Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2023.

Huomioita

Kuva
  Eilen varasin ajan verenluovutukseen. Paikka aukesi vasta klo 11, joten haahuilin lähellä olevassa kauppakeskuksessa ja kävin ostamassa joulupukilta saadulta lahjakortilla taitettavan maalaustelineen, pari kiilakehystä ja lisää valkoista akryyliväriä. Sen jälkeen menin vielä kahville, ja siinä vaniljalattea särpiessä olinkin taas mielipuuhassani eli tarkkailemassa ihmisiä. Lähinnä tiskillä käväisi nuorehkoja ihmisiä, ja tiskin takana olevalla nuorella naisella riitti kiirettä, kun otti sekä tilaukset vastaan että valmisti kahvit. Vähän myöhemmin hänen avukseen saapui onneksi toinen työntekijä. Höristin korviani, tai kuulin kyllä höristämättäkin viereisen pöydän keskustelun. Siellä kävivät keskustelua, jos oikein arvasin, jonkun yrityksen pienempi päällikkö ja saman ketjun isompi päällikkö, jolle tämä pienempi päällikkö oli jotenkin tilivelvollinen keskustelun sisällöstä päätellen. Siellä käsiteltiin aihetta "mitä on hyvä palvelu". Tämä pienempi päällikkö puhui mielestäni kä

Helmikuu

Kuva
  Helmikuu     Helmikuun nimi tulee jäähelmistä, joita näkyy puun oksilla suojasään jälkeisillä pakkasilla. Lounais-Suomessa on sanottu, että »mettä on jäähelmes». Itä-Suomessa metsä on »tilkassa» ja lännempänä »pyynsilmällä» tai »vesihilkalla». Sään tarkkailu oli tärkeää, sillä sydäntalven ensimmäisestä suojasta laskettiin 200 päivää rukiin tuleentumiseen. Helmikuu on jälkimmäinen sydäntalven kuukausista eli »pikkutammi». Itä-Suomessa sitä on kutsuttu kaimaloksi eli kaimalkuuksi. Nimi tulee siitä, että pikkutammi on tammikuun pieni kaima eli kaimalo. Helmikuuta pidettiin isoveljeään pahantahtoisempana. Se ei kuitenkaan onnistunut olemaan niin kylmä kuin tammikuu vaikka olisi halunnut. »Kun toisella silmällä kiristää, niin toinen silmä vettä kaataa», helmikuu valittelee. Kylmää helmikuussa kuitenkin useimmiten riittää. Talvi on kylmimmillään Etelä-Suomessa helmikuun alkupäivinä ja Pohjois-Suomessa tammikuun lopulla. Helmikuu on myös pyryinen, mikä näkyy sanonnoissa kuten »helmikuu kino

Art ja arki

Kuva
  Foibos (m.kreik. Φοῖβος, lat. Phoebus, ”loistava”) on Apollonin epiteetti, jota on käytetty kuvaamaan hänen asemaansa valonjumalana. Apollon liitettiin aurinkokulttiin vasta hellenistisellä ajalla, jolloin muodostui yhteys Apollonin ja Helioksen välillä. Myöhemmin roomalaiset runoilijat käyttivät sanaa kuvaamaan auringonjumala Solia. Musiikin, taiteiden ja ennustustaidon jumala siis tämä Foibos Apollon. Eräs kreikkalaisen mytologian jumalhahmoista. Valitsin tämän hahmon oikeastaan siksi, että aion  nyt kirjoittaa harrastuksestani kuorolaulusta ja muutenkin vähän ajatuksia taiteesta. Oikeastaan vasta tämän tammikuun aikana syksyllä aloittamani kuoroharrastus alkanut tuntua riemastuttavalta. Olen siis oikeasti tuntenut viimeksi eilen iloa siitä, että saa tosiaan laulaa "kurkku suorana ja täysin palkein". Meillä on kiva, tuore harjoitteluohjelmisto. Syksyllähän harjoiteltiin kirkkokonsertteja varten, ja se ei ollut yhtä kivaa ja ehkä vähän synkkääkin. Yksi syy tietysti se, ett

