Ikäkriiseilyä

 

Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero. 

Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi. 

En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta..

Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, että siellä keksittäisiin jotain uutta ja kivaa.

Muun elämän puolella olen nyt keskittynyt sekä opiskeluun että työntekoon. Varhaiskasvatuksessa taas muutaman  kuukauden keikka. Aina sitä vaan tuntee itsensä yhtä idiootiksi kuin ennenkin, kun menee uuteen paikkaan totuttelemaan talon tapoihin. Ja en kertakaikkiaan tykkää leikkimisestä lasten kanssa, ainakaan ihan pienien, kun pitkäkestoisista leikeistä ei kertakaikkiaan tule mitään, kun kolmevuotiaat säntäilevät pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eskari-ikäisten kanssa puolestaan on oikeinkin mukavaa ja antoisaa, koska voidaan jo jutella järkevästi ja heillä on kyky keskittyä jo hyvässä balanssissa.