Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuuta 18, 2022.

Työnhakuprofiili

Kuva
 Päivitin hiukan tietojani tuonne työvoimahallinnon sivulle. Siellä on siis kohta, jonne voi laittaa haluamiaan tietoja (koulutus, kokemus, toiveala), ja työnantajat voivat selailla niitä ja löytää haluamiaan työntekijäehdokkaita. Toisaalta mielestäni sinne kannattaa kirjata vain asioita, joita haluaa julkisesti näyttää. Itse laitoin oikeastaan pari tärkeintä tutkintoa, jotka olen suorittanut ja pienen esittelyn.  Käytännössähän on niin, että olen aikaisintaan käytettävissä vasta sitten, kun olen käynyt siellä kaihileikkauksessa, joka toteutunee syyskuussa. Poistin itseni nyt ainakin toistaiseksi eräästä kuntarekryjärjestelmästä, eli en ole nyt käytettävissä toistaiseksi, eli minulle ei tule ehdotuksia eri päiväkotisijaisuuksista. Olen tullut siihen tulokseen, että oman jaksamisen kannalta on turha ängetä paikkoihin, joissa kokee lähinnä vain stressiä. Voihan olla, että oma jaksaminenkin taas jossain kohtaa muuttuu, mutta nyt on näin. Edelleen minua kiinnostaa vaatteet ja myynti. Se on