Tohtori Höyhen

  Sain sitten mentyä koelauluun eilen ja nyt olen erään kuoron jäsen. Jäseniä siinä on noin 30. Olen kerrankin sieltä nuorimmasta päästä. Äänialani on sopraano. Minut otettiin oikein lämpimästi vastaan, eli ainakin ensivaikutelma porukasta on hyvä. Kuoronjohtajana toimii mies, joka varsinaiselta ammatiltaan on kuvataiteilija, mutta kouluttautunut rivilaulajasta kuoronjohtajaksi. Oikein vauhdikas ja kannustava persoona. En ole kuorossa laulanut sitten kouluaikojen ja klassista laulua harrastanut nuorena hetken. Se harrastus tyssäsi oikeastaan niiden laulutuntien kalleuteen, koska olin tuolloin myös opiskelija. Oli aika hyvällä tavalla mielenkiintoista päästä mukaan laulamaan. Siellä kukin seuraa omaa nuottiviivastoa, eli sopraanoilla, altoilla, tenoreilla ja bassoilla on omat nuotit, vaikka laulu on sama kaikilla. Se moniääninen laulu kuulosti kyllä ajoittain tosi hienolta, varsinkin kun harjoittelimme eräässä kappelissa, jossa kaikui. Paljon on opettelemista ja vie varmaan aikaa, ennen

  Olen jo pitkään tuskaillut Kotona olevia liian täysiä säilytyslaatikoita ja vaaterekkejä. Tuntuu, että liika roina vie energiaa eikä anna tilaa ajatuksille. Tänään sitten tuumasta toimeen ja säälimättä kävin läpi vaatteitani. Kaikki "tätä vois vielä ehkä käyttää"- tai "tällä on tunnearvoa"-vaatteet pinosin suuriin pinoihin ja lopulta jaoin ne useisiin jätesäkkeihin. Koko komeuden ladoin auton peräkonttiin ja kuskasin kierrätyslaatikoihin. Nyt on hyvä olo. Joskus olen vienyt vaatteitani vaatedivariin, sieltä tuli myyntilille muutama kymppi. Kirpparitouhutkin ovat tuttuja, mutta nykyään en viitsi nähdä sitä vaivaa, että hinnoittelisin ja kävisin viikottain siivoamassa kirpputoripaikkaa. Sama juttu pitäisi joku päivä tehdä vintilläkin oleville tavaroille. Joulukoristeitakin tuntuu olevan tulevillekin sukupolville. Jokunen vuosi vein vinttitavaraa monta kärryllistä SPR:n konttiin, mutta ehkä ne lisääntyvät kotona keskenään, kun säilytystila vintilläkin taas tupaten tä

  Tänään minulla oli hammaslääkärin vastaanotolle aika varhain aamulla, ja tietysti nukuin vähän levottomasti, kun jännitti. Turhaan jännitin. Otettiin röntgenkuvat ja vähän koputeltiin hammaskalustoa sieltä ja täältä, Ei löytynyt reikiä ja hammaslääkäri kehui myös hampaideni kotihoitoa. No, niuhona neitsytluonteena olenkin aika tarkka hampaiden puhtaudesta.  En tiedä, mikä siinä hammaslääkärillä käynnissä aina jännittää. Ehkä mahdollinen kipu. Tosin paljon ikävämpäähän on hammaskiven poisto. Tosin sitäkin tulee nykyään melko vähän, koska en tupakoi enää edes satunnaisesti. Minulla ei onneksi ole mitään kouluaikaisiakaan hammaslääkäritraumoja. Mutta aikoinaan kotipitäjässäkin kerrottiin tarinoita, joissa hammaslääkäri oli porannut ihan väärään kohtaan, unohtanut poran suuhun ja mitä kaikkea. Ehkä vähän väritettyjäkin stooreja. Hammaslääkärin ammatti on kyllä ihailtava. Ei minusta olisi ronkkimaan vieraiden ihmisten suuvärkkejä hankalassa asennossa päivästä toiseen. Melko ahdas työskent

