Positiivisuus ja "positiivisuus

 

Olen tässä pohtinut viime päivien tapahtumien vuoksi sitä, että on tosiaankin olemassa ihmisiä, jotka julistautuvat positiivisiksi ja kannustaviksi henkilöiksi. Ihan oma-aloitteisesti siis julistautuvat, joka on kyllä sekä vaarallista että jopa tyhmää. Nämä tällaiset arviot, jos niitä kaivataan, niin ovat oikeastaan relevantteja vain silloin, kun ne tapahtuvat tuttavien ja muiden ulkopuolisten tekeminä.

Usein käy niin että tämä positiiviseksi itsensä määrittelevä onkin oikeasti jotain muuta, kuten juoruileva ja jopa pahantahtoinen mutta ilmeisesti omalle käytökselleen tulee jollain tavalla sokeaksi. Myöskin itseään jonkinlaisena rauhanrakentajana pitävä saattaa olla hyvinkin puolueellinen ja vain se ns oma lehmä ojassa kiinnostaa.

Omalta kohdaltani myönnän, että olen erittäin hankala ihminen varmaan monenkin mielestä. Temperamenttini on sellainen, että puutun helposti näkemiini epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin, ja siitähän ei tietysti pidetä. Usein myös sanat tulevat suusta nopeammin kuin tarkoitus oli. Sopisin varmaan todella hyvin jonnekin Italiaan riehumaan ja huitomaan ja puhumaan päälle. Näin se vaan on, sorry. Iän myötä ehkä pientä itsehillintää olen oppinut, mutta ei kauheasti ole hurraamista vieläkään. Ärhäkkä temperamentti taitaa olla jokin geenijuttukin, koska nopeasti reagoivia tyyppejä löytyy jo esi-isistäkin Pohjoispohjanmaalta.

Joskus oikeasti ihmettelen ihmisiä, jotka eivät kuulemma joudu koskaan kahnauksiin kenenkään kanssa. Miten ihmeessä se onnistuu? Sellainen tyyneys, ettet provosoidu mistään ja vaikka provosoituisitkin, et näytä sitä? Huikeaa. Kateeksi käy.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää