Kaunistelua

 

Joskus olen aiemminkin varmaan kirjoittanut tästä samasta aiheesta, eli siitä, kun selfieitä muokataan todella rankalla kädellä ja sitten ne laitetaan someen. Joku on joskus sanonut, että itselleen voi myös kuvitella onnellisen lapsuuden. Joka kai perustunee jonkinlaiseen itseterapointiin ja anteeksiantoon ja elämässä eteenpäin menemiseen. Onko myös niin, että sitä ajattelee, että lopulta näyttää juuri siltä, miltä tahtoo?

Eräs tuttavani, sellainen ihan tavallinen, vähän pyöreä 50 plus harrastaa tätä kuvanmuokkausta. Jotenkin siitä haluaisi sanoa tai ainakin kysyä, että miksi muokkaat itsesi tunnistamattomaksi, mutta eihän siitä oikein voi sanoa, kun ei tiedä, miten toinen reagoi. Niinpä siitä voi sitten ainakin kirjoittaa blogissaan💁😉. Samainen henkilö ihmetteli sinkkuvuosinaan, että miten ne tindertreffit ei oikein etene. ensimmäistä tapaamiskertaa pidemmlle. No joo, jos lähdet tapaamaan Brad Pittiä ja saatkin Severi Suhosen, niin saattaahan se hymy hyytyä. Siis tuollaisessa palvelussa, joka kuitenkin perustuu siihen, että katselet aluksi kuvia ja yrität miettiä, olisiko kumppaniainesta vai ei.

Sen tajuan kyllä, että ei niitä vikaotoksia halua julkisesti esille. Ja koska kasvot näyttävät eriltä eri valaistuksissa, niin säädän kyllä itsekin joskus kuvan sävyä. Mutta siinä kohtaa, kun koko leuka on kavennettu ja kaikki ei-niin-edustava sumennettu, niin minun ymmärrykseni loppuu. Tämä tuttavani nyt on kuitenkin poistanut somestaan kaikki sellaiset kuvat, jotka on ottanut joku muu jossain vaikkapa sukujuhlatilanteessa, ja jättänyt jäljelle ne reippaasti yläviistosta otetut ja häivytetyt kuvat. Ja se kertoo kyllä omaa kieltään ihmisen itsetunnosta ja kyvystä itsekritiikkiin.