Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Linnan juhlat

Kuva
  Huomenna pidetään taas vuotuiset Linnan Juhlat. Nehän on peruttu parina viime vuotena koronan vuoksi, mutta nyt taas pääsee oikein pelipaikalle. Tykkään kyllä katsoa lähetystä televisiosta ja varsinkin sitä kohtaa, jossa juhlaväki valuu jonossa kättelemään. Tosin tänä vuonna osa vieraista ei kai kättele koronariskin vuoksi, mutta todennäköisesti suurin osa. Eikä se kättely, mutta ne puvut, ne kiinnostavat aina. Ja kyllähän Linnan juhlat työllistää myös paljon ihmisiä, eli pukusuunnittelijoita, kampaajia, meikkaajia, taksikuskeja jne. Siitä voidaan olla montaa mieltä, että onko oikein, että verorahoilla pääsee julkisesti juhlimaan ja näyttäytymään vain pieni kansanosa. Toisaalta tuollaiset "once in a lifetime"- juhlat ovat aika harvassa. Jos jotain muuttaisin, niin ehkä sen, että ei olisi niitä kiintiöjuhlijoita, jotka vuodesta toiseen kutsutaan, vaan esimerkiksi eduskunnasta pääsisi vain hallitus ja kansanedustajista ne, jotka valittu uusina eduskuntaan. Siis että jokainen

EXIT (sarja)

Kuva
  Sarja kertoo neljän Oslolaisen finanssihain elämästä. Monimiljonäärejä, jotka hakevat elämäänsä jännitystä mm huumeilla ja seksillä.  Löysin sarjan ihan sattumalta Areenasta. Sarja on oikeastaan kuvottava ja kauhea, mutta kiinnostava. Olen katsonut vasta kaksi jaksoa. Suurin osa näistä miehistä on naimisissa, mutta se ei tahtia haittaa. Huorissa käydään ja kokaiinia vedetään surutta. Välillä tulee joku pahoinpideltyäkin ohimennen.  Julkisivu on silti siisti. Tosin en usko, että todellisessa elämässä yksikään näistä miesten vaimoista uskoisi että mies on uskollinen ja kunnollinen perheenisä. Kukaan ei voi olla niin tyhmä. Mutta ehkä näille naisillekin riittää se, että rahaa riittää ja kaiken voi ostaa. Nyt eräs näistä vaimoista tuntee biologisen kellonsa tikityksen. Ikävä kyllä aviomies on unohtanut ilmoittaa, että hän antoi steriloida itsensä jo suhteen alkuvaiheessa.  Jään jännityksellä seuraamaan sarjaa. Sitä katsoessa se oma, tavallinen elämä alkaa tuntua ihan kivalta.

Surrausta

Kuva
  Kuvassa Salvador Dalin (1904-1989) maalaus vuodelta 1944 "Uni, jonka aiheuttaa mehiläisen lento granaattiomenan ympäri". Tyylilajina siis surrealismi.  Surrealismi on taiteen ja kirjallisuuden suuntaus, jossa pyritään tuomaan esiin ihmisen tiedostamaton ja alitajuinen. Surrealismi syntyi 1920-luvun taitteessa, ja liikkeen perusteksti on runoilija André Bretonin Surrealismin manifesti vuodelta 1924.                                                                          --------------- On aina yhtä hauska etsiä kuvia, kun aikoo kirjoittaa jostain aiheesta.  Eilen tosiaan tuli taas pohdittua maailman hulluutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Osa poliitikoista on mm sitä mieltä (ikävä kyllä varsinkin kokoomuksessa), että työllisyys jotenkin paranisi sillä, että ansiosidonnaista porrastetaan siten, että se pienenisi loppua kohti. Käsittämätön ajatus. Tottakai ihminen voi ottaa vastaan töitä vaikka vain päiväksi viikossa ja on näin ollen työllistetty ainakin tilastoissa, mutta eiköh

