Tohtori Höyhen

  Tämän aamun lehdessä oli juttu nuorehkosta naishenkilöstä, joka kaiken suorittamisen, ylenpalttisen liikunnan ja uraputkeilun seurauksena oli saanut kehonsa niin huonoon kuntoon, että käveli keppiin tukeutuen. Elämänmuutos lempeämpään elämään oli  pakon sanelemana myöhemmin tehty. Paluuta entiseen ei enää ollut. Tämä maailma on kyllä ihan sairaan suorituskeskeinen. Tuntuu että ihan joka asiassa ihmiset kilpailevat keskenään. Tai laitetaan kilpailemaan. Olin joskus työpaikassa, jossa verrattiin työntekijöiden myyntejä. Kisassa oli yleensä ykkösenä tietty henkilö. Vaikka hänen tuloksensa oli loistava, sillä oli varjopuolena se, että hyökkäävällä tyylillään hän teki sen, että moni asiakas vältteli häntä myöhemmin asioidessaan. Eli tehokkuus ei ollut pelkästään tuottavaa ja positiivista. Usein myös nämä nykyiset somevaikuttavat peräänkuuluttavat sitä, että pitää osata myös tauottaa työtä ja ottaa tarpeellisia breikkejä. Silti he raportoivat eli suorittavat myös lomaansa. Joka kä...

  Tänä aamuna lueskelin artikkelia, jossa kerrottiin siitä, että Tyksissä psykoosista hoidettavista nuorista puolet kannabiksen käyttäjiä. Kannabis siis lisää skitsofreniaa, ja sitä riskiä lisää käytön aloitus alle 15-vuotiaana, psykoosisairaudet suvussa sekä aiemmat psykoosityyppiset kokemukset.  Tämä asia kyllä herätti ajatuksia. Ehkä oikeanlaista valistusta pitäisi lisätä. Tietääkö monikaan nuori, että saattaa viattomaksi ajatellulla kokeilulla saada riesakseen elinikäisen sairauden? Omienkin, jo aikuisten lasteni kautta olen ollut tietoinen siitä, että "kukan polttelusta" puhutaan tietyissä piireissä melkein yhtä kepeästi kuin jostain kahvilla käymisestä. Kouluissakin ainetta liikkuu. Ehkä myös elokuvat korostavat liikaa kannabiksen viihdekäyttöä ja näennäistä harmittomuutta. No, aikuinen tekee mitä tekee elämällään, mutta useinkaan se ei ole ihan pelkästään "jokaisen oma asia". Eikä varsinkaan alaikäisillä, joiden aivot vasta kehittymässä. Itselläni ei ole huum...

  Jossain vaiheessa minusta tuntui, että olen kokonaan kadottanut kyvyn haaveilla. Ikäänkuin unelmia ei enää olisikaan. Mutta sitten kävin tässä lähistöllä katsomassa sitä huvilaa, joka jokunen aika sitten yritettiin tuhopolttaa (kuvan huvila ei liity tapaukseen vaan esittää Helsingin Linnunlaulussa sijaitsevaa huvilaa) ja jokin minussa heräsi uudestaan. Mietin huvilan rappiota katsoessani, että voi miten hieno se on ollutkaan aikoinaan ja mietin myös surullisena, että miksi se on hylätty muinoin. Olen aina rakastanut historiaa ja vanhoja rakennuksia. Ja tosiaan tajusin, että osaanhan vielä haaveilla: minusta olisi aivan ihanaa saada asua vanhassa, upeassa, mielellään mansardikattoisessa talossa. Juu, tiedostan, että tuolloin pitää olla myös riittävästi rahaa ja kykyä jatkuviin remontteihin, korjaus- ja ylläpitotöihin. Eli haaveilen, että minulla olisi varaa asua ja elää kiintoisaa elämää ihanassa, vanhassa talossa, joka huokuu tunnetta ja historiaa. Toinen haaveeni liittyy ehkä yl...

