Kuolleet lehdet
Kävin eilen aika ex tempore katsomassa sen tyttäreni kanssa. Pyörimme torilla ja pohdimme, mitä tehtäisiin seuraavaksi. Minulla oli laukussani muutama elokuvalippu, jotka olin aiemmin päivällä hakenut ammattiliiton toimistolta jäsenetuhintaan, ja tytär alkoi tutkia puhelimesta Finnkinon tarjontaa. Huomattiin Spede-elokuva, joka oli juuri alkamassa ja ajateltiin mennä sinne. Tosin tytär, reilu 20 v, kysyi että "kuka on Spede". Eihän hän ole ikinä katsonut mitään Speden Spelejä ja tai muitakaan, koska Spede kuoli syyskuussa 2001, jolloin tyttäreni ei ollut vielä syntynytkään.
Laukkasimme vauhdilla elokuvateatteriin ja huomattiin että "Kuolleet lehdet" menossa myös. Vaihdettiin siis lennosta suunnitelmaa. Ehdimmekin sinne, koska mainokset olivat vasta loppumassa, kun kirmasimme lähes tyhjään saliin popcorn-tötterömme kanssa.
Elokuva oli taattua Kaurismäki-tyyliä. Kaikki oli hyvin pelkistettyä: puhe, juoni ja lavastuskin. Jotenkin alkoi vähän vaivatakin se kurjuuden maksimointi. En tiedä, miksi Aki Kaurismäki haluaa kaiken rekvisiitan olevan niin vanhaa, että se on jo käytöstä poistettua ja ulkoasultaan hyvin vierasta jo iäkkäämmillekin ihmisille, kun tarinan kuitenkin osoitettiin liittyvän myös tähän päivään (radiosta tuli uutislähetyksiä liittyen Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan). Ehkä sitä kurjuutta voisi esitellä yhtä hyvin, vaikka käytttäisikin tunnistettavia esineitä vaikkapa 70- ja 80-luvuilta. Tämä vain ehdotus 😇.
Näyttelijäsuoritukset olivat hyviä. Jussi Vatanen aina jotenkin niin riipaisevan rehellinen ja aito, ja tämä Alma Pöysti myös rooliinsa hyvin sopiva (hänet olen viimeksi nähnyt ihanassa elokuvassa, joka kertoi Tove Janssonista). Tosin mielessä kävi, että onkohan näyttelijöilläe välillä jopa tukalaa se, kun pitää olla niin vähäeleinen? Kaurismäen elokuvissa ei rönsyillä eikä vouhkata tunnekuohuissa.
Kaikessa lakonisuudessaan elokuva sopii hyvin syksyyn. Kohtahan tässä taas kahlataan kuolleissa lehdissä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!