa myöhemmin itsekin merenkulkua harrastanut kirjailija   Joseph Conrad   kutsui teosta muun muassa ”väkinäiseksi” ja sanoi, ettei siinä ollut ”yhtään puhdasta riviä”.   Kirjaa myytiin Melvillen elinaikana lopulta vain 3 000 kappaletta. Moby Dickin  maine alkoi syntyä vasta 1920-luvulla, kun kriitikot  Carl Clinton Van Doren  ja  D. H. Lawrence  nostivat Melvillen  modernistisen kirjallisuuden  edelläkävijäksi). Laitoin tuon kirjan kuvan tähän alkuun, se sopii alustukseksi aiheisiin, joista nyt kirjoitan. Olen aiemmmin melko huolettomasti suhtautunut ilmaston lämpenemiseen ja ollut myös melko neutraali ajatuksissani koskien vaikkapa bensiinillä liikkuvia autoja. Toki mielelläni valitsisin jonkun muun tankkaustavan kuin bensiini. Silti sähköautot eivät ole saaneet minua vakuuttuneeksi niiden

  Nyt, kun olen elvyttänyt taas maalaamisharrastukseni, niin seuraan fb:ssä monia taideryhmiä. Tai siis seurasin jo ennenkin, lähinnä edesmenneiden maalareiden töitä, mutta nyt seuraan lisäksi kaltaisiani harrastelijoita. Niitä ei kyllä kannattaisi kauheasti seurata, koska osa on niin huippulahjakkaita että itselle tulee helposti vähän riittämätön olo, tai sitten tulee olo siitä, että kaikki on jo keksitty. Niinkuin varmaan onkin.  Mietin tänään sitäkin, että nykyään joka asiassa täytyy käyttää menestyäkseen muitakin keinoja kuin se pelkkä osaaminen. Vaikeasti selitin taaskin. Samma på finska: Nykypäivänä esimerkiksi laulajan täytyy osata liikkua hyvin, olla supliikki ja kaikin puolin edustuskelpoinen. Todennäköisesti ihmiset eivät enää kiinnostuisi jostain Rauli Badding Somerjoen tyylisestä ujosta kiemurtelijasta, vaikka ääni olisi miten hyvä. Vähän harmi tuokin. Jotenkin sellaiset ongelmakimput ja sekoilevat muusikot olivat jotenkin siihen genreen sopivia. Melkein kaikki muusikotkin

  Hiihtolomia vietetään Suomessa viikoilla 8, 9 ja 10. Hassua, että sana "hiihtoloma" on vielä voimissaan, koska hiihtelijöitä taitaa olla vuosi vuodelta vähemmän. Perunannostoloma-sanasta (ennenmuinoin syksyllä) onkin jo luovuttu vuosikymmeniä sitten. Ja toki tuon harrastuksen ylläpito riippuu paljolti siitäkin, missäpäin maata asuu. Etelässä hiihtelymahdollisuuksia usein vähemmän, koska lunta eli hiihtosäitä vähemmän. Joillakin on sitten mahdollisuus matkustaa laskettelukeskuksiin talviurheilulajeja harrastaakseen. Mikäs sen hauskempaa, kun lähteä hyvällä porukalla jonnekin lomalle. Voi hiihdelllä ja lasketella ja viihtyä myös mukavissa After Ski- tunnelmissa. Itse en ole hiihtänyt vuosiin. Asuinpaikkakunnallani talvi ei yleensä ole kovin luminen. Toki välillä saadaan valaistut hiihtoladut kuntoon. En kuitenkaan käy niissä, koska en tykkää siitä ajatuksesta, että en saa mennä omaan tahtiini, vaan joku laturaivoilija tai huippu-urheilijaksi itsensä aika ajoin tunteva puuskut

