Campingelämää


 Lomailtiin viikko niin sanotusti "vetäen pönttöä perässä" eli asuntovaunuillen. Omissa suunitelmissa oli reissu vähän pidemmällekin, mutta sateenuhkan takia tehtiin akseliltaan melko pieni reissu, eli Sastamala-Porin Reposaari-Pyhäranta, pari yötä siis kussakin. Reposaari oli paras. Siellä oli upeat merimaisemat, kuiva maasto ja helppo ulkoiluttaa koiraa.

Sastamalassa eräs kaveripariskunta kävi meitä moikkaamassa, sekin oli kivaa. Siellä sattui jännä juttu, kun tullessani vessasta vuoroaan odotti kaukaisesti tutunnäköinen nainen. On kuitenkin julkisissa facekuvissaan jotenkin paljon "rokimpi" ja hoikempikin, siksi en ollut asiasta varma. Myöhemmin näin vielä naisen aviomiehensä ja koiransa kanssa. Stalkkasin näiden fb-sivua myöhemmin, ja kyllähän siitä selvisi, että oli tosiaan se ihminen, joksi luulin (oli päivittänyt karavaanarireissuaan ns avoimella päivityksellä, joka näkyy kaikille). Ollaan joskus, lähes parikymmentä vuotta sitten, oltu samassa työpaikassa hetken. Oli muistaakseni tuolloin eroamassa. Huomiota herättävän kauniilla ihmisillä on usein melko myrskyisää varsinkin nuorena, kun ihailijoita ja kiusauksia riittää. Taviksilla on helpompaa sen suhteen, avioliitotkin kestää ehkä paremmin :)

Tykkään omalla tavallani vaunuilusta. Tietenkin, jollei olisi koira mukana, olisi helpompi käydä katsomassa myös nähtävyyksiä, ettei touhu mene vain matkaamiseksi leirintäalueelta toiselle. Toisaalta koira toimii usein jäänmurtajana ja ihmisiin on helpompi tutustua. 

Leirintäalueissa minulle on tärkeintä, että on hyvät ja siistit vessat ja suihkutilat. Toki mielellään saa näkyä meri tai järvi, pelkkä nurmikkoalue tai jokin mäntymetsä ei kauheasti kiinnosta. On myös kiva, jos ei mitään älytöntä kännimeininkiä tarvitse kohdata. Useimmilla leirintäalueilla on säännöt siitä että koska alkaa hiljaisuus. Yleensä viimeistään klo 23.

Eri leirintäalueilla on kyllä erilaiset energiat. Reposaaren lisäksi pidän erityisesti Valasrannan ystävälllisestä ilmapiiristä ja uudeksi suosikiksi nousi Uudenkaupungin Santtioranta. Paljon on silti vielä näkemättä.


Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää