Energia ja vire

 

Risto Reipas on kuvitteellinen ihmishahmo kirjailija A. A. Milnen Nalle Puh -kirjoissa. Hän on Nalle Puhin omistaja. Hän on noin 8-vuotias poika, jolla on ruskea tukka. Risto Reipas asuu Puolen hehtaarin metsässä ja käy koulua päivisin. Hän myös yleensä korjaa Nalle Puhin ja ystävien väärinkäsitykset (teksti Wikipediasta) Kuvassa Disneyn versio Risto Reippaasta.

Katsoin eilen ohjelmaa energiajuomista ja niiden haitallisuudesta varsinkin liikaa käytettynä. Nehän ovat tölkeissä myytäviä, piristäviä juomia, joissa on mm kofeiinia, sokeria (tai makeutusaineita) ja sekaan heitetty ehkä jotain kasvista tai esanssia ja ripaus vitamiinia, jolle halutaan välittää vaikutelmaa terveellisyydestä. Varsinkin nuoret ostavat energiajuomia. Kaipa sitä voisi kutsua muoti-ilmiöksi. Joissain maissa niitä ei saa kaupata alle 18-vuotiaille, koska niitä haittavaikutuksia taitaa olla enemmän kuin hyötyjä. Ja kyseessähän on ainoastaan bisnes. Tarve, joka on saatu aikaiseksi osuvalla (ja harhaanjohtavalla) mainonnalla.

Ohjelmassa pohdittiin myös sitä, että jos ihminen on väsynyt, niin hänenhän pitäisi tuolloin levätä eikä siirtää väsymystä energiajuomilla, kofeiinilla tai muilla piristeillä. Niinpä. Siksipä tämän tekstin kuvituskuvanakin on Risto Reipas.Painotus sanalla REIPAS. Jotenkin meihin on iskostettu ihmeellinen  vaade jatkuvasta reippaudesta ja jaksamisesta. Työpaikoillakin (ja kouluissakin) ihminen siirretään mielellään sivuun ja sairaslomalle, jos hän ei oikein jaksakaan pysyä hyörinässä mukana, sen sijaan että annettaisiin vähän siimaa, vähän kevyempiä tehtäviä ja myötätuntoa.

Väitän, että lähes meistä jokaisella se vire vaihtelee. Ei tarvita kuin yksi huonosti nukuttu yö, niin aivan zombiena hoituu vaadittavat asiat. Lisäksi väitän, että nämä työpaikkojen ja koulujen työmyyrät ja tehopakkaukset eivät aina edesauta järkevää toimintaa, vaikka itse tuntuvat niin kuvittelevan. Usein se ahkeruudelta näyttävä toiminta on melkoista kohkaamista, jonka tuiskeessa saattaa jäädä oleellisia asioita huomaamatta.

Eikä se ihminen, joka välillä vetäytyy eikä kykene vastaamaan tehtävänantoon niin hyvin kuin jotkut muut, niin ole automaattisesti mikään laiskimus. Toivoisin, että ihmisillä olisi vähän enemmän armoa ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. Jokaisella on omat hyvät ja huonot päivänsä, vaihteleva vireystila, ja silti jokaisella myös omat vahvuutensa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

Tiistaina kuolen (dokumentti)