  Ihmisen on vaikea tajuta asioita, joita ei ole itse kokenut. Itsekin joskus nuorena laitoin välit poikki kokonaan ihmiseen, joka tuntui vain syövän toisten energioita olemalla usein synkkä, masentunut ja kateellinen. Oli kurjaa mennä kylään, kun oli tarkoitus pitää mukava kahvihetki, ja toinen vain tuijottaa mykkänä ikkunasta ulos. Sitä en muista, kävikö tämä henkilö koskaan missään keskustelemassa pahasta olostaan, vai pitikö sitä jotenkin asiana, joka on vain siedettävä yksin. Täytyy lisätä, että yritin kyllä auttaa häntä kannustamalla ja puhumalla, mutta lopulta väsyin. Se alakulo alkoi tarttua minuunkin. Samoin lähisukulaiseni, jolla oli erilaisten riippuvuuksiensa lisäksi myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, oli mielestäni ainoastaan huomionhakuinen ja suhtauduin skeptisesti hänen monenlaisiin terapiaistuntoihinsa, jotka olivat mielestäni silkkaa ajanhukkaa., koska mielstäni mikään ei oleellisesti muuttunut, vaan hän tuntui saavan koko ajan lisää syitä sääliä itseään. Jossain va

  Täytyy kirjoittaa nyt sananen musiikista. Viikonloppuna oltiin asuntovaunulla ja päädyttiin karaoketansseihin. Niin päätyi haukkupaukkukin. Jätettiin jäbä vaunuun, radio hiljaa soimassa ja oletettiin että homma toimii samalla tavalla kuin edesmenneenkin hauvelin kanssa, eli että nukkua pöllöttäisi tyytyväisenä. Mutta ei, käväisin vaunulla, ja nuoriherra oli hyppinyt sohvalla, pudotellut tavaroita ja riehunut. Eli oli pakko ottaa mukaan. No, tilaisuus oli ulkosalla ja ainoastaan tanssi ja laulu tapahtui vankkuriteltassa, niin että haukkupaukku sai nukkua pöydän alla ja aina välillä joku kävi rapsuttelemassa. Olen joskus nuorena harrastanut hetken klassista laulua. Kävin laulunopettajalla konservatoriossa. Homma oli ihan mukavaa, mutta myös hintavaa, joten kovin kauaa en siellä käynyt. Nyt taas pitkästä aikaa karaokea hoilotellessa huomasin, että äänenkäyttö ja hengitystekniikkaa tosiaan pitäisi harjoitella ahkerammin. Olen nyt EHKÄ liittymässä yhteen kuoroon. Viikon kuluttua pitäisi o

 Viime päiviä on värittänyt pääministeri Marinin biletyskuvat. Jokaisella tuntuu olevan asiasta joku mielipide. Ymmärrettävää. En ole ensimmäisten joukossa tuomitsemassa enkä vaatimassa pääministerin eroa. Totuus on kuitenkin se, että Sanna vähän mokasi. Eikä niin vähääkään. Jos menee keikistelemään kameran eteen, on melko todennäköistä, että video jossain vaiheessa ja jonkun toimesta vuotaa julkiseksi. Marinilla kannattaisi ehkä olla se turvamies aina mukana, kun lähtee viettämään vapaa-aikaa. Tyyppi, joka huolehtii, että kukaan ei kuvaa ja mieluummin puhelimet kokonaan pois. Se valtiollinen hätäpuhelin voisi sitten olla turvamiehen taskussa. Silloin ei kukaan pääse moittimaan, että pääministeri ei olisi ollut paikalla, kun yritettiin tavoittaa jossain tärkeässä asiassa. Joidenkin mielestä Pääministeri saa niin hyvää liksaa, että vapaa-aikaa ei edes kuuluisi olla. Mielipidehän se tuokin on. Nyt sitten vatuloidaan sitä huumeasiaa. On oikein urakalla tutkittu, että kuuluuko sana "j

 Ajattelin ensin postata orkideankasvatuksesta. Mulla on aina samalla ikkunalla 3 orkideaa. Ne vanhimmat olen sitten jossain kohtaa hävittänyt, eli yli 10-vuotiaat tai jos ovat menneet sen näköisiksi, että elämänkaari on loppupuolella. Ja aina hankkinut uuden tilalle. Tässä kuvassa mun orkideat tänä aamuna. Nehän kukkivat sitten kuukausitolkulla. Maailman helppohoitoisin kukka: kerran viikossa laitan tiskialtaaseen ja lasken ensin vettä ruukun läpi, että multa kastuu kunnolla ja sitten saavat lojua vesitilkassa altaassa puolisen tuntia. Ja takas ruukkuun ja ikkunalle. Joskus laitam ravinnepuikon ruukkuun. Sen liukeneminen kestää iät ja ajat, siis kuukausia. Niin, orkideapähkäilyjen lisäksi tuli taas karman toteutuminen huvittavalla tavalla esiin. Minulle hermostui fb:ssa muuan harrastajarunoilija, kun olin eräässä asiassa eri mieltä kuin hän. Asia ei siis koskenut runoutta vaan ihan muita asioita. Runoilija jotenkin loukkaantui ja korosti, että hänen ei tarvitse perustella kirjoituksia

  Katsoin äsken yhden myyntiedustajatutun messukuvia, ja kylläpäs tulikin taas ikävä omia työvuosia kauppiaana, myyntiedustajana ja puotipuksuna. Parasta oli asiakkaat ja toiseksi parasta se työ vaatteiden parissa. Se vaan on ihanaa. Tyytyväiset vakkariasiakkaat olivat työn suola ja voi miten ihanaa oli purkaa laatikosta ja henkaroida uuden kauden vaatteet.  Taidan uhoilustani huolimatta palata vielä vatebisneksen pariin, kunhan saan muutamat jutut ensin kuntoon. Tosin yrittäjäksi en ryhdy enää ikinä. Myyntiedustajaaikoinakin välillä oikein otti päähän niiden kauppiaiden puolesta, joiden luona reissasi mallistojen kanssa, että miten kädestä suuhun ainakin yksinyrittäjä elää. Alaan on pakko olla palo ja intohimo. Ja sitten tulikin korona. Naiset ei tarvinneet enää yhtä paljon bisnespukeutumista, kun työt muuttui monesti etätyöksi. Myös verkkokauppa syrjäyttää koko ajan kivijalkakauppoja. Silti uskon, että kunnon yksilöllinen palvelu säilyttää aina paikkansa.

  Täytyy tässä nyt jonkin verran selventää sitä, että mikä ideologia minulla on näitä julkaisujani kohtaan. Tämä on minulle jonkinlainen purkautumisväylä, johon voin melko vapaasti kirjoittaa asioita, joita mielessä on, tai mitä sinne kulloinkin putkahtaa, Kirjoitan myös melko avoimesti ja kohdistan myös itseeni kritiikkiä. Olen jo sen verran iso tyttö, että osaan kyllä analysoida syitä ja seurauksia. Vaikkapa sitä, miksi olen nyt ollut alakuloinen oikeastaan jo vuoden alusta asti. Se ei silti tarkoita, etteikö elämässäni olisi myös paljon ilonaiheita. Niitä on helppo hehkuttaa vaikka just siellä fb:ssa tai ig:ssa. Tämä Tohtori Höyhen on siksi paljon henkilökohtaisempi ja vähän mustempikin. Olkoon tämä sitten vaikka itseterapointia. En itse asiassa pidä kauheasti siitä, että joku, joka ei edes tunne minua ja lähinnä voi vain arvailla, millainen henkilö hahmon taakse kätkeytyy, niin alkaa kommentoida sitä, miten synkkä tai harmaa olen joissain kirjoituksissani. En oikeastaan kaipaa myös

  Juuri äskein luin Iltiksestä, että suurella osalla kiinteistöverovelvollisia on tämä kiinteistöveron ensimmäinen erä maksamatta. Ja että viivästyskorko lähtee juoksemaan heti eräpäivästä, joka oli siis 8.8. Jokaikinen vuosi ainakin itsellä se kiinteistöveron maksu on myöhässä. Usein se on lopulta otettu automaattisesti veronpalautuksista. Ainakin minulle sekä lasku että kiinteistötiedote tulee aina paperiversiona, ja sitten se lasku hautautuu jonnekin lipaston uumeniin. Se tiedote nimittäin tuli jo tämän vuoden maaliskuussa. Onneksi nyt sitten selasin puhelinta ja löytyi tämä Iltiksen juttu aiheesta. Maksoin äsken. Vain 7 päivää myöhässä,

 Kuvassa on ihan oikea joogaaja, mutta nytpä ajattelin kirjoittaa naurujoogasta. Olen melko ennakkoluuloton uusille asioille, mutta villit hevosetkaan eivät saisi minua osallistumaan naurujoogaan. Joka siis ei ole edes mikään uusi asia. Siis se naurujooga.  Mielikuvani naurujoogasta on se, että siellä joku pellava-asuinen, keski-iän ylittänyt maailmojasyleilevä ja positiivisesti elämään suhtautuva mentaalivalmentaja polkkatukassaan opettaa kiusaantuneille porukoille, miten ihan vaan hahhaahaa- ja höhhöhhöö- hytkyen alkaa pian naurattaa oikeasti ja niin virtaa endorfiinit suonissa ja pissat housuihin, kun on niin hiton kepeää ja kivaa ja rentouttavaa. En usko. tuohan on vain kiusaannuttavaa ja myötähäpeän arvoista. Sen sijaan voisi kokeilla itkujoogaa. Katsottaisiin hautajaisvideoita ja luontoelokuvia, joissa leijona tappaa söpön kauriin, ja sitten annetaan vaan palaa. Eli hanat auki kunnolla. Se on puhdistavaa.  Tämän kirjoituksen aihe sai alkunsa siitä, kun oltiin siellä hautajaisissa

  Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin. No, nyt ollaan edetty siihen pisteeseen, että lapsoseni tosiaan eroaa avoliitostaan ja muuttaa takaisn kotiin siksi ajaksi, kunnes löytää mieluisen asunnon. Hän ei siis ole koskaan aiemmin asunut yksin, joten ymmärrän hyvin sen, miten tärkeää on uuden asunnon sijainti ja ulkoasu. Plus se, että se on lähellä työpaikkaa. Silti minulla on surullinen olo. Tytön avomies on kiltti ja suloinen. Luotettava ja vieläkin tuntuu tekevän kaikkensa lapsoseni eteen. Ehkä vaan jotenkin heräsi liian myöhään siihen tosiasiaan, että parisuhteen ylläpitoon ei riitä se, että käyttää tietokonepeleihin isoimman osan yhteistä aikaa. Tyttäreni taas tuntui alussa liiankin innokkaasti leikkineen kotia, eli omi varsinkin keittiöhommat täysin itselleen. Sen mallin on tainnut ikävä kyllä saada minulta. Minulla ollut meidän perheessä päävastuu kotihommista ja mies hoitanut tekniset hommat, joihin oma kärsivällisyyteni ei riitä. Kyse on lähinnä työnjaosta, toki tykkäisin