Kasvun paikka

Kuva
  Kannoin viimeksi kirjastosta kotiin Katariina Vuoren kirjan Kasvunpaikka. Kustantaja on Otava. Kirja on julkaistu maaliskuussa 2022. Kirja kertoo kotirouva Silviasta, joka on hoitanut kotia ja perhettä miehen tehdessä uraa. Hän on ollut tähän asti tyytyväinen valintaansa pullantuoksuisena kodinhengettärenä, mutta jossain vaiheessa alkaa vaivaamaan mm aika ajoin vierailevan äidin pisteliäät kommentit sekä se, että mieskin tuntuu pitävän häntä lähinnä palvelijana, joka kantaa voileivät ja muut pyydettäessä nenän eteen. Yllättäen Silvia sitten löytääkin elämälleen uutta sisältöä. Hän hurahtaa viherkasveihin, jonka saloihin häntä avustaa erään kaupan viherosaston työntekijä Risto. Koko Silvian elämä alkaa pyöriä kasvien ja Riston ympärillä. Hän jopa saunoo kukkiensa kanssa ja on aktiivisesti mukana netin viherkasviryhmissä. Hän tutustuu erityislajikkeiden kasvattajiin ja tilaa kasveja myös ulkomailta. Perheen palveleminen jää pikku hiljaa taka-alalle, ja koti täyttyy pikkuhiljaa kasveist

Historiaa ja pääkaupunkiretkeilyä

Kuva
  Eilen oltiin retkellä Helsingissä ja Espoossa. Eduskuntatalossa meillä oli turvatarkastuksen jälkeen opastettu kierros ja myös kansanedustaja Vilhelm Junnila piti pienen tilaisuuden, jossa kertoi työstään eduskunnassa. Myös Hjallis Harkimo tervehti meitä, kun etenimme ryhmänä käytävällä. Eduskuntatalo on J.S. Sirenin suunnittelema ja se edustaa 1920-luvun klassismia. Rakennus valmistui 1931 ja sijaitsee Etu-Töölössä, Arkadianmäellä, osoitteessa Mannerheimintie 10. Rakennus oli kyllä upea. Siellä oli käytetty laadukkaita materiaaleja ja silmä lepäsi monissa upeissa yksityiskohdissa. Myös ne eduskunnan kuuluisa Paternoster-hissi nähtiin toiminnassa. Turussakin on kuulemma sellainen jossain, oliko nyt vakuutusyhtiön tiloissa.. ( Paternosterhissi, ”herrahissi”, on hissi, joka muodostuu avointen osastojen ketjusta, joka kulkee pysähtymättä silmukkana talon sisällä ylös ja alas. Tunnettu paternosterhissi on käytössä Eduskuntatalossa. Wikipedia)  Oikeastaan eniten yllätti se, että istuntosa

Kaipuu maalle

Kuva
  Ninni Stenberg ja Rafael Donner ryhtyvät kunnostamaan Ekkullaa, vanhaa kansakoulurakennusta Mustiossa. Molemmat ovat väsyneet pääkaupungin kiivaaseen elämänrytmiin, joten nyt he aikovat rakentaa maaseudulle uudenlaisen elämän. Kummallakaan heistä ei ole kokemusta talon remontoimisesta, ja hankkeen deadline on parin häät elokuussa 2022. Kuukaudet kuluvat nopeasti, kun pari taistelee eteenpäin kostuneiden pinkopahvien, jäätyneiden maalien ja maalaamattomien listojen suossa. Mahtaako kaikki valmistua ajoissa? Tuotanto: Parad Media, 2022. Katsoin eilen yhteen putkeen tämän sarjan Areenasta. Oli mielenkintoinen ohjelma ja täytyi ihailla tämän pariskunnan sinnikkyyttä. Nuori mies oli siis saanut perinnön isänsä (Jörn Donner) kuoltua. Rahat sijoitettiin ostamalla vanha kansakoulu Mustiosta ja aloittamalla sen remontointi. Oli hyvin ihailtavaa seurata sitäkin, miten he halusivat tehdä itse, omin käsin, niin  paljon kuin mahdollista. (Paljonhan näkee myös niitä idyllistä haaveilevia wannabe-m