Jouluhösseli

Kuva
  Moni suomalainen jouluperinne kuten juhlarauhan julistaminen, hyvä tahto, lahjojen antaminen, köyhille jakaminen, kynttilöiden polttaminen, havukoristeet, punaiseen ja hiippalakkeihin pukeutuminen sekä kinkun syönti, on saanut alkunsa antiikin Rooman Saturnalia-juhlasta. Alun perin keskikesään sijoittunut maanviljelyksen ja ajan jumalan kunniaksi vietetty juhla siirrettiin myöhemmin vuoden loppuun ja yhdistettiin talvipäivän seisauksen juhlaan. Yksipäiväisestä juhlasta kehittyi lopulta yhdeksän päivän mittainen juhlakausi. Se huipentui 25. joulukuuta vietettävään auringonjumalan uudelleensyntymäjuhlaan, jolloin annettiin lahjoiksi esimerkiksi pieniä saviveistoksia, rahaa, vaatteita, hajuvesiä, kirjoja, makeisia, leivonnaisia, astioita, ja koriste-esineitä. Saturnalia-juhlassa harrastettiin myös esimerkiksi kepposten tekoa ja uhkapelaamista. Nyt, kun iso osa ihmisistä odottaa kylmä hiki otsalla kohonneita sähkölaskuja, niin monella on myös jouluun liittyvä rahankäyttö erilaista kuin e

Multitaskaavia mietelmiä taas yhtenä aamuna

Kuva
  Joskus tuntuu, että aivoissa surisee koko ajan. Paljon erilaisia ajatuksia risteilee päässä samaan aikaan ja ne pitäisi jotenkin jäsennellä järjestykseen tai edes kukin ajatus yhteen johtoon. Melko mahdotonta. Aamulla heräsin ja onnittelin itseäni, että onneksi heräsin ja että näkemäni uni ei ollut totta vaan unta. Ensimmäisessä unessa olin kuoroharjoituksessa ja normaalisti melko rauhallisen oloinen kuoronjohtajamme sai jonkun ihme hepulin ja riehui ja raivosi jollekin vauvalle. En siis tiedä, miksi paikalla edes oli vauva. Seuraavassa unessa järjestin jotain juhlia. Ihmiset istuivat ulkona ja minulla oli jokin idea siitä, että ensin tarjoilen pientä alkupalaa. JOstain syystä se alkupala piti kuumentaa leivänpaahtimessa, ja aluksi kaikki menikin hyvin. Tosin vein niitä alkupaloja aina yhdelle henkilölle kerrallaan, eli juoksin koko ajan sisällä ja ulkona. Jossain kohtaa tajusin, että tulee kiire. Että koko porukka ei tule edes lähes samaan aikaan saamaan alkupaloja ja osa ei ehkä ol

Rakkaat lapset

Kuva
  Rakkaat lapset on Siskonpedin tekijöiden uusi komediasarja sisarussuhteista ja äitisuhteesta; kun joku on samaan aikaan kaikkein rakkain ja kaikkein raivostuttavin. Aikuiset siskokset palaavat lapsuudenkotiinsa vahtimaan aivoinfarktista toipuvaa, villiintynyttä äitiään. Lyhyeksi ajateltu visiitti venähtääkin ja lapsuudenkoti toimii siskosten henkilökohtaisten kriisien pakopaikkana. Päärooleissa: Miitta Sorvali, Pirjo Heikkilä, Niina Lahtinen, Krisse Salminen, Sanna Stellan ja Joonas Nordman. Käsikirjoittajat: Anna Dahlman, Niina Lahtinen ja Anna Brotkin. Tuotantoyhtiö: Yellow Film & TV. Katsoin tämän sarjan Areenasta, ja täytyy sanoa että aivan huippu. Tykkään tuollaisesta mustasta huumorista, jossa ylinäytellään henkilöitä luonteenpiirteineen, joita oikeastikin löytyy tästä maailmasta. Ja onhan aihekin tuttuakin tutua: aikuiset lapset kilpailemassa äidinrakkaudesta. Äitiä tuossa sarjassa esittää lahjakas Miitta Sorvali. Ei ole mikään perinteinen pullantuoksuinen äiti, vaan suor

Black Friday.

Kuva
  Ajattelin kirjoittaa tuomitsevan kirjoituksen Black Fridaysta, mutta hetki sitten tilasin maiharit (kengät), jotka olivat alennuksessa eräässä verkkokaupassa. Perustelen nyt asiaa sillä, että vanhat maiharini ovat kulahtaneet, koska olen käyttänyt niitä vuosia ja niiden pohjakin on kulunut. Laitan ne siis seuraavaksi kierrätykseen, jos tilaamani uudet ovat sopivat. Ymmärrän kyllä entisenä yrittäjänä, että elääkseen työllään täytyy osaltaan olla mukana kampanjoissa. Tosin jotkut väittävät, että ei ne alennukset välttämättä ole niin suuria kuin annetaan ymmärtää. Että lähtöhintoja kuulemma nostettu jotta alennus tuntuisi prosenteiltaan isommalta kun oikeasti on. Iän myötä ja muutenkin into shoppailuun kyllä vähentynyt. Sitä haluaa ostaa jotain yleensä vain silloin, kun tarvitsee jotain. Muuten tekee mieli vähentää koko ajan sitä tavaran määrää kotonakin, koska se ahdistaa. En myöskään ole sellainen sisustaja, joka kausittain vaihtaisi koko kalustuksen tai edes tekstiilit. Minulla ei ol

Pari tai kolme

Kuva
  Kuvassa Marc Chagallin (1887-1985) teos Syntymäpäivä (vuodelta 1915) ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Katsoin eilen  somevaikuttaja Miisa Nuorgamin (s 1992) elämästä kertovaa sarjaa Katkeamaton. Hän on kuulemma noussut julkisuuteen Hjallis Harkimon tuolloin luotsaamasra Diili-ohjelmasta kaudella 2018. Googlettelin nimeään ja siellä oli, että hän on ilmoittanut julkisesti olevansa panseksuaali. " Panseksuaali on ihminen, jonka kiinnostus kohdistuu kaikkia sosiaalisia sukupuolia edustaviin ihmisiin, mukaan lukien sukupuolettomiin. Panseksuaali saattaa kuvailla kiinnostuksensa kohdistuvan ihmisen persoonallisuuteen eikä tämän sukupuoleen".  Eikös joku ole joskus kihlautunut Eiffeltorninkin kanssa...? Vuodelta 2021 olevassa sarjassa Katkeamaton hän oli siis parisuhteessa miehen kanssa, ja myös raskaana, ja pähkäili sellaisen asian kanssa, että koki olevansa polyamorisen suhteen tarpeessa, kun

Lamako?

Kuva
  ( Lapuan vaivaisukko - tai vaivaispoika, kuten sitä paikkakunnalla kutsutaan - sijaitsee Lapuan tuomiokirkon kellotapulin kyljessä. Lapuan vaivaispojan tekijää tai tekoaikaa ei suoraan mainita missään seurakunnan kirkonarkiston asiakirjoissa. Lukkarintilien perusteella voidaan kuitenkin olettaa, että se on valmistettu talven 1837 aikana. Vaivaispojan tekijä on kuortanelainen vaivaisukkojen veistäjä Heikki Mikkilä. Hänet voidaan päätellä tekijäksi vertaamalla Lapuan poikaa muihin Mikkilän töihin. Vaivaisukkojen tehtävänä on ollut kerätä rahaa seurakunnan köyhäinkassalle. Sen vuoksi niillä on usein pyytämään ojennettu käsi ja raha-aukko rinnassa. Lapuan vaivaispoikaa tavattiin muistaa onnenrahoilla esimerkiksi silloin, kun oli tehty hyvät kaupat tai koululaiset olivat saaneet kokeista hyvän numeron. Myös rippikoulusta päästyä moni muisti vaivaispoikaa pienellä summalla. Vaikka vaivaispojan merkitys olikin 1900-luvulla varsin vähäinen, vielä 1970-luvun alussa Lapuan vaivaispoika tuotti

Dagis

Kuva
  Katselin eilen ohjelmaa nimeltä MOT, jossa kerrottiin päiväkotien ongelmista. Eli henkilökuntaa liian vähän ja vaihtuvia sijaisia paljon. Tietenkään sijaisen mahdoton oppia lasten nimiä parin päivän keikan aikana, joten on teipattu lasten paitojen selkiin heidän nimiään. Koska sairaslomia on paljon alalla, niin on tilanteita, jolloin yksi hoitaja on vastuussa parinkymmenen lapsen aamupalaruokailusta. Syystä että ei ole ehditty saada sitä sijaista, joka paikkaisi poissaolevaa.  Jossain päiväkodissa lapsia oli kiinnitetty valjailla tuoleihinsa. Kuulostaa aika rajulta, mutta myös hyvin ymmärrettävää, koska yksi aikuinen vahtimassa viittätoista kappaletta alle kolmivuotiaita on kaaos, johon kukaan ei haluaisi joutua. Eikä saisikaan, koska tuolloin mennään pahasti alimitoituksella. Eräs yksityinen päiväkotiketju nousi esiin myös. Oli paljon moitetta mm ketjun päiväkotien likaisuudesta ja myös siitä, että työntekijät haalivat leluja kirppareilta ja lahjoituksina päiväkotiin, koska ketjun o

Maanantaisilppua

Kuva
  Kuvassa paperisilppua.  Maanantain ratoksi voisi nyt kirjoitella vähän sitä sun tätä vähän siitä ja tästä. Huomio viikonlopusta on mm. se, että on kiva tehdä aikuisen tyttären kanssa treffit kaupungille, kumpikin siis saapui tahoiltaan bussilla ja torin laidalla treffattiin. Ensiksi mentiin syömään. Äiti tietysti maksoi. Tytär koetti onneaan ja kysyi että "voinko ottaa tämän" (listan kallein annos, 67 eur).Juu, ei voinut. Tyytyi hiukan halvempaan pihviin sitten. Itse otin ihanan rapurisoton. Aluksi otettiin GT:t ja sitten ruoan kanssa yhteinen pullo viiniä. Myöhemmin lähdettiin sitten kaupungille pariinkin eri mestaan istumaan ja tyttären kaveripariskunta tuli myöhemmin mukaan ja saatiin vieläpä heiltä autokyyti koteihimme. Näppärää. Edelleen olen sitä mieltä, että voisin muuttaa tästä pikkukaupungista vähän isompaan. Tykkäisin siitä, että kävelymatkan päässä olisi elokuvateatterit, teatterit, kahvilat ja ravintolat. Se loft-asunto, ylin kerros ja joe ranta olisi se haave.

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi....

Kuva
  Kuvassa harmaahaikara. Symbolina kertomukselle siitä, että mistä vauvat tulee. Häveliäästi on vastattu aikoinaan lapsille, joita asia kiinnosti, että "haikara tuo". Aamun radiosta kuuntelin, että käytiin keskustelua siitä että "mitä sanoisit 18-vuotiaalle itsellesi nyt aikuisena". Tai kuten itsenikin tapauksessa tällä hetkellä; ERITTÄIN aikuisena. Hyvä kysymys. Tuntuu, että minulla olisi paljonkin neuvottavaa  kaikenikäiselle itselleni. Jälkiviisaus paras viisaus. Mutta ehkä jonkinlainen yleisohje itselleni, iästä riippumatta, mutta varsinkin nuorelle itselleni on se, että "älä tee mitään siksi, että haluat miellyttää jotakuta tai kuuluaksesi johonkin joukkoon, jonka luulit sopivan itsellesi" .  Vanhemmiten olen oppinut olemaan hyvinkin ei-miellyttävä. Tunnustan kuitenkin, että minulla yhä kytee takaraivossa usein toistettu (ja yleensä idioottimainen) ohje siitä, että "ole positiivinen" tai "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" tai

Huippis

Kuva
  Huippumalli haussa 2022, kuvat IL:n sivustolta. Tykkään ihan hirveästi katsoa muotinäytöksiä. Ihan tunnelman vuoksi. Hyvä musiikki, upeat mallit ja tietty myös vaatteet aiheuttavat aina jotenkin ihanan jännittyneen ja kohottuneen olon, joka vie jotenkin pois kokonaan tästä maailmasta. En näe sitä pinnallisena, vaan pikemminkin elämyksellisenä. Seuraan myös joka kaudella ohjelmaa Huippumalli haussa. On jotenkin kiva katsoa ihmisten kehittymistä ja sitä, miten he pikkuhiljaa alkavat toimia hyvin ammattimaisesti, nuoresta iästään huolimatta. Paremmuusjärjestykseen en heitä osaisi laittaa, kaikissa on jotain. Myös sen arvosteltavaksi valitun valokuvan saama kritiikki riippuu pitkälti siitä, mikä ruutu otoksista on valittu tuomareiden arvioitavaksi. On varmasti totta, että ei kannata antaa liikaa siimaa sellaiselle, josta ei alalle ole. Joko ulkonäkö ei istu siihen maailmaan, tai sitten luonne on sellainen, että on vaikea ottaa vastaan ohjeita ja suoranaisia käskyjä. Myös muuntautumiskyky

Some deep story

Kuva
  Kuva Areenassa esitettävästä sarjasta Some deep story kausi 6. Miesten ulkonäköpaineet.  Sarja on  dokumenttiohjaaja Sami Kieksin käsialaa. Hän on aiemmilla kausilla käsitellyt mm. köyhyyttä, velkaantumista ja yksinäisyyttä. Ja kiusaamista, joka tuntuu tavalla tai toisella kummittelevan useimpien tarinoiden takana ja johtaa moniin epätoivoisiinkin tekoihin. Katsoin eilen nuo kaikki jaksot kaudelta 6. Yleensä luullaan, että ulkonäköpaineet vain jokin naisten ongelma, mutta kyllä niitä paineita on miehilläkin. On epävarmuutta omasta koosta, eli oletko liian laiha vai liian  lihava. Oletko tarpeeksi miehekäs vai oletko naismainen. Oletko homo, hetero, bi vai jotain muuta. Kaikki tuon sarjan miehet olivat hyvin rohkeita ja avoimia, kun kertoivat tarinaansa. He olivat selvästi pohtineet syvästi elämäänsä ja menneisyyttäänkin, ja jotenkin näin katsojana tuli se fiilis, että he olivat kaikki jotenkin nousseet vaikeuksien kautta voittoon. Jotenkin myös tuli mieleen, että jos heihin törmäisi

Kaamosväsymys

Kuva
  Talviuni Talvella karhut nukkuvat Suomessa  talviunta , joka kestää vähän alle puoli vuotta. Eteläisessä Suomessa karhu saattaa kuitenkin olla aktiivinen ympäri vuoden. Karhu alkaa valmistautua talviunta varten keräämällä kymmeniä kiloja rasvaa  hiilihydraattipitoisesta  ruoasta, kuten marjoista. Vähän ennen talviunta karhu lopettaa syömisen ja tyhjentää suolensa ruokamassasta. Karhu vetäytyy talvipesään syksyllä loka–marraskuussa. Se päättää talvehtimispaikkansa sijainnin yleensä noin kaksi viikkoa ennen talviunen alkua. Tällöin myös karhun liikkuminen vähenee. Karhun talvipesissä esiintyy paljon yksilöllisiä eroja. Yleisin talvipesätyyppi on hylättyyn muurahaiskekoon tehty kolo, jonka suuaukko on peitetty sammalilla. Toiseksi yleisin talvipesätyyppi on maahan kaivettu onkalo. Karhu voi tehdä talvipesänsä myös tiheän kuusen juureen, kallionkolon tai ison kiven alle. Moni uroskarhu asettuu makuulle kuoppaan ja antaa lumen sataa päälleen. ] Karhun talviuni ei ole yhtä syvää kuin lepak

Maanantai

Kuva
 Maanantai on jotenkin tahmea päivä. Aina. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että se on jonkinlainen putoaminen viikonlopun toiveikkuudesta takaisin arkeen. Viikonloppuna juhlistettiin isänpäivää. Toinenkin tytär tuli kotiin ja tuli oikein yöksi. Hän järjesti isänpäiväbrunssin, jota edelsi kaupassakäynti ja leipomista. Meitä oli sitten viisi henkeä ja yksi koira nautiskelemassa runsaasta pöydästä. Päivällä tytär järjesti cd-levylaatikkoa ja kuunneltiin hyvää musiikkia (Dire Straits, J. Karjalainen, Eput, Skorpparit, Leevi ja Leavings, Queen jne) ja juotiin viiniä.  Tämä tytär on myös liittynyt tinderiin. On kirjoittanut sinne kuulemma, että jos on pitkä mies ja hyvät hampaat, niin äitikin tykkää. Loistavaa, ei ole mennyt kasvatus hukkaan :) Toisen lapsen poikaystävä oli taas viikonlopun meillä. Tosi kiva poika onkin. Nuorimmainen lapsonen oli jotenkin nyrpeänä koko viikonlopun ja pohdittiin, että onkohan ryppyjä rakkaudessa. Tosin tytär oli vähän kipeäkin. Kurkku kipeä ja flunssainen olo. Jo

Taideskitsoilua

Kuva
  The  Mona Lisa  (1503–1517) by  Leonardo da Vinci  is one of the world's most recognizable paintings. Le Rêve  (English:  The Dream ) is a 1932  oil on canvas  painting (130 × 97 cm) by  Pablo Picasso . (1881 - 1973) Laitoin tähän alkuun nyt kaksi täysin erityylistä maalausta. Kumpikin taiteilija osasi sekä piirtää että maalata. Olivat tietysti aivan eri vuosisadoilta. Jos Da Vinci olisi tehnyt jotain muuta kuin esittäviä kuvia, niin uskon että ihmetys olisi ollut suuri. Picassonkin eri tyylejä varmasti ihmeteltiin aluksi, mutta hän uskalsi ja sai kokeilla. Olen kovasti pohtinut juuri kritiikkiä ja uskallusta. Edelleen minua mietityttää se, että kuka määrittää sen ja millä mandaatilla, että mikä on oikein ja mikä ei? Onko taiteessa oikeaa tai väärää edes?  Toki varmasti suurin osa meistä on kuullut kultaisesta leikkauksesta. Kultainen leikkaushan on siis  sommittelusääntö, jonka mukaan ihminen näkee tietyt pisteet kuvassa ensin ja siksi pääkohde pitäisi sijoittaa tiettyyn kohtaan

Rohkeus ja oma polku

Kuva
  Katsoin dokumenttielokuvan Maija Isolasta (1927-2001). Se oli hyvä. Ihanasti myös jotenkin unenomainen, kun takana kulki koko ajan kertojan ääni, joka siis luki Maija Isolan kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Tästä tulikin mieleeni, että mitä meistä jää jälkipolville? Ei juurikaan ainakaan käsin kirjoitettuja viestejä. Ne sähköiset viestit todennäköisesti jokainen poistaa kokonaan. Nykyään kommunikaatio on muutenkin paljon lyhyempää ja tiivistettyä. Toisaalta ei ole ihme, että kolmi- ja nelikymppisetkin kirjoittavat "muistelmia". Jotenkin ihminen kai haluaa jättää jonkun merkinnän historiastaan.  Nykyään en kirjoita päiväkirjaa. Joskus kirjoitin. Ne kaikki olen jo hävittänyt. Tai toivottavasti olen, liian kiusallista luettavaa jälkipolville. Eikä itselläkään ole mitään tarvetta palata niihin tunnelmiin. Jos jatkan tätä blogia, niin tästä voisi ehkä mainita joskus lapsille. Tietävätpähän sitten, mitä päässäni kulloinkin on pyörinyt.  Ja olenhan kirjoittanut yhden kirjankin. T

Superkiitos ja kumarrus silmäkirurgialle.

Kuva
  Kävin kaihileikkauksessa. Minulla on molemmissa silmissä ns ennenaikainen harmaakaihi (yleensä se tulee vanhempana ja tulee siis lähes kaikille). Kaihileikkauksessa samentunut mykiömassa poistetaan ja korjataan tekomykiöllä. Leikkaus tehdään tippapuudutuksessa eikä satu lainkaan. Ensin mustuainen laajennetaan tipoilla. Sitten silmäkirurgi poistaa samentuneen mykiömassan eli siis tekee ensin pieniä viiltoja sarveiskalvon reunalle ja operoi sitten ultraäänitekniikan avulla. Olin vajaan puolituntia leikkaussalissa, ja siihen kuului sopivan makuuasennon löytäminen ja sitten kasvoille asetettiin leikkausliina, jonka alle tuli koko ajan happea. Ripset teipattiin ja laitettiin silmänlevitin. Operaatio jännitti, mutta ei aiheuttanut mitään paniikkia, koska loistava naiskirurgi kertoi koko ajan, mitä tapahtuu. Asioin siis Yliopistosairaalassa. Jälkihoitoon kuuluu sitten se, että muutaman viikon ajan tiputtelen erilaisia silmätippoja silmään monta kertaa päivässä. Ja vältän parin viikon ajan s

Kritiikistä

Kuva
  Kuvassa Michelangelon fresko Viimeinen Tuomio, maalattu 1535-1541. Sijainti Sikstuksen kappeli, Vatikaani. Ryhdyin tässä aikani kuluksi pohtimaan kritiikkiä ja kriitikon työtä. En tiedä, mikä koulutus pitää olla voidakseen ryhtyä kriitikoksi. Googlettelin hiukan. Edesmennyt Jukka Kajava (1943-2005)  oli käynyt Reserviupseerikoulun. Mattiesko Hytönen (1943-  ) on toimittaja. Ainakin ennen kriitikoksi näköjään tultiin eri taustoista. Aloitettiin vaikka kolumnistina ja edettiin siitä eteenpäin. Viikonloppuna somessa taivasteltiin Maaria Ylikankaan (1978-  ) tylyksi koettua arvostelua Hanna Brotheruksen uusimmasta kirjasta, jonka nimi on Henkeni edestä . Jota en siis ole vielä lukenut, mutta sen edellisen, eli Ainoa kotini on luettu ja kirjoitin siitä tännekin.  Ylikangas on filosofian maisteri. Jotkut kokivat, että hän ei-niin-mairittelevalla kritiikillään tylyttää naisia, kun naisten pitäisi tukea ja voimaannuttaa toisiaan. Toisaalta kriitikon tehtävä kyllä on arvostella ja esittää ro

Suosalo

Kuva
  Kuva sivustolta Voima Teatteri. Martti Suosalo esiintyi eilen Elämäni Biisi- ohjelmassa, ja todellakin räjäytti pankin esittäessään kappaleen "Kohtalokas samba". Kappalehan on alunperin Eugen Malmstenin säveltämä ja Georg Malmstenin sanoittama. Myös Vesa-Matti Loiri on sen levyttänyt, ja kyseessä olikin erikoisohjelma, jossa muisteltiin kesällä edesmennyttä taiteilijaa. Martti Suosalo (s.1962) todellakin näytti, mitä on ammattitaito. Hän oli samaan aikaan sekä traaginen että hauska, enkä myöskään tiennyt, että on noin loistava äänenkäyttäjäkin. Hän on esiintynyt useissa elokuvissa, niitä on siis kymmeniä, ja nyt viimeksi hän esitti Junnu Vainiota elokuvassa Kikka. Olen aina pitänyt Martti Suosalosta. Hänkään ei ole ehkä klassisella tavalla komea, mutta raamikas tyyppi kaikin puolin ja hänen kasvojaan on ilo katsella. Niistä loistaa lämpö ja myös ilo. Ilmeikkäät kasvot ovat näyttelijälle tosi tärkeät. Se, että pienillä eleillä pystyy kuvaamaan useita tunteita. Karisma on asi

Aamuajatuksia

Kuva
  Kävin tuossa aamulenkillä koiravauvan kanssa (tai kai se on nykyään jo leikki-ikäinen). Pällistelin merta ja muutamia veneitä, jotka vielä nostamatta ylös ja mietin että onpa luonto kaunis. Aloin myös miettiä, että olen kai aika pitkälti taiteilijasielu ja tarkkailija luonteeltani, Melko nopeasti löydän asioista ja ihmisistä sen oleellisen. Ja herkkänä ihmisenä vaistoan myös sen, milloin ihminen vetää roolia. Useimmiten vetää, onhan meillä kaikilla se julkinen rooli, jota käytämme sosiaalisissa tilanteissa. Kotona ja tuttujen parissa olemme sitten ehkä vapautuneempia. Tottakai olen usein myös erehtynyt ihmisten suhteen ja luottanut vääriin ihmisiin. Kukapa ei. Jokaisesta ihmisestä haluaisi uskoa jotain hyvää mutta välillä se on mahdotonta. Ollessani keikkailijana niissä "varhaiskasvatuslaitoksissa" ärsytti suunnattomasti se, että vakihenkilökunta saattoi keskenään melko karustikin arvostella vaikkapa lasten huoltajia. Mutta voi sitä siirapin ja makeilun määrää, kun lapsia t

Oma kanta

Kuva
  Luin Omakannasta tietojani. Sairaanhoitaja, jonka kanssa olen siis käynyt keskustelemassa tämän syksyn ajan, oli kirjoittanut että "On tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen". No jaa. Ehkä vähän liioittelua, mutta ehkä just sinä päivänä olin tyytyväinen.  Sairastuin siis keväällä jonkinlaiseen alakuloon, jonka toinen nimi on masennus. Mikään ei vaan tuntunut miltään ja värit katosivat maailmastani. Nyt on ehkä sellainen neutraalimpi olo. Silti haluan vielä jossain kohtaa jatkaa sitä keskustelemassa käymistä, vaikka nyt ollaankin ikäänkuin lopetettu se, ja sovittiin että joku soittaa minulle joulukuussa ja katsotaan sitten, mikä on tilanne. Lisäksi haluan käydä vielä Rosenterapiassakin, mutta koska yhden kerran hinta on 70 eur, niin siellä en pysty alvariinsa laukkaamaan. Päiviäni on täyttänyt pentukoiran kanssa touhuaminen (lenkillä 3 kertaa päivässä), lukeminen, elokuvat, somemaailma ja tämä blogin kirjoittaminen. Tietysti teen ruokaa lähes joka päivä, koska kotona asuu v