Haaveilua

 

Jossain vaiheessa minusta tuntui, että olen kokonaan kadottanut kyvyn haaveilla. Ikäänkuin unelmia ei enää olisikaan. Mutta sitten kävin tässä lähistöllä katsomassa sitä huvilaa, joka jokunen aika sitten yritettiin tuhopolttaa (kuvan huvila ei liity tapaukseen vaan esittää Helsingin Linnunlaulussa sijaitsevaa huvilaa) ja jokin minussa heräsi uudestaan.

Mietin huvilan rappiota katsoessani, että voi miten hieno se on ollutkaan aikoinaan ja mietin myös surullisena, että miksi se on hylätty muinoin. Olen aina rakastanut historiaa ja vanhoja rakennuksia. Ja tosiaan tajusin, että osaanhan vielä haaveilla: minusta olisi aivan ihanaa saada asua vanhassa, upeassa, mielellään mansardikattoisessa talossa. Juu, tiedostan, että tuolloin pitää olla myös riittävästi rahaa ja kykyä jatkuviin remontteihin, korjaus- ja ylläpitotöihin. Eli haaveilen, että minulla olisi varaa asua ja elää kiintoisaa elämää ihanassa, vanhassa talossa, joka huokuu tunnetta ja historiaa.

Toinen haaveeni liittyy ehkä yllättäen veneilyyn. Luultavasti joutuisin aikamatkaamaan 50- ja 60 luvuille saadakseni ihan autenttisen kokemuksen. Eli tähän haaveeseen liittyy ikuinen kesä ja sellainen putputvene, jolla matkaisin saareen. Ehkä se unelmien talonikin voisi olla samaisessa saaressa. Hmm...