  Hiukan otti päähän, kun sovittelin vaatteita (ihan omasta vaatekaapista kesää varten). Rantakuntotavoitetta ei ole vieläkään täysin saavutettu. Takapakkia kuntokuurista on tullut viimeisen puolentoista kuukauden aikana, koska olen ollut vähän väliä flunssainen. Elän lisäksi melko terveellisestikin, joten jotenkin en tajua tätä painon jumittumista siltikään. Se on se ikuinen 5 kg. Vyötäröllä. Kesä kuitenkin tulee ja se on ihanaa. Suomessa tämä aurinkoinen aika on kovin lyhyt ja tosiaan tuntuu siltä, että ihmiset yrittävät muutaman kuukauden sisällä tehdä mahdollisimman paljon kesä-asioita, Stressinkin varmasti itselleen saa, jos ottaa tavoitteeksi liian monta kesätapahtumaa. Itsellä tuntuu, että elämä alkanut liikaakin pyöriä tekemättömien hommien ympärillä. Meillä aikakin on miljoona remonttiasiaa kesken ja vielä pitäisi ehkä asuntoautoillakin. Plus pihahommat, jotka vuosi vuodelta kiinnostavat yhä vähemmän. Tai pienimuotoisesti kiinnostaa, mutta ei mikään työleiri-tyylinen. Asia...

  Perheessä oli merkkipäivä ja päätin leipoa retroherkun eli voileipäkakun.  Kakkuun meni aika paljon erilaisia aineksia: Creme fraichea, tuorejuustoja, palvia, maksapasteijaa, kurkkua, kurkkusalaattia jne.. Onnittelin syystäkin itseäni onnistuneesta lopputuloksesta.  Näin jo sieluni silmissä, miten aikuiset lapseni kumppaneineen ihastelevat kakkua ja nauttivat siitä täysin rinnoin. Toisin kuitenkin kävi: Tampereelta tullut nuoripari oli ensinnäkin myöhässä. Ja olivat jo matkalla pysähtyneet pizzalle ja salaatilla. Eivät siis olleet nälkäisiä kahvipöytään tullessaan. Toinen tytär otti kyllä palasen, mutta hänellä oli kiire bussille ja uuden poikaystävän luo. Tajusin, että meillä on nyt helvetinmoinen kimpale voileipäkakkua, jota ei kukaan syö. Suoraan sanoen meinaisin oikein suuttua. Vähän suutuinkin. Sanoin että vien koko kakun seuraavana päivänä kuoroharkkoihin. "Hyvä idea, vanhuksille varmasti maistuu", tuumasi nuoripari. Huomautin, että kuoron nuorin jäsen on kuitenki...

  Itsekin on nykyään vähän siinä moodissa, että miettii että pitäisikö lopettaa uutisten katselu ja kuuntelu kokonaan. Varsinkin politiikkaan liittyvien asioiden kohdalla.  Hallitus on entisestään kurjistanut/kurjistamassa varsinkin heikoimmissa asemissa olevien ihmisten elämää. Itse nämä asiat eivät nyt niin merkittävästi koske, mutta kyllä silti tulee mieleen, että eikö tuohon mielivaltaan voi mitenkään puuttua ja vaikuttaa?? Tämä maa alkaa tuntua päivä päivältä enemmän diktatuurimaalta. Onko muka tätä päivää, että jotkut ihmiset ovat pakotettuja esimerkiksi vaihtamaan pienempiin asuntoihin vain siksi, että neliömäärä liian "suuri", jotta saisivat asumistukea? Tai työpaikkoja ei ole, mutta sen sijaan, että niitä luotaisiin, niin laitetaan työttömät ja osa-aikaiset hakemaan työpaikkoja (joita ei ole). Näistä muistakin leikkauksista ovat varmaan kaikki kuulleet, joten en ala niitä tässä toistamaan. Tuntuu myös, että osalta ihmisistä puuttuu täysin empatiakyky. Jokainen on ehk...

  Aamulenkillä koiran kanssa taas mietiskelin monenmoista. Minullahan on aina ollut taipumus ajatella tavallaan liikaa. Aivoissa käy melkoinen surina ja ajatuksia risteilee. Tavallaan se on vähän yllättävääkin, koska kuitenkin ihmisenä kestän melko hyvin tylsyyttä ja yksinäisyyttä. Vai senkö takia aivoissa suriseekin?? Mene ja tiedä. Maaliskuu on mennyt jotenkin koko ajan sairastellessa. Ihan siis käsittääkseni perusflunssaa, joka jossain kohtaa jo olevinaan oli poiskin, mutta tuli uudestaan. Ehkä se viime viikon kuntosalikäynti tai siis kaksi käyntiä oli kuitenkin liian varhaista. Nyt olenkin ollut vähän harmissani kuntokuurini jonkinlaisesta suvantovaiheesta. Toisaalta olen kuitenkin päivittäin tehnyt koiran kanssa 3 lenkkiä, että ei tämä ihan niistämiseksi ole mennyt. Kuntokuuriin liittyen olen sovitellut vanhojakin vaatteita. Minulla on siis kaapissani jopa yli 10 vuotta vanhoja vaatteita, joita voin yhä käyttää. Kulutus on siis mukavasti vähentynyt, en osta oikeastaan vaatteit...

                                                            RIP Hannu Karpo 1942- 2025 Katsoin Areenasta dokumentin legendaarisesta toimittajaHannu Karposta. Hieno mies ja hieno ura, jossa tosiaan tinkimättömästi puolusti heikompiosaisia ja nosti rohkeasti esiin yhteiskunnan vääryyksiä. Alkoi mietityttää, että onko enää nykyään sellaisia ihmisiä, jotka laittavat tinkimättömästi itsensäkin peliin ja uskaltavat esittää rohkeaakin kritiikkiä? Ei kyllä ihan heti tullut nimiä mieleen. Toki varmasti on ansioituneitakin nuoria dokumentaristeja, kuten vaikkapa ohjaaja/käsikirjoittaja Sami Kieksi. Onneksi on. Karpon ura ja tinkimättömyys kyllä hakee vertaistaan. Hän sai myös paljon vastustusta ns valtaapitäviltä, mutta oli kyllä sellainen kovis, jota ei nujerrettukaan niin vaan. Jossain vaiheessa hän näyttäytyi jopa hieman koomisenakin hahmona karv...

  Kevät on kyllä ihan kivaa aikaa. Lukuunottamatta mm sitä, että kotona näyttää siltä, kuin ei olisi paljoakaan rättiä heiluteltu: ikkunat sameat ja pöly peittää tasaiset pinnat. Koiratalous. Seliseli. No, joskus kuitenkin tulee siivottua. Pari kertaa viikossa imurointia ja satunnaisesti lattian pesua. Ne ikkunat pestään kunhan keritään (lue:viitsitään).  En toisaalta ihmettele, että ihmiset myös masentuvat herkästi keväisin. Aurinko paljastaa ehkä liikaa. Ihmiset kömpivät ulos koloistaan. Ulkona liikutaan enemmän ja alkaa toukotyöt, veneily ja muu sosiaalinen seurustelu. Yksinäinen tuntee varmaan olonsa helposti vieläkin yksinäisemmäksi. Aina välillä seuraan yhtä tuttavapariskuntaa (itseasiassa olemme tutustuneet sitä kautta, että lapsemme seurustelivat keskenään muutaman vuoden). Heille tuo veneily on nyt muutaman vuoden ollut SE juttu. Kaikki pyörii sen yhteisön ympärillä ja harva se viikonloppu heillä on yhteisiä menoja sillä porukalla, johon tutustuneet veneilyn parissa....

  Nyt on taas keväällä vaaleja tulossa ja ehdokasasettelu kiihkeää. Aika usein ihmetyttää joidenkin ihmisten into asettua ehdokkaaksi. Siis sellaisten ihmisten, joilla ei oikeastaan ole haluakaan vaikuttaa millään muulla tavalla kuin mukailla laput silmillä ryhmän päätöksiä. Toisaalta ihanne-kannattaja monelle puolueelle; kunnon kumileimasin. Itsekin olen ollut joskus mukana kuntapolitiikassa asuessani toisella paikkakunnalla. Nykyiselläkin kotipaikkakunnalla on joskus pyydetty. En jotenkin ole halunnut. Syynä on lähinnä se, etten kauheasti jaksa olla julkisesti arvosteltavana ja väärin ymmärrettynä. Kritiikkiä tulisi, koska en kuitenkaan malttaisi olla hiljaa ja kiltisti. Toki ehkä näin vanhempana olen jo ehkä hiukan oppinut kommunikoimaan hillitymmin. Yksi asia, jota olen aina ihmetellyt, on se, että eivätkö ihmiset äänestäessään oikeasti käytä aivojaan yhtään? Esimerkiksi on aivan absurdia, kun duunari/keskiluokkainen ihminen kannattaa kokoomusta. Niin ei saisi tehdä, vaikka se ...

  Katsoin tämän dokumenttisarjan, jossa eri kulttuurialojen edustajat kertovat, millaista on työskennellä naisena kulttuurin kentillä. Kuten ohjaaja Maria Seppälä sanoo: "Ylen arkisto on ollut meille aivan uskomaton lähde, kun olemme halunneet kuvata sitä ajan henkeä, jossa nyt koomisena näyttäytyvä sovinismi oli aivan normaalia". Monenlaisia ajatuksia ehti herätä dokumenttisarjaa katsellessa. Upeasti oli kerrottu mm siitä, miten mm säveltäjä Kaija Saariaho rikkoi aikoinaan lasikattoja. Kaikki muutkin haastattelut olivat hienoja ja erilaisia, osa jopa erittäin innostavia.  Tietenkin tuli mieleen se, että ei se syrjintä ja epäoikeudenmukainen kohtelu kosketa vain naisia. Kyllä miehetkin ovat siitä taatusti osansa saaneet. Ja mieleen piiirtyi myös Mariskan hiukan tavallisimmista kommenteista poikkeava kannanotto. Hän antoi ymmärtää, tai niin minä sen ainakin ymmärsin, että toimii mieluummin miesporukoissa. Ja syy oli siis se, että hänen mielestään miehet pystyvät jotenkin parem...

  Katsoin eilen Areenasta jotain muutama vuosi sitten tehtyä dokumenttia hotellien kerrossiivoojista sekä heidän etujaan hoitavasta luottamushenkilöstä. Oli itseasiassa aika silmiä avaava. Hotellien siivouksethan kai etupäässä kilpailutetaan. Suomeksi sanottuna revitään kaikki tehot irti työntekijöiden selkänahasta. Tässä dokumentissa yhden huoneen siivoamiseen oli kellotettu noin vartti tai pari minuuttia siitä yli. Kuitenkin alle 20 minuuttia. Päivässä piti siivota keskimäärin 26-28 huonetta. Sarjassa kuvattiin näitä siivoojia sekä heidän esimiehiään, joiden toiminta ja käytttäytyminen varsinkin oli melko luokatonta. Tämä kylpylähotelli siis sijaitsi itärajalla, ja hotellivieraina kävi tuohon aikaan vielä paljon venäläisiä. Työntekijöitä oli monesta maasta. Suomalaisten lisäksi mm Aasiasta, Virosta ja Venäjältä. Esimiesten epäsuosiossa olivat erityisesti suomalaiset työntekijät, varsinkin pidempään olleet. Nämä kun ymmärrettävistä syistä peräsivät palkan ja muidenkin etuisuuksien...

  Olipa upea, pidennetty viikonloppu  kuoron kanssa Gdanskissa. Olimme mukana laulamassa kuorofestivaaleilla. Emme kuitenkaan osallistuneet kilpailuihin. Omien, ennalta sovittujen esiintymisiemme lisäksi lauloimme spontaanisti muutamassa paikassa eli ravintoloissa sekä ihan ulkosallakin. Olipa hyvä, että päätin lähteä reissuun mukaan, vaikka asiaa jonkin verran pohdinkin etukäteen. Ei tullut sosiaalisen seurustelun liika-annosta, vaikka niin aluksi pelkäsinkin. Henkilökemiat toimi ja kaikki sujui kivuttomasti. Gdansk yllätti iloisesti myös kaupunkina. Vanha kaupunki oli todella kaunis ja yllättävän suurikin. Kaupunkihan on 900-luvulta ja sitä on paljon kunnostettu ja jälleenrakennettu. Hintataso Puolassa oli edullinen. Ruoka oli hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Lauantai-iltanakaan ei kaupungilla näkynyt mitään känniörvellystä. Kauneuteen ja siisteyteen oli kiinnitetty paljon huomiota. Oli patsaita, kukkia ja istutuksia.Tänne haluan palata uudestaan keväällä/kesällä.

