Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuuta 15, 2022.

Kaamosväsymys

Kuva
  Talviuni Talvella karhut nukkuvat Suomessa  talviunta , joka kestää vähän alle puoli vuotta. Eteläisessä Suomessa karhu saattaa kuitenkin olla aktiivinen ympäri vuoden. Karhu alkaa valmistautua talviunta varten keräämällä kymmeniä kiloja rasvaa  hiilihydraattipitoisesta  ruoasta, kuten marjoista. Vähän ennen talviunta karhu lopettaa syömisen ja tyhjentää suolensa ruokamassasta. Karhu vetäytyy talvipesään syksyllä loka–marraskuussa. Se päättää talvehtimispaikkansa sijainnin yleensä noin kaksi viikkoa ennen talviunen alkua. Tällöin myös karhun liikkuminen vähenee. Karhun talvipesissä esiintyy paljon yksilöllisiä eroja. Yleisin talvipesätyyppi on hylättyyn muurahaiskekoon tehty kolo, jonka suuaukko on peitetty sammalilla. Toiseksi yleisin talvipesätyyppi on maahan kaivettu onkalo. Karhu voi tehdä talvipesänsä myös tiheän kuusen juureen, kallionkolon tai ison kiven alle. Moni uroskarhu asettuu makuulle kuoppaan ja antaa lumen sataa päälleen. ] Karhun talviuni ei ole yhtä syvää kuin lepak