"Piristy" (sarjasta paskimpia ohjeita masentuneelle)

 

Ihmisen on vaikea tajuta asioita, joita ei ole itse kokenut. Itsekin joskus nuorena laitoin välit poikki kokonaan ihmiseen, joka tuntui vain syövän toisten energioita olemalla usein synkkä, masentunut ja kateellinen. Oli kurjaa mennä kylään, kun oli tarkoitus pitää mukava kahvihetki, ja toinen vain tuijottaa mykkänä ikkunasta ulos. Sitä en muista, kävikö tämä henkilö koskaan missään keskustelemassa pahasta olostaan, vai pitikö sitä jotenkin asiana, joka on vain siedettävä yksin. Täytyy lisätä, että yritin kyllä auttaa häntä kannustamalla ja puhumalla, mutta lopulta väsyin. Se alakulo alkoi tarttua minuunkin.

Samoin lähisukulaiseni, jolla oli erilaisten riippuvuuksiensa lisäksi myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, oli mielestäni ainoastaan huomionhakuinen ja suhtauduin skeptisesti hänen monenlaisiin terapiaistuntoihinsa, jotka olivat mielestäni silkkaa ajanhukkaa., koska mielstäni mikään ei oleellisesti muuttunut, vaan hän tuntui saavan koko ajan lisää syitä sääliä itseään.

Jossain vaiheessa työuupumus ja burn out nousivat otsikoihin. Enää ei ollutkaan niin häpeällistä kuin ennen väsyä henkisesti. Niin sanottuun "vanhaan hyvään aikaan" oli julkisivun säilyttäminen jonkinlainen hyve, ja tiedän ihmisiä, jotka ovat tehneet itsemurhia, jotka eivät jaksaneet konkurssin tai muiden taloudellisten vaikeuksien aiheuttamaa häpeän ja epäonnistumisen tunnetta. Että mitä ihmisetkin sanoo.

Nyt olen sitten omakohtaisesti saanut kokea, miltä tuntuu masennus. Kun mikään ei tunnu miltään. Ja ytitän myös koko ajan auttaa itseäni eteenpäin. Opetellut laittamaan rajoja ja varsinkin sanomaan "ei".

On tosi turhauttavaa, että jos rehellisesti avautuu ongelmistaan tai tunteistaan, niin aina jonkun on pakko saada tulla sanomaan, että olet raskas ihminen ja huomiohuora, ja koita nyt piristyä ja koita nyt vaihtaa näkökulmaa etc etc. Voin sanoa, että ennen masennuksen puhkeamista nämä kaikki näkökulmat on kokeiltu ja Pantonin värikartat selattu. Kuvittelee joku elämää täysin ymmärtämätön, että on jokin oma valinta se, että on päätynyt epämukavaan olotilaan? Ei todellakaan.

Minulla on oikeus käydä tätä kaikkea läpi niin kauan, kunnes helpottaa. Minulla on myös oikeus olla oma skeptinen itseni ja "naureskella" erilaisille asioille, koska siitä kyllä tulee hyvä olo ja lisäksi olen aina ollut sellainen, että katselen maailmaa huvittuneesti ja myös sarkastisesti. Ja olen herkkä näkemään ihmisten todelliset luonteet sieltä fasadin alta.

Kyllähän vertaistukea saa, onneksi. Minun sukupolveni on nähnyt monenlaista murrosta eri vuosikymmenillä ja monien ikätovereiden kotiolotkin olivat mitä olvati. Puolet meidän vanhemmista olisi nykypäivän standardien mukaan joutunut varmaan vankilaan lapsiin kohdistuvasta fyysisestä ja henkisestäkin pahoinpitelystä, jota 60- ja 70-luvuilla kutsuttiin nimellä "kuri". Myös kouluissa vallitsi kuri ja järjestys ja kyllä paikkakunnan silmäätekevien kakarat saivat hellempää kohtelua kuin duunariperheiden tenavat.

Jep. Eli kun sinun seuraavan kerran tekee mieli mennä sanomaan masentuneelle ja surulliselle, että "piristy", niin annapa olla sanomatta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

R.I.P Aira Samulin 1927-2023