Suku on....
Minulla on tuolla pohjoisessa jokseenkin ikäiseni serkkupoika, jonka kanssa tulen hyvin toimeen, kunhan ei liian usein olla tekemisissä. On siis oikeasti kiva ihminen, mutta alkoholi ei sovi hänelle(kään). Provosoituu ja provosoi, ja on siis aika väsyttäväkin. Tiedostaa sen kyllä onneksi itsekin. Jossain kohtaa lopetin hänen puheluihinsakin vastaamisen kun en jaksanut yhtään sitä honottavaa känniääntä, joka ei antanut lainkaan suunvuoroa. Eilen serkku laittoi sitten whatsup-viestiä. Selitti, että on lahjoittanut aikuisille lapsilleen rahaa. Että lakimiestuttava oli kuulemma oikein neuvonut, että lahjaveroa ei tarvitse maksaa alle 5000 euron arvoisista lahjoista. Olettaen siis, että et ole kolmen vuoden aikana saanut samalta lahjoittajalta. Tuo tieto kyllä löytyy ihan verottajan sivuiltakin. Lahjoitusasiansa selvitettyään hän tapansa mukaan ryhtyi selittämään raha-asioitaan. Yleensä ruikuttaa sairaseläkkeestään, joka siis oikeasti on keskimääräistä parempi, koska on tehnyt t...