Talvi-iho

Kuva
  Käyn suihkussa joka aamu ja myös rasvaan ihoani sen jälkeen. Silti tänä talvena varsinkin käsivarsien iho ollut jotenkin kutiseva ja karhea. Luin jostain, että puuvillavaatteetkin kuivattavat ihoa. Puuvilla imee ihosta kosteutta. Pitää varmaankin siirtyä synteettisiin materiaaleihin, jottei kosteus karkaisi ihosta. Siksihän puuvillaa ei suositella aluspukeutumiseen hiihtäjillekään. Se imee kosteuden, jonka jälkeen tulee kylmä. Talvi on kyllä kovaa aikaa keholle. Ulkolämpötilat vaihtelevat ja sisällä talossa täytyy lämmittää. Meillä on pattereita, joissa kiertää vesi. Lisäksi lämmitän varaavaa takkaa puilla silloin, kun ulkona on pakkasta tai kosteaa. Iho ei tykkää siitä patterilämmityksestä, mutta ei kyllä kaikki kasvitkaan. Yksi kiinanruusu jo kuoli ja toinen, joka kukki kuukausitolkulla viime kesänä, oikuttelee ja pudottelee osan lehdistä. Palmu puolestaan voi hyvin, vaikka koiruus on kaatanut sen jo muutamaan otteeseen. Myös kultaköynnös ja rönsyliljat rehottavat. Nyt olen pohtinu

Työhyvinvointi/työpahoinvointi

Kuva
  Kuuntelin sivukorvalla aamukahvia juodessa YLEn kanavaa, jossa eräs kolmekymppinen nainen, restonomi ja sisustussuunnittelija, kertoi irtisanoutuneensa työstään. Päätöstä ilmeisesti helpotti se, että hänellä oli sivubisneksenä myös tapahtumatuotantoyritys.  Hän esitti vertauskuvallisesti tarpeensa työpaikanvaihtoon: ikäänkuin aviopari, joka on tavan vuoksi yhdessä, mutta kipinä puuttuu, Miksi jäädä siihen, kun voisi todeta että kivaa oli, mutta nyt on aika jatkaa matkaa.  Jos kiinnostaa, niin haastattelu löytyy yle.fi:stä nimellä Milleniaaleille työhyvinvointi on uusi normaali . On kyllä kiinnostava näkökulma. Itse olen sitä sukupolvea, joka kasvatettu niin että moista ajattelua on pidetty laiskan ja työtävieroksuvan höpinänä. Hampaat irvessä pitäisi raahautua tekemään päivittäistä työsarkaa, halusi tai ei. Toisaalta varsinkin minun sukupolveani edeltävä väki ei ollut yleensä mitenkään etuoikeutettua, joten sitä työtä oli pakko tehdä, tykkäsi tai ei, jos mieli syödä ja maksaa elämän

Verta, hikeä ja luksusta

Kuva
  Areenassa pyörii sarja, jossa neljä nuorta somevaikuttajaa lähtee matkalle tutkimaan päivittäisten luksustuotteidemme alkulähteitä. He matkustavat Ghanaan, ja työskentelevät aina yhden päivän verran eri paikoissa. Mm kultakaivoksella, timanttikaivoksella, kaakaoviljelmällä sekä ananasfarmilla. He myös yöpyvät näissä kylissä paikallisten luona. Välillä pääsevät nauttimaan myös hotelleista, joissa juokseva vesi ja wc ovat luksusta. Ohjelma kannattaa jokaisen katsoa. Asian, jota me pidämme jotenkin itsestäänselvyytenä, tuottamiseen käytetään tosiaan runsaasti verta ja hikeä siellä alkutuotannon päässä. Kultakaivoksessa toimitaan siten, että kaivetaan syvä kuoppa. Maa-ainesta pehmitetään kaatamalla sen päälle vettä. Mutainen maa-aines kaadetaan kouruun, jossa kivenmurikat erottuvat massasta ja painavampi kulta-aines painuu kiinni mattoon. Työ on raskasta ja likaistakin ja lisäksi kuolema vaanii aina selän takana, koska maa-aines kuopan korkeilta raunoilta saattaa sortua varoittamatta. Pa

Suunnitelmia

Kuva
  Varattiin matka alkukeväälle. Samaan paikkaan, missä ollaan joskus ennenkin oltu ja samalle saarellekin, Gran Canarialle,. Tällä kertaa , vähän sattumalta tosin, hotelliksi valikoitui sellainen, jossa on ikäraja. Eli siellä ei ole lainkaan lapsiperheitä. Itseasiassa aika mukava ajatus. Ei itkua, ei huutoa, ei veteen  hyppiviä, meluisia pilttejä. Tosin syy hotellin valintaan oli oikeastaan se, että mainoksen mukaan siellä on sellaista pientä luxusta, eli aamupalalla skumppaa ja huoneiston terdellä oma, pieni vilvoitteluallas. Siellä voi rauhassa sitten vetelehtiä, vaikka ei olisikaan ihan rantakunnossa :) Heti mieli piristyi, kun on jotain odotettavaa. Koronan vuoksi ja vähän muutenkin ne aiemmat, jokavuotiset matkat jääneet tekemättä jo pitkään. Tuleva loma otetaan sitten ihan rentoutumisen ja aurinkoterapian kannalta. Nyt täytyy vielä pohtia, että kuka hoitaisi koiruutta. Nuorempi tytär on kyllä maisemissa, mutta on pois 8 tuntia päivässä, eikä ole kovin  halukas laukkaamaan ulkona

Sim-kortin vaihto

Kuva
  Vaihdoin puhelinoperaattoria. Entinenkin oli ihan ok, mutta alkoi harmittaa, kun hinta pompsahteli tasaisesti ylöspäin, vaikka itse palveluissa ei muuttunut mikään. Toki tiedän, etä viimeistään vuoden kuluttua tämän uudenkin operaattorin hinta pompsahtaa, mutta nautitaan nyt hetki edullisemmasta hinnasta. Lisäksi kauppaan kuului 50 euron lahjakortti. Sim-kortin vaihtamiseen tarvitaan sellainen tietyntyyppinen, neulamainen apuväline. Jota minulla ei tietankään ollut, koska olen jo heittänyt huitin tuuttiin paketin, jossa puhelimeni ostin ehkä kaksi vuotta sitten ja jossa se tikkumainen apuväline mahdollisesti oli.  (Ylläoleva kuva on Mobiilitukun mainosesta. Näitä tikkuja saa siis myös tilaamalla.) Taas meinasi mennä hermo. Vanhaan hyvään aikaan Sim-kortti vaihdettiin helpommin. Avattiin vaan pieni luukku puhelimen takaa käsin ja vaihdettiin kortti. Ihan oikeasti: kuinka moni meistä säilöö sitä oikeanlaista apuvälinettä kotonaan, jos on vuosia väliä, että vaihtaa sitä Sim-korttia?? Ny

A man called Otto

Kuva
  Kävin eilen katsomassa elokuvan nimeltä "A man called Otto". Filmi kertoo kontrollifriikista, leskeksi jääneestä Otto Andersonista, joka on varsinainen mörrimöykky. Naapuriin muuttaa perheensä kanssa eloisa Marisol, ja alkukankeuksien jälkeen he, Otto ja Marisol, lähes ystävystyvät keskenään. Otto yrittää muutamaan kertaan itsemurhaakin, mutta joka kerta toimitus onneksi keskeytyy ja lopulta Otto huomaakin taas haluavansa elää. Hän paikkaa jopa vanhoja ystävyyssuhteitaankin ja muutenkin muuttuu taas aktiiviseksi osaksi ympäröivää yhteiskuntaa. Hän on vahvasti mukana estämässä rahanahnetta rakennuttajaa ajamasta asukkaita tekosyiden varjolla pois kodeistaan. Elokuva on draamakomedia, ja kyllä kyyneleetkin tuli silmiin pariin otteeseen. Pääosan esittäjä Tom Hanks oli loistava, kuten aina. Hän osaa olla uskottava vähäeleisellä tyylillään. Myös Marisolia esittävä Mariana Trevino oli roolissaan hyvä. Hän on temperamenttinen ja eloisa hahmo. Ei moitteen sijaa muillekaan näyttelij

Kiikun kaakun

Kuva
  Tänä aamuna tuntui ihan keväältä, kun olin koiralenkillä. Melkein kaikki lumet ovat hetkellisesti sulaneet, ja pienellä metsätilkulla, jossa kuljen joka aamu, lauloivat linnut. Aamut ovat minulle yleensä parasta aikaa ajattelun suhteen. Monenmoista pyörii mielessä, kun kävelee, ja sitten niistä pyörittelyistä  haluaa kirjoittaa. Tämä blogi on minulle omalla tavallaan terapiaakin. Ja aina ollut kova tarve ilmaista itseäni, tavalla tai toisella. Kuten olen aiemminkin kertonut, olen persoonaltani tarkkailija ja huomioija. Ja tietysti myös ärhäkkä epäkohtiin puuttuja, mutta se lienee kaikille jo tullut selväksi. Varmaan teeskentelen välillä itsekin, mutta muiden ihmisten epäaitoutta ja rooleja tulee huomioitua enemmän. Luonnollisesti. Muistan hyvin, kun  tuli käytyä, lasten ollessa kouluikäisiä, niissä pakollisissa vanhempainilloissa. En muista juurikaan enää ketään niistä muista vanhemmista, mutta eräs äiti jäi mieleen. Puhuttiin sitten ihan mistä vaan, vaikkapa jostain leipomisista kou

Julkaisuja

Kuva
  Kuvassa reborn-nukke, joka on siis silikonista, vinyylimaalista ja vanusta tehty, oikean vauvan näköinen nukke. Oli tarkoitus alunperin kirjoittaa siitä, kun nyt paljon puhutaan siitä, kun vanhemmat ja isovanhemmat laittavat lasten ja lastenlasten kuvia nettiin. Siis instagramiin  ja facebookiin. Aloin etsiä kuvituskuvaa nimellä "vauvanukke", ja törmäsin näihin reborn-nukkeihin, joiden hinta on siis useita satasia. Olen tainnut nähdä dokumentinkin, jossa ihan aikuinen nainen hoiti nukkevauvojaan ja muistaakseni vielä ulkoiluttikin näitä vaunuissa. Alkoi kiinnostaa, että mikä on se juttu, joka saa ihmisen hankkimaan nuken, joka näyttää ihan aidolta vauvalta? Jossain kerrottiin, että niitä hankkii mm lapsettomat ihmiset tai ihmiset, joiden omat lapset jo lentäneet pesästä. Tai sitten lapsensa menettäneet. Ja osa nukeista tietty keräilijöille tai opetuskäyttöön. -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pinnallista porinaa

Kuva
  Sitä pitää itseään useimmiten ihan mukiinmenevän näköisenä ikäisekseen ja esim somekuviin pystyy aina laittautumaan ja ottamaan kuvan parhaimmasta kulmasta. No niin. Mutta entäs tämä reaalimaailma sitten? Olin yhtenä iltana kuoroharkoissa ja siellä kuoromme eräs jäsen napsi kännykkäkuvia illan mittaan.  Osassa kuvia olin ihan onnistunut, mutta sitten törmäsin kuvaan, jossa olen kumartuneena kahvipöydän ylle (meillä on aina väliaikakahvit harkoissa). Naama roikkui, jokainen ryppy ja arpi näkyi ja suukin näytti siltä kuin minulla ei olisi huulia lainkaan. Muistaakseni laitoin ripsiväriäkin ennen kuoroon lähtöä, mutta sitäkään ei huomannut. Kyllä taas itsetunto koki kolauksen! Useinhan käy niinkin, että törmäät johonkin julkkikseen ja ihmettelet, että onpas se nyt eri näköinen kuin kuvissa. Ilmeisesti me kaikki ollaan kauniimpia somessa kuin live-elämässä. Lisäksi olen ihmetellyt, turhamainen kun olen, että miksei paino nykyään putoa? Noudatan jopa pätkäpaastoa ja päivittäinen kalorimää

Yhteiskunta tavallisen tallaajan silmin.