  Alkoi mietityttää sellainenkin asia, että miten sitä on eletyn elämän myötä alkanut miettiä parisuhdettakin eri tavoin kuin nuorena. Itsellä muutama pidempi parisuhde takana ja tällä hetkellä nykyistä liittoa eletty lähes neljännesvuosisata. Aiemmista liitoissa olen joko salamaihastunut toiseen tai riidellyt itseni ulos. Nuorenahan sitä arvosti parisuhteessa eniten sellaista jatkuvaa symbioosia, joka käytännössä melko mahdotonta. Oli mustasukkainen, epävarma ja omistushaluinen ja toisaalta halusi kuitenkin itselleen ehkä erivapauksia. Liikaa tuli myös kiinnitettyä huomiota kaikkeen ulkoiseen. Tyhjänpäiväistä sen asian pohtimista, että mitä muut sanoo tai ajattelee. Toki nuorena siinä saattaa sählätä myös jommankumman sukuakin liiankin kanssa, jos ei olla osattu vetää selkeitä rajoja. Nykyään sitä elää aika itsenäisesti. Molemmat tekee omia juttujaan (työt/harrastukset) ja silti ollaan yhdessä. On jonkinlainen me-henki kuitenkin, vaikka ei kyhnätä koko ajan kylki kyljessä. Ollaan ...

  Olenhan usein toitottanut olevani aamuihminen ja kertonut, miten haluaisin harrastaa harrastuksiani aamupäivisin. Ja että olen ahdistunut kuoroharkoista, jotka iltaisin, vaikka olenkin tyytyväinen sitten, kun olen niissä paikan päällä. Ilmeisesti jonkinlainen siedätyshoito on tuottanut tulosta: eilen meillä oli ylimääräiset, vapaaehtoiset stemmaharkat (muuten on siis hiihtolomaviikko) ja oikeastaan en ollut yhtään ahdistunut vaan lähinnä innostunut ja tosiaankin tunsin kuuluvani joukkoon. Oli ilo laulaa kymmenen naisen kanssa ja alkaa jo innostaa tuleva esiintymismatkakin. Jee! Kevättä rinnassa selvästi.

Itselleni ohjeeksi voisin antaa, että ei kannata provosoitua ihan kaikesta, pääsee helpommalla. Maailmaa ei voi kauheasti muokata mieleisekseen, vaikka miten haluaisi. Jokaisella on oma opinpolkunsa elämässä ja me kehitytään kaikki ihan omilla tavoillamme. Jotkut ei kehity koskaan ja sekin on hyväksyttävä. Välillä pohdin että jos muuttaisi saareen erakoitumaan. Seuraisi somea mahdollisimman vähän, jos lainkaan. Myös uutiset ja sanomalehdet kannattaisi varmaan jättää ihan minimiin. Minulla on vielä sellainen haave, että jotain näkyvää haluaisin tehdä. Enkä tarkoita esimerkiksi sarjamurhilla hankittua "kuuluisuutta", vaan lähinnä kirjoittamisella/kuvataiteilla/sarjakuvilla tapahtuvaa vaikuttamista. Jossa pystyy aika hyvinkin hyödyntämään omaa elämänkokemusta ja myös sitä luonteen kriittisyyttä. Toteutus tässä suunnitelmassa vielä jonkin verran kesken. Suurin osa meistä ihmisisistä ei jää millään tavalla historiaan, ainakaan siis sillä tavalla, että joku muistelisi enää sadan ta...

 Nyt on pientä flunssaa pukannut, joten sekä kuntosali- että kuorohomma ollut pakollisella tauolla. Itsellähän ei kuume meinaa millään nousta, joten senkin takia kai sairaus tulee hiljaa hiipien ja ilmeisesti lähtee samaan tyyliin poiskin. Alkoi raivoisalla aivastelulla ja pienellä päänsäryllä ja nyt on lähinnä vain vähän tulehtunut olo hengitysteissä. Normaalit koiralenkit kyllä pystyy tekemään. Aamulla koiralenkillä mietin tätä ihmisen luonnetta. Olen elämässäni ollut melko usein jonkinlaisissa kahnauksissa ihmisten kanssa. Varsinkin työelämässä. Perusluonteeni on kai hiukan nopeasti reagoiva, ja usein huomaan sanovani asiat liiankin suoraan. Jotkut ihmisethän sitten taas osaavat vittuilla niin, että kohde tajuaa sen vasta myöhemmin. En tiedä, onko sivistyneisyyteen verhottu huono palaute sitten jotenkin parempi kuin yltiösuoruus. Itse koen, että olen useimmiten kuuluttanut oikeudenmukaisuutta ja enkä jaksa kauaa olla mukana ihmissuhdepeleissä ja selän takana puhumisessa. Mieluum...

 Tällä viikolla olen viihtynyt paremmin salilla kuin vesijumpassa. Aina vähän fiilikset vaihtelee, se sallittakoon. Ryhdyin pohtimaan näitä kaikenmaailman ravintotietäjiä ja laihdutusohjeita, joita siis pilvin pimein joka paikassa (lähinnä somessa) varsinkin näin alkuvuodesta. Ihanaa, että joku löytää niistä avun. Kyse on kuitenkin pikemminkin itsekurista kuin siitä, että maksat jollekin niistä asioista, jotka parhaiten itsekin jo tiedät. Myös geenit, hormonit ja lääkitys vaikeuttavat painonpudotusta, vaikka miten seuraisi säntillisesti ohjeita. Aina ihmetyttää näissä ohjeissa se, että tuntuu unohtuvan, että me olemme kaikki yksilöitä. Esimerkiksi hokema "aamupala on päivän tärkein ateria". En koko elämäni aikana ole ollut nälkäinen heti aamusta. Kahvia on pakko saada (no ainakin suotavaa). Se nälkä tulee itselle vasta myöhemmin.  Ja toisaalta ihmetyttää senkin asian korostaminen, että voit laihtua, vaikket liiku. Ymmärrän tämän ohjeen silloin, kun on kyseessä henkilö, joka e...

  Huomasin tuossa eilen, että eräs puolituttu (ei fb-kaveri) oli päivittänyt sivuaan ja laittanut kaikkien nähtäväksi kuvan ja tekstin, jossa sanaili jotenkin tyyliin "olen kiitollinen värikkäästä elämästäni". Jep jep. Joskus vuosia sitten jouduttiin aika useinkin perheeni kanssa kuulemaan tämän henkilön huutoa ja perheriitoja (samalla alueella kun asuttiin). Hän on myös kunnostautunut siinä, että riitelee itsensä yleensä ulos työpaikoista vuoden, parin sisällä. Hänellä on myös virkistävä tapa esittää uskovaista ja tosiaan jos ei häntä tuntisi, voisi pitää hyvinkin tervehenkisenä, empaattisena ja hurskaana henkilönä. Tässä nyt vaan noin "isossa kuvassa" (typerä ja liikaa käytetty sanapari, mutta en muuta nyt keksinyt) tulin miettineeksi, että ketä ihmiset oikein kuvittelee huijaavansa tällä kaunistelulla somessa, koska se totuus tulee kuitenkin useimmiten ilmi. No, toki en itsekään laita sitä ruminta kuvaani faceen tai instaan, mutta välillä olen joutunut pulaan tur...

  Kuorokausi on taas avattu, eli ensimmäiset harkat oli eilen. Olen siis vanhassa ja perinteisessä kuorossa, joka perustettu lähes sata vuotta sitten. Toki laulajat eivät ole satavuotiaita, mutta kuoron keski-ikä on varmasti reilusti 60 +. Jäsenistä suurin osa on laulanut yhdessä vuosikymmeniä ja meitä uudempia tulokkaita on tullut mukaan harvakseltaan. Olen tästä ennenkin kirjoittanut, mutta minulla siis tosiaan aika ajoin hyvin ulkopuolinen olo. Nyt kun tarkemmin mietin, niin onko se ihmekään, jos noin moni jo ennestään tuttu vuosikymmeniltä ja itse olen ollut mukana reilu pari vuotta?  Menin kuoroon alunperin saadakseni tehdä jotain luovaa ja toki halusin myös oppia uutta. En ole koskaan ollut mikään erityinen konserteissa kävijä, vaikka musiikista pidänkin. Tuossa kuorossa, jossa nyt olen, on pienehkö uskonnollinen klangi, ja tuntui että joulunaikaan kisailtiin siitä, kuka on käynyt missäkin kirkossa kuuntelemassa joululauluja. Toki pidän itsekin kirkkojen tunnelmasta, mut...