Myrskyluodon Maija

Olin elokuvissa katsomassa  Myrskyluodon Maija- filmin. Tämä on siis Tiina Lymin ohjaus. Minua oli jo varoiteltu että nessut mukaan. No, ei itkettänyt. Elokuva oli myös hiukan turhan pitkä. Silti erittäin hyvä elokuva, pääosassa loistaa Amanda Jansson. Jannen roolissa sympaattinen Linus Troedsson. Elokuva oli kokonaan ruotsinkielinen, ollaanhan Ahvenanmaan saaristossa. Turussa piipahdettiin markkinoilla ja myymässä Maijan kehräämää ja värjäämää lankaa.

Alussa esitettiin pitkään päähenkilön lapsuutta ja nuoruutta. Myös hänen uskoaan vanhoihin kansantaruihin, enteisiin ja taikoihin (tästä tykkäsin erityisesti). Kosinnan, avioliiton ja Myrskyluodolle muuton jälkeen kuvattiin nuorenparin elämää ja seksuaalista heräämistä ja yhteisen rakkauden löytämistä. Sen jälkeen ensimmäisen synnytyksen jälkeen siirryttiinkin jo kohtaan, jossa olikin äkkiä neljä lasta. 

Myös Krimin sotaa käydään tuolloin, 1800- luvun puolivälissä joukko brittisotilaita saapuu miehittämään myrskyluotoa. En nyt enempää paljasta juonta, mutta tosiaankin tämä oli erilainen kuin se Myrskyluodon Maija- sarja, jota aikoinaan seurattiin. Åke Lindmanhan teki romaanisarjan pohjalta kuusiosaisen tv- sarjan, joka esitettiin ensimmäisen kerran 1976.

Alun perin Maijan tarina on Anni Blomqvistin (1909-1990) kynästä ja se perustuu osittain hänen omaan traagiseen elämäänsä kalastajan vaimona Ahvenanmaalla. Lasse Mårtensonin säveltämästä musiikista tuli tuolloin klassikko.

Erityisesti omaa silmää viehätti kaunis kuvaustyö (kamerassa Rauno Ronkainen). Maisemat olivat upeita, samoin myös kaikki 1800 -luvun  henkeen valitut rakennukset, huonekalut, astiat, veneet ja puvut. Musiikkin oli Lauri Porran.

Suuremmassa mittakaavassa elokuvaa katsoessa ryhtyi miettimään naisen aseman yleensä. Maijahan naitettiin vastoin tahtoaan tälle Jannelle. Ilman miehen lupaa nainen ei voinut oikeastaan tehdä mitään itsenäisesti. Tosin nämä Maija ja Janne olivat aikaansa edellä ja Janne mahdollisti sen, että Maija sai ottaa oman tilansa ja se rakkauskin syttyi.

Usein myös jotenkin pohtii, että ihmisten elämä oli ennen yhtä kärsimystä, varsinkin köyhien. Mutta kyllä tuohonkin aikaan huumori kukki ja ihmiset kokivat todellista onnea. Ehkä sen jatkuvan selviytymistaistelun vuoksi osattiin myös arvostaa hyviä asioita enemmän. Mikään ei ollut itsestäänselvää. Ja ihan samalla tavoin hyväosaiset kultapossut käyttivät hyväkseen etuoikeutettua asemaansa, kuten nyt tässä elokuvassa Carl-Kristian Rundmanin esittämä koronkiskuri. Pakko sanoa vielä, että silmää miellytti kovasti Jonna Järnefeltin ja Tobias Zilliacukset roolit Maijan vanhempina.

Kannattaa mennä katsomaan.
 

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää