Stressialtis mieli

 

Aamulla, kun olin aamupyrähdyksellä koiran kanssa, aloin pohtia hiukan omia toimintatapojani ikäänkuin keittiöpsykologin näkökulmasta. Lähinnä pohdin sitä, että olen turhan usein jotenkin stressaantunut tai huolestunut tulevista tapahtumista, vaikkei mitään järkevää syytä ole moiseen olotilaan. Mistä se johtuu? Tietenkin osittain herkästä hermostosta, mutta mistä muusta? Äkkiä ymmärsin, että se johtuu varmaan pitkälti menneistä pettymyksistä. Siis siitä, että on uskonut jostain asioista ja ihmisistä hyvää, liiankin hyvää, ja on joutunut karvaasti pettymään. 

Menin jopa niin pitkälle keittiöpsykologiassani, että palasin ihan lapsuuteeni asti. Tapahtumiin ennen yhtä ikävuotta. Tuolloin biologinen äitini antoi minut adoptoitavaksi. Voisi kuvitella, että kun vauvan elämänolosuhteet muuttuvat radikaalisti ja tutut kasvot katoavat ympäriltä, niin saattaa tulla jonkinlainen alitajuinen pelko kaikkia muutoksia kohtaan. Eikä ehkä myöskään uskalla luottaa minkään pysyvyyteen, koska se kaikki voikin äkisti muuttua ihan muuksi. Ehkä sitä tunnetta sitten kantaa mukanaan myös aikuisuuteen.

Tottakai myös kouluaikoina oli sitä, että piti jotain ystävänään ja äkkiä tämä osoittautuukin aivan toisenlaiseksi ihmiseksi. Tämä nyt tietysti tuttua varmasti jokaiselle jollain tasolla. Tai se työpaikan selkäänpuukottaja, joka esiintyy kaikkien kaverina. Ahkerana itseään pitävä vetelys, joka valikoi rusinat pullasta.

Sekin lause, ikävä kyllä, pitää paikkansa, että jos joku asia tuntuu liian hyvältä ja lupaavalta, se yleeensä on sitä. Pätee varmaan pitkälti ihmissuhteisiinkin, mutta ei saisi vaikuttaa liikaa. 

Haluaisin olla positiivinen ja luottavainen ja vähemmän huolestunut kaikesta. Ehkä iän myötä on jotain kehitystä tapahtunutkin. Tilalle on tullut ehkä tietynlainen välinpitämättömyyskin. Haluaakin luopua sellaisista asioista, jotka tuovat enemmän hankaluutta kuin iloa. On ne sitten sukulaisia, kavereita tai työpaikkoja.

Totuus on kyllä se, että nykyään haluaisin elää vain helppoa ja stressitöntä elämää, ilman erityisiä velvoitteita. Nostattaa aina jonkinlaisia vihantunteita, kun pitäisi tehdä tiliä tekemisistään jollekin ulkopuoliselle instanssille. Hyvänä esimerkkinä nyt vaikkapa te-toimisto tai Kela. Muutamia esimerkkejä instansseista mainitakseni. 

Mutta juu, olen miettinyt, millä saisi parhaiten rauhoitettua stressaantunutta ja ylireagoivaa mieltä, joka jotenkin aina varautunut pahimpaan. Olisiko meditointi sellainen apukeino? Ehkä.