Kevät
Tri Höyhen ei olekaan aikoihin kirjoitellut blogiaan. Oikeastaan ajattelinkin, että en ota tästä paineita enkä stressiä. Kirjoitan, kun kirjoituttaa. Ja aika paljon tulee kirjoiteltua faceen ja instaankin vähän, joten mitään pakollista avautumisen tarvetta ei ole. Tri Höyhentä ei kiinnosta myöskään kirjoittaa sellaisista asioista, joista jokainen pystyy lukemaan tietokirjoista. Oli sitten kyseessä autot, linnut tai joku muu. Blogin pitäisi jollain tavalla olla omakohtaisesti koetuista asioista kertova. Mutta: on siis kevät. Lempivuodenaikani kauniin kesän, kuivan syksyn ja tasaisen talven lisäksi. :) On ihanaa ja on sellaista uudenvihreää. Omenapuut on leikattu, ruohikkokin parturoitu ensimmäisen kerran tänä vuonna. Aivan superia. Laiturit täyttyneet veneistä. Korona ehkä näkyy jossain jonkun verran, muttei silti riesaksi asti. Tri Höyhen on myös opiskellut ja harjoitellut uutta uraansa hautausalalla. Edelleen tuntuu hyvältä ja oikealta valinnalta. Yksi huolenaihe on se, että tuos