Varhaiskasvatusta ja muutakin sählinkiä

 

Työ on taas viime viikkoina vienyt kaiken ylimääräisen tarmon. Kevät tulee silti kohisten ja tänään nähtiin ensimmäiset sinivuokot.

On paljon mietityttänyt se, miksi nykyisin lapset niin levottomia ja lyhytjännitteisiä. Tietysti elämä on muutenkin hektistä ja varsinkin  somemaailma ja liiallinen ruutuaika lisännyt levottomuutta vähän kaikilla. Kuitenkin itselle tullut se ajatus, että jos vanhemmat viettäisivät enemmän aikaa lastensa kanssa kotona, ilman mitään erityisiä aktiviteettia, niin voisi olla, että se jonkin verran rauhottaisi. Mutta nykyisin lapsia raahataan virikkeistä toiseen taukoamatta. Jollei ole älytön määrä harrastuksia, niin sitten mennään viikonloppuna koko perheen voimin Ikeaan, jossa se lapsi jätetään leikkihuoneeseen tai sitten lähdetään riehumaan Hoploppeihin ja vastaaviin viihdekeskuksiin.

Myös päiväkodissa kaikki tapahtuu tietyssä aikataulussa ja koko ajan tapahtuu. Hyvin alkaneet leikitkin keskeytyvät, kun on taas pakko lähteä syömään, ulos, välipalalle, jumppahetkeen, satuhetkeen, musiikkihetkeen jne jne. Pahimmassa tapauksessa toimintaa on ohjaamassa se kiekuvaääninen ohjaaja, joka valmistui lastentarhanopettajaksi noin 30 vuotta sitten ja samoilla opeilla mennään vuodesta toiseen ja niitä ainoita oikeita tapoja on vain yksi eli hänen tapansa. Vanhemmille esitetään parasta kaveria ja lasten ystävää niissä tilanteissa, kun kohdataan (eli lasten tuonti- ja hakuajat).

Jotenkin hämmästyttää myös lasten ruokailutavat. Joka päivä pitää suureen ääneen toitottaa sitä, mistä ei ainakaan tykätä. Siis ihan perusruoatkin ovat useille lapsille yök-ruokia. Näkkileipää menee sitten palatolkulla joka päivä. Omasta mielestäni ruokailutavat opitaan kotona ja ymmärretään sekin, että kaikki ruoat eivät voi olla lempiruokia ja silti niitä voi syödä.

Vähän pelottaa, että millaista tulevaisuutta me tällä hetkellä oikein kasvatammekaan "hautomoissamme".