  Viime päivinä on keskusteltu julkisuudessa innokkaasti elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) Whatsapp-tilistä. Sieltä oli yllättäen lähetetty meemi, jossa pilkattiin pääministeri Sanna Marinia (sd) ja kansanedustaja Matias Mäkystä (sd). Viesti oli lähetetty Lintilän eduskuntanumerosta. Viestin lähettämisen aikoihin Lintilä oli kertomansa mukaan illallisella ja puhelin takin taskussa. Ilmeisesti sitten päällystakin taskussa. Aluksi hän olikin vahvasti sitä mieltä, että hänen Whatsapp- tilinsä on kaapattu. Myöhemmin hän totesi, että ei olisi kannattanut käyttää liian  vahvaa puheenvuoroa tietoturvan aukoista tai kaappauksesta. Nyt hän kertoo, että vaikkei tiliä ole kaapattu, niin sen rinnakkaiskäyttöä ei voida sulkea pois. Jotenkin tuli väistämättä mieleen muutaman vuosikymmenen takainen episodi, kun piiloteltiin vuoden 2001 Lahden MM-hiihdon dopingsotkuja. Tuolloin eräs lääkelaukku "unohtui" kohtalokkain seurauksin Ala-Tikkurilan Shellille. Tuolloin kuusi hiihtäjää kärähti

  Liityin ystävän suosituksesta sivustolle kilokalori.net. Se on ainakin toistaiseksi maksuton sivusto, jossa voi pitää ruokapäiväkirjaa, laskea ruokien ravintoarvoja ja tarkkailla omaa painoa. Minulla on keväällä matka tiedossa, joten haluan olla vähän paremmassa uima-allas- ja rantakunnossa kuin nyt olen. Olen yleensä ollut vaatekooltani M, mutta nyt olen viime vuosina pompsahdellut välillä isompaan kokoluokkaan, enkä pidä siitä. En oikeastaan koskaan ole syönyt kovin isoja annoksia, esimerkiksi kokonaista pizzaa en meinaa millään jaksaa syödä kokonaan. Ongelmani on ollut lähinnä se, että vihannesten, kasvisten ja hedelmien syönti melko vähäistä, ja herkuista taas intohimoni on leipä sekä pähkinäsuklaa. Ja juustot. Ja alkoholijuomista viinit sekä olut. Nyt olen muutaman päivän ajan punninnut kaikki syömäni ruoat ja merkinnyt ne sivuston ruokapäiväkirjaan, jossa saa helposti laskettua myös kalorit. Olen rakentanut monipuolisia aterioita ja huomaan pitäväni touhusta. Vaakaan en ole men

  Entinen sotilas löytää pitkän etsinnän päätteeksi ison kulta-aarteen. Kun hän yrittää viedä saaliin lähimpään kaupunkiin, hän saa peräänsä SS-upseerin johtaman natsituhopartion. Julkaisupäivä: 27. tammikuuta 2023 (Suomi) Ohjaaja: Jalmari Helander Tuottaja: Petri Jokiranta Käsikirjoitus: Jalmari Helander Ensi-ilta: 27. tammikuuta 2023 Kuvaaja: Kjell Lagerroos ---------------------------------------------------------------------------- Kävin katsomassa elokuvan Sisu. Tämäntyyppisiä elokuvia en välttämättä lähde helposti katsomaan. Nyt olin seurana ja vähän uteliaanakin lähdin mukaan. Elokuva oli kyllä hyvin toteutettu eikä siis ihme, että siitä on kiinnostuttu kansainvälisestikin.  Nordisk Filmin sivuila kerrotaan mm näin: Syvällä Lapin erämaassa Aatami Korpi (Jorma Tommila) etsii kultaa. Ajoittain pommikoneiden ylilento ja etäiset sodan äänet kuuluvat kirkkaina syysöinä. Viimein raskas työ palkitaan ja kultapöly vaskoolissa kasvaa kultakimpaleiksi. Aatami lähtee viemään kulta-aarretta

  Katsoin ohjelman, jossa Maria Veitola kyläili Monacossa Valtteri Bottaksella. Bottas on siis suomalainen autourheilija. Hän on syntynyt 1989. Nykyinen talli on Alfa Romeo, sitä ennen Williams 2013-2016 ja Mercedes 2017-2021.  Bottas vaikutti tosi jalat maassa olevalta tyypiltä. Ei tähdenelkeitä ja myös ymmärrys sitä kohtaan, että moni muukin on panostanut uraansa, eikä silti ole päässyt kunnon palkoille. Silti hän arvosti sitä, mitä on saavuttanut työllään, ja ihan syystäkin. Ainoa, mikä kuulemma elämästä enää puuttui, oli maailmanmestaruus. Hänellä, tai oikeammin heillä (tyttöystävä australialainen pyöräilijä Tiffany Cromwell) on hulppea vuokra-asunto Monacon keskustassa sekä vartin ajomatkan päässä "kesämökki" eli upea huvila, jonka eräs entinen omistaja oli balettitanssija Rudolf Nurejev. Hän harrastaa mm viinien keräilyä ja ginejä. Hänellä on jopa oma nimikkogini. Tyttöystävä puolestaan mm suunnittelee hänen ajokypäriensä ulkoasun. Häntä oli alkuvaiheessa auttanut eteen

  (Kuva Selkosanomien sivustolta) Aloitin muutama päivä sitten vitamiinikuurin. Nimenomaan siis kuurin, koska aion nauttia näitä vitamiineja noin kuukauden verran. Listassani on nyt sitten D-vitamiinia. sinkkiä sekä monivitamiinivalmiste. Jostain syystä olen nyt kuitenkin ollut erityisen väsynyt viime päivinä. Ilmeisesti elimistöä väsyttää vitamiini-intoiluni. Toivotaan, että se pian tottuu ja hyrähtää käyntiin. Tänään kävin myös kampaajalla. Latvojen siistimisen lisäksi laitettiin hiukan juuriväriä ja ohuita raitoja. Ja kuten aina, laitoin hiukseni kotona uudestaan, koska en tykännyt siitä kampaamon suoristetusta versiosta. Kevätvalmisteluihini on nyt kuulunut myös se, että olen yrittänyt lisätä vihannesten ja juuresten syöntiä. Eli vihreää salaattia, porkkanaraastetta sekä peruna- ja kaaliruokia. Maaliskuuksi varattu matka varmaankin osittain toiminut innoittajana terveyteen ja ulkonäköön liittyvissä aktiviteeteissä. Huomenna alkaa osassa suurimpia ruokakauppoja lakko. Jonka kesto si

  (Kuvassa on ruutia) Sain uuden tietokoneen. Tai oikeastaan se oli vähän käytetty ja hyväkuntoinen kierrätyskone. Eilen vein sekä tämän uuden koneen että entisen erääseen liikkeeseen, jossa pyynnöstäni siirrettiin kaikki tiedostot vanhasta uuteen. Ihan odotellessa.  Todella kätevää ja maksoi parikymppiä koko homma. Jos olisin itse ryhtynyt moiseen puuhaan, siitä ei olisi luultavasti tullut yhtään mitään. Paitsi tulta ja tulikivenkatkua.  Joissain ihmisissä asuu joku ihmeellinen, sisäsyntyinen tekniikan ihmelapsi. Minussa ei. Minussa ei asu myöskään Ikea-huonekalujen kokoaja. Ei riitä kärsivällisyys eikä taidot. Toisaalta esimerkiksi älypuhelimen käytössä olen ihmeen näppärä ja osaan neuvoa välillä muitakin. Kaikesta sähköisestä kehityksestä voi olla sekä iloinen että huolissaan. Nyky-yhteiskunnassa lähes kaikki tieto kulkee sähköisesti ja myös monet meitä koskevat tiedot ovat sähköisessä muodossa. Haavoittuvuuden riski on tuolloin suuri (vrt tietomurrot yms). Elämä on myös melko sekai