Yhteisprojekteja ja oletuksia

 

Identtisyys ei tee kaksosista samanlaisia. Ei myöskään avioliitto pariskunnasta samanlaista. Asia tuli taas ajankohtaiseksi erään tapahtuman aikana. Kuulumme siis sellaiseen, muutaman asuinalueemme "talollisen" yhteisöön, jossa siis ryhmänä on yhdessä rakennettu venelaituri. Siinä on muutama venepaikka, ja laituri tosiaan rakennettiin yhteistyönä vuosia sitten. Mieheni teki ison osan rakennushommista ja on vuosien aikana korjaillut sitä myös, vaikka meillä siis ei ole vuosiin edes ollut venettä. Jo senkin takia se, että häneltä pyydetän koko ajan jotain, tuntuu vähän kohtuuttomalta. Vaikka hän siis onkin erittäin rakennus- ja korjaustaitoinen. 

Nyt keväällä alkoi taas tulla yhteisön jäsenien sähköpostiin kysymyksiä ja ilmeisesti korjaustarpeita. Minä en kuulu sille postituslistalle, mieheni kuuluu. Mieheni ei työkiireiden ja stressinkään takia jaksanut vastailla meileihin. 

Olen nyt aika ajoin törmännyt kevään ja kesän kuluessa siihen pariskuntaan, joka nyt on eniten vouhottanut siitä korjaustarpeesta. Joka ikinen kerta tämä vanhempi pariskunta on jankannut minulle, että miksei mieheni vastaa sähköpostiin. Sanoin, että en tiedä, mutta en myöskään voi toimia hänen puolestaan, koska meillä tosiaan ei ole yhteistä sähköpostiosoitetta (eikä tule). Ihmettelinkin, että miksi ette soita hänelle. En saanut siihen vastausta. Pinnani paloi lopulta täysin, varsinkin tähän rouvaan, jolla muutenkin tapana tunkea nenänsä ihmisten asioihin. Mielestäni hän ei ole kovinkaan paljon osallistunut laiturihommiin koko aikana, joten en ymmärrä moista yhtäkkistä intoilua aiheesta.

No, mieheni kävi viikonloppuna katsomassa laituria ja sanoi että sieltä on yksi ketju poikki. Hän kävi ostamassa korjaustavarat, mutta seuraavaan aamuun mennessä kuuluisa "joku" olikin käynyt korjaamassa asian. Olin että j******ta, tästäkö aiheesta on pitänyt lähetellä sähköpostia koko kevään??? 

Nyt ei sitten veneet karkaa. Tämä yli-innokas pariskunta tuo sinne joka kesä veneen. Jolla he eivät käy missään. Nyt oli kuulemma vaihdettu pienempään, kun oli pelätty että laituri irtoaa. Tälläkään veneellä he eivät käy missään. Se vene on niin pieni, ettei ole tarkoitettu edes yöpymiseen. Yllättävän usein tämä pariskunta kuitenkin näkyy oleilevan laiturilla, ja tämä rouva kuikuilee strutsimaisesti ympäriinsä. En tietäisi muuten, mutta koiralenkiltäni rannassa näen sinne laiturille. Itse ei enää edes huvita käydä uimassa  siellä, koska en halua enää törmätä tähän pariskuntaan.

Tarinan opetus on se, että ei kannata lähteä mihinkään yhteisprojekteihin puolituttujen, vähiten ehkä juuri naapurien kanssa. Yleensä aina tulee jotain ongelmia, oli sitten kyse tekemisestä tai rahasta.

Ja toinen opetus on se, että olemme kaikki erilaisia. Meillä ei tosiaankaan ole miehen kanssa yhteistä sähköpostia eikä edes yhteistä pankkitiliä. En kaipaa ollenkaan sellaista keinotekoista me-henkeä (no yhteinen pankkitili toki olisi kiva, jos olisi paljon rahaa). Emme ole mieheni kanssa edes fb-kavereita.

Ehkä tämän kaiken itsenäisyyden säilyttämisen ansiosta olemme olleet välillä myrskyisässäkin liitossamme jo liitossamme jo melkein neljännesvuosisadan. En kyttää mieheni tekemisiä ja hänkin oppinut hillitsemään mustasukkaisuuttaan. Tosiaan joidenkin tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että minä en edusta miestäni eikä hän minua. Vaikka samalla puolella usein ollaankin.