Syyskuulumisia

 

Huomasin, etten taas ole vähään aikaan kirjoittanut, vaikka monta asiaa onkin ollut mielessä. No, yhden yleisönosastokirjoituksen lähetin toissapäivänä, mutta sitä ei ole ainakaan vielä julkaistu. Se kirjoitus koski lähinnä sitä soutamista ja huopaamista, joka velloo koskien niitä päätöksiä, joita tehdään kansalaistemme päänmenoksi. Romutetaan toimivia järjestelmiä ja selitetään että kyseessä säästötoimet, ja uskallan epäillä, ettei se suunnittelu ja konsultointi ole mitenkään halpaa sekään. Soteuudistus sotki hyvin toimivat järjestelmät, puhunkin mielelläni pahoinvointialueista. Yksi hullutus lisää on se, että te-palvelut, jotka väen vängällä haluttiin aikoinaan keskittää suuriin yksiköihin, niin nyt ne halutaankin siirtää takaisin kuntiin. Purrasta ja Orposta en jaksa nyt mainita enempää, alkaa vaan vanne kiristyä.

Myös vuokratyövoiman käyttö onkin nyt vaikkapa terveydenhuollossa ja varhaiskasvatuksessa todettu paljon kalliimmaksi kuin aiempi systeemi. Kuinka ollakaan, juurikin noin kuukausi sitten kotikaupungissani siirryttiin käyttämään Sarastia-järjestelmää, joka paria viikkoa myöhemmin muutti nimensä Temporeksi. Ilmeisesti oli osaava konsultti osannut myydä idean hyvin "Kaikki Suomen kunnat samassa veneessä, yhteisellä asialla". Helpottaahaan se elämää, kun sijaisrekryssä palkka tulee kerran viikossa eikä taas kuormita kunnan tai kaupungin palkanlaskentaa. Jää nyt kuitenkin nähtäväksi, kuinka paljon tästä tulee lisäkuluja. Luulen, että paljon.

En tiedä, onko nyt jotain tautiepidemiaa ollut liikkeellä. Viime viikolla väsytti koko ajan ja tällä viikolla sain jonkun ihme näköhäiriökohtauksen, joka muistutti migreenikohtausta. Noin vartin verran näkökentässä vilkkui sellainen sahalaitainen kuvio, joka laajeni niin, etten nähnyt kunnolla. Oikeastaan vähän pelästyinkin, koska suurin pelkoni on se, että saisin joskus jonkun aivoverenvuodon, ja vaikkapa halvaantuisin osittain ja kulkisin avustettuna loppuelämäni naama vinossa, sylki suupielestä valuen, lihakset spastisina. Tällainenkään katastrofi ei itse asiassa katso edes ikää tai peruskuntoa, eikä sitä ilmeisesti voi estää silläkään, että eläisi erityisen terveellisesti. Jota en siis edes tee sitäkään.

Minulla oli murrosiässä muutamia migreenikohtauksia. Ne alkoivat aina samoin, eli koulussa, kirjaa lukiessa, alkoi sahanlaitainen kuvio vilkkumaan kirjan ylälaidassa, ja se näköhäiriö laajeni. Oli pakko lähteä kotiin, ja yleensä oksensin jo matkalla (koulumatka yli 3 km, jonka useimmiten kävelin tai pyöräilin). Sitten tuli jäätävä päänsärky ja oli pakko maata vain hämärässä huoneessa. Aikuisiällä kohtauksia on ollut vain muutama eikä niihin ole liittynyt oksentamista, vain vihlova pääkipu. Tai sitten sellainen kiristävä vanne pään ympärillä, vähän niinkuin ennen ukkosenilmaa usein on. Toinen tyttäristäni on perinyt tämän migreenialttiuden.

Viime viikolla olin erään ystäväni kirjanjulkkareissa. Se oli tosi mukava ja mielenkiintoinen kokemus. Julkaistava kirja oli Mari Lindqvistin teos Hiilellä piirretty talo. Sain sen omistuskirjoituksella varustettuna ja luinkin lähes yhdeltä istumalta seuraavana päivänä. Sujuvasti kirjoitettu psykologinen rikosromaani. Kannattaa lukea. Julkkarit järjestettin Turussa, pienessä ja idylllisessä Rica Barissa. Aivan ihana paikka. Idyllisessä, ihanan vanhassa talossa sijaitseva tila, jossa oli hyvät energiat. Rakastan vanhoja taloja ja tunnetta siitä, että olen jossain jatkumossa, itsekin pienenä palasena vaikuttamassa elämään ja historian kulkuun.

Jotenkin aina kannattaisi olla jotain pientä menoa ja ohjelmaa elämässä, sillä tavoin pysyy paljon tyytyväisempänä kaiken rutiinin keskellä. Sunnuntaina käytiin katsomassa Mustalaisruhtinatar-operetti. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin ylipäänsä operettia katsomassa. Siinähän siis sekä puhutaan että lauletaan. Eräänlaista musiikkiteatteria siis. Tämä esitys oli sellainen, että laulajat (pääosissa Pentti Hietanen ja Angelika Klas) olivat kyllä taidokkaita, mutta äänentoisto oli surkeaa, joten sanoista ei saanut selvää kunnolla. Myöskin lavastus olisi saanut olla hieman näyttävämpi.

Kuoroharrastukseni on jatkunut. Olenkin ihmeekseni jaksanut pysyä kiinni tässä harrastuksessa jo hieman yli vuoden. Lähteminenkään ei ole enää niin vaikeaa kuin alussa, ja aina kun palaa kotiin sen jälkeen, kun on laulanut kolme tuntia, on fiilis rauhallinen ja tyytyväinen. Nyt harjoittelemme lähinnä jouluohjelmistoa. Olen lupautunut joulukuussa kolmeen eri esitykseen, saa nähdä, pystynkö pitämään lupaukseni. Toivottavasti.

Ostin eilen vähän uusia akryylivärejä. Seuraavaksi ajattelin taas keskittyä vähän aktiivisemmin kuvien tekemiseen. Jonkunlaista taukoa on nyt ollut.