Kuva
  Välillä tulee miettineeksi sitä, miten yhteiskunta toimii. Sehän ei ole mikään yhtenäinen möykky, jossa tehtäisiin kaikki päätökset yhdessä ja samanmielisesti. Sama koskee tietysti myös politiikkaa ja poliittisia päätöksiä. Raha ratkaisee tässäkin. Koko ikäni olen kuulunut melko toimivan terveydenhuollon piiriin. Ensin neuvola, sitten kouluterveydenhuolto. Muistaakseni tuohon aikaa joka koululla oli oma terveyssisar, jossa käytiin hoidattamassa sairaudet ja ottamassa rokotukset. Lääkekuurit haettiin sitten kunnan terveyskeskuksesta. Sairastin lapsena usein angiinaa, eli penisilliiniä tarvittiin usein. Hammaslääkärissä myös käytiin kouluaikana säännöllisesti. Koululla kävi myös säännöllisin väliajoin hammashoitaja, hänen opastuksellaan fluorattiin hampaita. Melkein uskaltaisin väittää, että kiitos hyvän terveydenhuollon olen saanut elää melko hyväkuntoisena aikuisikäni. Mitä nyt päässä viiraa välillä, mutta minulla ei siis ole mitään sellaisia sairauksia, joita pitäisi lääkitä säännöl

Ikuinen onni

Kuva
  Aika usein tulee mietittyä elämän tarkoitusta. Välillä ajatus ko. aiheesta on selkeämpi, välillä melko hajanainen ja sumea. Usein mietin sitäkin, että miksi aina toistuu sama kuvio: jos on superkivaa vaikkapa työpaikassa tai ihmissuhteessa, niin ennemmin tai myöhemmin se hauskuus jotenkin vähenee. Miksi ei aina vaan voi olla kivaa? Monessa työpaikassa on ollut todella kivaa, eli mukavat työkaverit ja/tai asiakkaat. Tuntuu, että tätä hommaahan voisi tehdä maailman tappiin saakka. Mutta eikös siellä jumankauta ole aina joku hankala/narsistinen/tyhmä pomo/kollega, joka onnistuu latistamaan tunnelman.  Tästä tulikin aasinsiltana mieleen eräs suomalainen telakka, jossa ilmapiiri huono, koska johtoporras etäinen ja tietysti ehkä myös jotenkin vieraantunut tai kokonaan tietämätön siitä käytännön työstä. Kuulemma ammattimiehille on alettu opettaa suurinpiirtein että miten ruuvimeisseliä pidetään kädessä. Uskon, että turhauttaa ja on lisäksi täysin turhaa toimintaa.  Sama kuin myynnin ammatti

Elämänkoululaiset fb:ssa

Kuva
  Kuvassa sulkasatoinen kana . Aika harvoin tulee enää osallistuttua erilaisten ryhmien fb-keskusteluihin, koska tuntuu, että on aiheena sitten vaikka viherkasvit tai neuleet, niin touhu menee usein väittelyksi. Outoa. Ja usein ne, jotka kärkkäimmin osallistuvat ja keskustelevat ainoastaan päätään aukomalla, ovat ensimmäisten joukossa uhkailemassa kunnianloukkaussyytteillä heti, jos joku on vahvasti eri mieltä. Olen ollut monta vuotta eräässä oman ikäluokkani fb-ryhmässä. Useimmiten käyn vain lukemassa. Eräänä päivänä joku oli kirjoittanut siitä, että lapsensa täyttää muutaman päivän kuluttua 18 vuotta, ja hakee nyt henkilötodistusta. Ketjun  aloittaja, joka ilmeisesti on eronnut, niin äimisteli sitä, että lapsi ei saa sitä henkilötodistusta jos ei ole myös isän suostumusta.  Jälleen kerran iso osa näistä elämänkoululaisista ymmärsi kysymyksen ihan väärin, ja sitten alettiin kiistelemään siitä, että miksi ollaan niin tarkkoja. Toki onkin hyvä perustelu se, että juuri siksi, ettei tule

Design-ihmiset.

