Aamulla varhain

 

Käyn joka aamu varhain koiran kanssa pienellä kävelylenkillä pienessä metsässä, jolloin yleensä aivot levänneet ja ajatukset kirkkaat. Metsä on ollut ilahduttavan valoisa jo pitkään, kiitos lumipeitteen, joka pysynyt.

Tänä aamuna pohdin, jälleen kerran, sitä, miten tärkeää on, että vaikka elääkin parisuhteessa, niin on myös oma elämä. Omat kaverit, omat menot, omat harrastukset. 

Hiukan yli vuosi sitten aloittamani kuoroharrastus on kyllä tuonut mukanaan paljon. Muistan, mitä ihan viime hetkiin saakka olin valmis perumaan koelauluun menon. Jännitti. Silti menin. Pääsin kuoron mukaan, kuten kaikki muutkin koelaulaneet ovat päässeet sinne. Alussa tunsin pitkään ulkopuolisuutta ja vähän ärsyttikin kahvinkeittovuorot yms. Kunnes siihenkin tottui.

Olen kuoron kanssa laulanut mm Vappuna puistossa, sairaalan vuodeosastolla, vanhusten palvelutalossa. Muutamaan otteeseen kirkossa, Turun tuomiokirkon rappusilla ja ravintoloissa. Nyt viimeksi kahdessa eri konsertissa kahdella eri paikkakunnalla, joissa molemmissa salit olivat täynnä. En vieläkään ole mikään mestarilaulaja, kuten viimeksi lauantaina pikkujoulukaraokessa kiekuessa huomasin, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan.

Kuorolaulu on kyllä sellainen harrastus, että siihen täytyy sitoutua. Ei riitä, että harkoissa käy vaan silloin, tällöin ja tolloin. Ohjelmistoa pitää harjoitella säännöllisesti. Nyt olen onnekseni ollut sellaisessa elämäntilanteessa, että säännöllinen harrastus on mahdollinen. Lucky me :)