Onnistunut kasvattaja?

 

Usein, kun lapsi tekee jonkun pyyteettömän teon, vaikkapa auttaa pulaan joutunutta henkilöä tai palauttaa jonkun löytämänsä asian tai esineen sen oikealle omistajalle tms, niin yleensä ihmisten kommentit ovat sen tyylisiä että "kyllä on vanhemmat onnistuneet kasvatuksessa".

Aloin miettiä, että kuinka paljon on oikeasti vanhemmista kiinni ja siitä kasvatuksesta, johon luettaneen ne toimintamallit, joita on kotona annettu, niin kuinka paljon se vaikuttaa siihen, miten lapsi käyttäytyy? Tuolla ajatusmallillahan ainoastaan ns hyvistä perheistä tulee hyviä lapsia. Ja koko käsite "hyvä perhe" on aika sairas, jos sillä tarkoitetaan ainoastaan varallisuutta ja sitä, että vanhemmat toimivat hyvin palkatuissa ammateissa. 

Toki jokainen vähänkin ajatteleva ja lastaan rakastava (eli suurin osa) vanhempi yrittää joko omalla esimerkillään tai elämänohjeillaan vaikuttaa siihen, että lapsi käyttäytyy arvostavasti muita ihmisiä kohtaan. Näin ainakin kuvittelen. Toisaalta nykymaailmassa röyhkeys, piittaamattomuus ja oman edun tavoittelu on aikuisten piirissä surullisen yleistä, joten en toisaalta tiedä, miten niillä eväillä pystyykään kasvattamaan humaaneja lapsia.

Se ajatus, mitä haen, on se että mielestäni lapsikin on yksilö, joka ottaa vaikutteita ja käyttäytymismalleja muualtakin kuin vain kotoa. Eli voi olla auttavainen, sosiaalinen ja humaani ihminen, vaikka kotikasvatus olisikin ihan  jotain muuta. On jotenkin ihmisen aliarvioimista (tai yliarvioimista) ajatella, että ihminen olisi aina jonkinlainen vanhempiensa "jatke". Useinhan ihminen haluaa aikuisena olla jotain ihan muuta kuin mitä omat vanhemmat olivat. Näin on varsinkin silloin, jos koko lapsuus täynnä jännitteitä ja jopa rakkaudettomuutta.

Entä sitten, kun lapsesta kasvaakin rikollinen, narkkari tms? Silloin ei puhuta siitä, miten vanhemmat onnistuneet kasvatuksessa. Silloin ajatellaan automaattisesti, että vanhemmatkin samanlaisia, ongelmaisia ja ehkä alempaa sosiaaliluokkaa. Vaikka niin ei kuitenkaan aina ole. 

En myöskään oikeastaan pidä siitä, että vanhemmat ylpeilevät lasten saavutuksilla ja ottavat kunnian siitä, että lapsi vaikkapa valinnut arvostetun ammatin. Kyllä se ihan lapsen omaa ansiota on. Toki joissain perheissä lapsille myös aiheutetaan paineita, kun halutaan tyrkkiä jälkikasvua johonkin tiettyyn ammattiin, jota pidetään jotenkin hienona, vaikka lapsi ei ole samasta asiasta lainkaan kiinnostunut. Äiti toivoo lääkäriä, lapsi haluaa olla puuseppä. Toivottavasti lapsi pitää päänsä ja opiskelee puusepäksi, ja äiti osaisi arvostaa lastaan eikä painosta tai syyllistä.

Itse olisin aika pettynyt, jos omista lapsista tulisi joitain uraohjuksia, jotka menevät raha ja status edellä kaikkeen. Mutta jos niin käy, sekin on hyväksyttävä. Eniten kai toivoo, että omat lapset onnellisia elämässään. Ja jokainen heistä on vapaa sielu ja oma persoonansa. Ihan riippumatta siitä, olenko "onnistunut" vaiko en.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

R.I.P Aira Samulin 1927-2023