Hämärtää

 

Tämä viikko ollut melko harrastuspainoitteinen. Kaikkeen näköjään myös tottuu: olenhan ollut melkoinen sarja-ahdistuja koskien iltamenoja (koska olen aamuihminen), mutta niin vain olen ollut paikalla sekä lauluharkoissa että kirjoittajaryhmässä. Lauantaina meillä on esiintyminen kirkossa. Tapahtumaan tulee myös muita paikkakunnan kuoroja.

Mietin tässä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä hämärämmäksi tuntuu käyvän elämän tarkoitus. Pähkinänkuoressahan se menee näin, että me synnytään niihin olosuhteisiin, joihin satutaan syntymään, ja jokainen sitten ponnistelee tai on ponnistelematta omista lähtökohdistaan. Osa onnistuu tavoitteissaan, osa ei. Iso osa toteuttaa valmiiksi asetettuja tavoitteita.

Melko vähäpätöistä on lopulta ihmisten touhuilu. Ns isossa kuvassa. Sellaista hääräämistä, joka voi ehkä itselle olla isokin juttu, mutta harva sitä kuitenkin mitenkään erityisesti rekisteröi. Sadan vuoden päästä juuri kukaan ei ole tietoinen siitä, että tällainenkin tyyppi oli ja eli.

Silti jokainen haluaa tulla jotenkin nähdyksi. Ehkä itsekin toivon, että jälkipolvi muistelee minua vaikkapa näin: "olihan se aika erikoinen tapaus. Tykkäsi kyseenalaistaa asioita ja ehkä sen takia sitten kirjoitti ja piirsi ja yritti tehdä kaikkea luovaa ja sellaista, jossa sai toteuttaa itseään. Sehän taisi joskus sanoa, että on ihan joka asiassa keskinkertainen ja keskiarvoa. Mutta oli se silti aika taitava joissain asioissa". 😉