Kuva
  Mikä on kultainen leikkaus? Kultainen leikkaus on antiikin Kreikan teoriaan perustuva sommittelusääntö, jonka mukaan ihmissilmä näkee ensin tietyt pisteet kuvassa ja että pääkohde tulisi siksi sijoittaa näihin kohtiin. Kultaisella osalla kuva jaetaan yhdeksään osaan neljällä viivalla pitkittäin ja poikittain. Jos pääkohteen tärkeimmät osat asetetaan viivojen leikkauspisteisiin, kuvaa katsoja kokee sommitelma harmonisena. Jos horisontti tai henkilö on kultaisessa leikkauspisteessä, näyttää siltä, ​​että kuva on tasapainoisempi kuin jos ne sijoitettaisiin esimerkiksi kuvan keskelle. -------------------------------------------------------------------------------------------------- Luin uusimmista sisustustrendeistä. Nyt haetaan kestävää kehitystä. Huonekaluja, jotka säilyttävät arvonsa vuodesta toiseen. Kuten vaikkapa Boknäsin kirjahyllyt. Ne ovatkin kauniita ja kestäviä. Myös tuoleissa suositaan klassikoita. Käytetään paljon tietysti Artekia (joita ostetaan mieluusti Tori.fi:ssä) ja my

Näkyyks kello?

Kuva
  Kuvassa Cartierin rannekello. Hinta siinä 4000 euron huitteilla. Katselen välillä erään nelikymppisen puolitutun fb-sivua, joka laittaa yleensä päivityksensä julkiseksi, joten ne näkyvät ei-kavereillekin. Viimeisimmässä päivityksessään hän kertoili olevansa henkilö, joka toteuttaa haaveitaan ja kehottaa myös muitakin toimimaan eikä vaan sitkuttelemaan. Sehän on periaatteessa oiva  ohje.  Tämän tuttavan haaveet liittyvät yleensä rahaan ja omistamiseen. Sellaiseen SofiaBerlof- luksukseen (anteeksi yleistys). Eli tärkeää on hyvät somekuvat, joissa usein kiikutetaan käsveskaa (merkkituote) käsikynkässä ja välillä on kuva nahkaisesta autonratista, ja omasta kädestä, jossa suuri kello (merkkituote). Lapinmatkailussa ei ole tärkeää luonnonrauha, vaan lasiseinäinen luxusmajoitusiglu. Ja Dubai on IHKU, koska siellä voi shoppailla sekä ottaa itsestään kuvia, joissa on pilvenpiirtäjiä. Yleensä tämä himoittu luxus ei ole sellaista, jota pystyy hankkimaan ihan normaalipalkalla normaaliduunissa. S

Uusi vuosi

Kuva
  Vuosi vaihtui. Pian alkaa myös kiinalaisen horoskoopin Jäniksen vuosi. Meillä oli oikein kiva aattoilta. Tuttavapariskunta tuli kylään. Syötiin juustoja ja muita herkkuja, juotiin viiniä ja juteltiin. Vähän ennen puoltayötä painuttiin ulos tähtisadetikkuinemme ja katseltiin ilotulitusta. Vuoden vaihtuessa kuuluu sanoa jotain tärkeää, jolla osoittaa ottaneensa opikseen ja että toivottavasti ensi vuosi on parempi. No, enpä tiedä. Vuosi 2022 ei ollut kohdallani kovin hyvä. Koiran kuolema masensi ja silmäongelmat vaivasivat. Nyt on silmät hoidettu kuntoon ja lohtua tuo uusi koira. Vuosi 2022 opetti myös, että ikä on muutakin kuin numero ja että 60 ei ole uusi 40, vaikka mitä muuta väitettäisiin. Päivä kerrallaan aion nyt taapertaa vuotta 2023. Vuodet ei ole veljeksiä, ja jokaiseen vuoteen sisältyy sekä hyvää että huonoa. Toivottavasti vuosi olisi vähemmän sotainen ja toivottavasti ihmiset pysyvät terveinä. Terveys on aina numero 1. Hyvää uutta vuotta 2023 kaikille!