 Vesa-Matti Loiri nuorena, vuonna 1966. Oisko peräti Marimekon Matti-paita päällä? Harvoin kirjoitan kahta juttua samana päivänä. Mielestäni ei kenenkään muunkaan kannattaisi kirjoittaa blogia joka päivä, jollei ole asiaa, jos mielessä vaan rutiini, velvollisuus ja ehkä himo saada seuraajia. Itse pidän vain anonyyminä tätä päiväkirjanomaisesti ja en tunnetusti osaa muuttaa mitään rahaksi. Ehkä en tahdokaan. Vesa-Matti Loiri kuoli tänään. Asiaa osattiin odottaa, koska syöpää oli sekä kurkkutorvessa että maksassa. Plus diabetes plus sydämen vajaatoiminta. Vesa-Matti Loiri oli multilahjakkuus. Niitä asioita ehkä turha luetella tässä, koska kaikki tietävät ja jotka eivät tiedä, voivat googlettaa. Omia suosikkejani oli Veskun roolit elokuvissa vanhoilla päivillään, ne vakavat roolit, ei niinkään Turhapurot. Plus tykkäsin monista lauluistaan. Olin myös yleisön joukossa yhtenä päivänä 80-luvun loppupuolella, kun hän lauloi ja soitti huilua. Seuraavana päivänä synnytin esikoispoikani. Oikeasta

 (Kuvassa Miss Universum vuodelta 1952, Armi Kuusela. Syntynyt 20.8 1934. Pituus 1,65 m) Olin haukkupaukun kanssa lenkillä ja törmäsin sellaiseen hyvänpäiväntuttuun, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Tuttava ei ollut heti tunnistaa minua, vasta sitten kun otin aurinkolasit pois. Sanoi että ei ollut tunnistaa, kun olen kuulemma niin "nuorekas". Että olen kuulemma nuortunut 10 vuotta. Kysymys taisi nyt kuitenkin olla lähinnä kohteliaisuudesta, vaikka toki lämmitti mieltä. Mitenkähän vanhalta olen sitten aiemmin näyttänyt? :P Tämä, miten itse itsensä näkee, on kyllä jännä juttu. Anorektikoistakin sanotaan, että he näkevät itsensä lihavina, vaikka oikeasti ovat lähes luurangoiksi riutuneita. Mullahan on ollut koko tämän vuoden jonkinlainen kriisi ulkonäön suhteen. Kun kuoli se lemmikki tammikuussa, jäi myös joka-aamuinen lenkkeily. Tuntui täysin idioottimaiselta laahustaa tuolla ilman koiraa. Sitten tietysti tuntui, että kuntokin rapautuu ja sen myötä koko ulkonäkö. Itse asiassa

 Viikonloput festarit on nyt festaroitu ja aikaa vietetty hyvien ja samanhenkisten ystävien kanssa. Samat ikäkriisit ja muut tärähtelyt tuntuvat kuuluvan asiaan itse kullakin. Onneksi asioista tosiaan voi ja kannattaa keskustella. Eilen juttelin itseäni puolet nuoremman tuttavan kanssa työuupumuksesta. Hän totesi, että hänen kilpailuhenkisyytensä ja miellyttämisentarpeensa ajoivat lopulta väsymykseen, josta ei pelkästään lepäämällä selvinnyt. Kerroin omasta tilanteestani, eli että aloin käydä juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, kun alakulo ei tuntunut hellittävän. Se mainitsemani käynti siellä psyk.sh:lla oli oikein mukava. Meillä toimi kemiat ja aika kului vähän liiankin nopeasti. Tarkoitus olisi nyt ainakin aluksi käydä parin viikon välein juttelemassa. Päätin myös, ja samaa suositteli tämä hoitajakin, että annan itselleni nyt luvan unohtaa työelämän vaatimukset hetkeksi. Siis kuukausiksi. Ja palata asiaan vasta sitten, kun oikeasti tuntuu siltä että on hyvä ja vahva ol

