Taidepohdintaa

 

Aika ajoin tulee pohdittua myös kuvataidejuttuja. Itse aion nyt kokeilla yhtä maalaustyyliä, johon sain idean eräältä sivustolta. Eli tarinankerrontaa kuvana, naivismin keinoin. Vähän liioitellen ja asioita (esineet, ihmiset, luonto)  tummilla rajauksilla. Näin erään mainosalalla toimineen miehen töitä ja tyyli miellytti ja siksi haluan kokeilla hieman samankaltaista.

Se, mikä nyt viimeksi alkoi pohdituttaa, oli se, että joku (en muista kuka) heitti ilmaan sen ajatuksen, että hänen mielestään taiteilijalla pitäisi olla jokin sanoma. Että se on tärkeämpää kuin että yrittää tehdä vaikkapa täysin fotorealistista kuvaa tai abstraktia. Mittasuhteiden hallinta toki kertoo teknisestä taitavuudesta. Abstrakti taide sitten taas on aina vähän vaikea asia. Mitä enemmän tekijä selittää tekemäänsä kuvaa, sitä oudommaksi kaikki jotenkin menee. Ja maailmassa kyllä riittää myös näitä ns sisustustauluja tekeviä. Eikä siinä olekaan mitään vikaa.

Seuraan mm Katariina Sourin uraa. Tykkään hänen töistään ja myös rohkeudestaan usealla muullakin elämän saralla. Hänhän on siis (tietääkseni) itseoppinut taiteilija ja maalannut jo vuosia. Ja saa töitään myös kaupaksi. Koska ei ole alan koulutusta, niin ei pääse kuitenkaan tiettyihin näyttelyihin eikä saa apurahoja. Joku itseään ammattilaisena pitävä, kuulemmma eräs Suomen eturivin naiskuvataiteilijoita, oli lähestynyt häntä viestillä luettuaan K Sourin "rutinaa" juuri tästä apuraha-asiasta. Oli tosiaan tämä taiteilija sitten jotenkin kai torunut Souria tämän raikkaista mielipiteistä ja oli pyytämättä myös esittänyt oman arvionsa Sourin maalauksista. Hänen mukaansa "hyvää harrastajatasoa". Jestas. Täytyy sanoa, että joillakin on pokkaa. Eikä tosiaan aina hyvässä mielessä. 

Mutta tämän ammattitaiteilijan kommenttihan juuri kuvastaa tätä älytöntä vastakkainasettelua, vääränlaista ylemmyydentunnetta ja ristiriitaa. Uskon ja tiedän, että koulutus on tärkeää, mutta vaikka jokin koulu olisikin kahlattu, ei se ole mikään tae siitä, että henkilö olisi erityisen lahjakas alallaan (tämä sama koskee montaa muutakin alaa). Osaa ehkä teoriaa, mutta esimerkiksi luovuus ja omat ideat ovatkin heikolla tasolla. Kieltämättä joissain näyttelyissä tulee mieleen, lopputulosta katsellessa, että lyhyemmälläkin koulutuksella olisi ehkä syntynyt vastaavaa. Anteeksi😏. Toisaalta sitten taas näkee aivan mahtavia ja koskettavia teoksia, joiden äärellä ihmetyttää että miksi tekijä jäänyt aivan pimentoon ja varjoon.

Toisaalta itse ajattelen niin, että jos on kuvantekemisen tarve, niin sen kun tekee ja nauttii tekemisestään. Ilmoittaa iloisesti olevansa harrastajamaalari, ja halutessaan esittelee taidettaan kahviloiden seinillä ja kirjastoissa. Kyllä ne kiinnostuneet löytävät ne työt. On hyvä asia, jos pystyy elämässään koskettamaan ihmisten tunteita ja aisteja. Eiköhän se vuorovaikutus muun maailman kanssa ole ainakin yksi elämän tarkoituksista. Jättää oma jälki maailmaan.