  Luin Tuomas Nyholmin kirjoittaman kirjan Samu Haberista. Loistavasti kirjoitettu yli 500- sivuinen teos. Suosittelen. Uskon että Nyholm oli saanut tuotua parhaalla mahdollisella tavalla esille Samun äänen ja kädenjäljen.  Sunrise Avenue on aina kuulunut suosikkibändeihini. Samu Haber on sen keulahahmo. Sunrise Avenue perustettiin 2002 ja 2019 se ilmoitti lähtevänsä jäähyväiskiertueelle, joka tosin siirtyi koronaepidemian vuoksi. Oli mielenkiintoista lukea tarinaa. Pidin siitä, ettei kirja ollut täynnä rokkikukkoilua ja örvellystä, vaikka toki sitäkin oli. Oli myös todellista luxusta, jolloin lenneltiin yksityiskoneella ympäri maailmaa ja juhlia ja kohtaamisia riitti. Tapahtumia kerrottiin loogisessa järjestyksessä. Välillä oli haastateltu myös muista henkilöitä, jotka sidoksissa yhtyeeseen eri tavoin, Avoimesti Haber kertoi myös nuoruuden lomaosakemyyntitouhuista ja niihin liittyvistä sotkuista, joista sai lopulta vankeustuomionkin (ehdollisen). Oli myöskin mielenkiintoista lukea, mi

  Olin aamulla haukkupaukun kanssa lenkillä. Olin nukkunut huonosti. Kun nukahtamisaikani menee jotenkin ohi tai säpsähdän jotain yllättävää ääntä (joku aivastaa tai ulkona on moporalli tms), niin en pysty heti nukahtamaan, vaikka väsyttää.  Olin siis aamulenkillä ja valmiiksi huonotuulinen. Ryhdyin pohtimaan kaikkia ärsyttäviä asioita maailmassa. Ja niitähän riittää. Huono tuuli vähän hälveni lenkin edetessä ja unohtui melkolailla kokonaan, kun kävin ostamassa muutaman kukan, jotka istutin ulkoruukkuihin.  Palataan nyt kuitenkin asiaan. Jotenkin on oman elämän kohdalla ollut pitkään se fiilis, että jonkin täytyy muuttua. En elä nyt sellaista elämää kuin tahtoisin, ja luulenpa jo pelkästään sen asian tiedostaminen auttaa alkuun. Ai niin: huomenna menen ensimmäistä kertaa keskustelemaan alakulostani mielenterveyspuolelle. Olen aiemminkin kirjoittanut nykymaailman muovisuudesta. Tuntuu että kaikki haluaisivat olla jotain enemmän kuin ovat. Jopa kokonaan toisia persoonia. Jopa sysipaskat

 Hauvavauva on nyt ilostuttanut perhettämme parisen kuukautta. Arki on alkanut sujua hyvin, ja yötkin saadaan nukuttua hyvin ja välillä heräämättä. Tarmoa pienellä riittää. Ja ikeniä kutittaa, eli kaikkea koitetaan pureskella mitä eteen tulee. Puruleluja- ja luita on paljon. Välillä annan jääpalan pureskeltavaksi. Silti muutamaan huonekaluun on pitänyt iskeä pikku piraijanhampaat. Jos haluaa steriilin Avotakkakodin, ei kannata hankkia koiraa. Elämänjälkiä tulee. Olen välillä pohtinut, että kumpi on vaativampi, hauvavauva vai ihmisvauva. Ihmisvauva pysyy ensimmäiset kuukaudet paikoillaan eikä pissaa juurikaan lattioille. Ihmisvauvaa ei alussakaan tarvitse kiikuttaa ulos tunnin välein. Ihmisvauva tosin itkee melko usein, eikä se ääni ole mikään erityisen miellyttävä. Koiravauva ei paljoa itkeskele. Paitsi jos laumanjohtaja (meillä hauvavauvan mielestä minä) lähtee ulos tai yläkertaan. Meidän hauvavauva on pienehkö koira. Aikuisena max 8 kg. Samaa rotua ollutkin ennenkin ja hyväksi havait