Musiikista

 

Täytyy kirjoittaa nyt sananen musiikista. Viikonloppuna oltiin asuntovaunulla ja päädyttiin karaoketansseihin. Niin päätyi haukkupaukkukin. Jätettiin jäbä vaunuun, radio hiljaa soimassa ja oletettiin että homma toimii samalla tavalla kuin edesmenneenkin hauvelin kanssa, eli että nukkua pöllöttäisi tyytyväisenä. Mutta ei, käväisin vaunulla, ja nuoriherra oli hyppinyt sohvalla, pudotellut tavaroita ja riehunut. Eli oli pakko ottaa mukaan. No, tilaisuus oli ulkosalla ja ainoastaan tanssi ja laulu tapahtui vankkuriteltassa, niin että haukkupaukku sai nukkua pöydän alla ja aina välillä joku kävi rapsuttelemassa.

Olen joskus nuorena harrastanut hetken klassista laulua. Kävin laulunopettajalla konservatoriossa. Homma oli ihan mukavaa, mutta myös hintavaa, joten kovin kauaa en siellä käynyt. Nyt taas pitkästä aikaa karaokea hoilotellessa huomasin, että äänenkäyttö ja hengitystekniikkaa tosiaan pitäisi harjoitella ahkerammin. Olen nyt EHKÄ liittymässä yhteen kuoroon. Viikon kuluttua pitäisi olla koelaulu ja samalla tarkoitus seurata, että mikä fiilis ja millainen porukka ja sovinko siihen vai en.

Mä olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat soittaa, laulaa, sanoittaa tai tehdä muilla tavoin musiikkia. Mikään ei kosketa niin paljon tunteita kuin musiikki. Monet muistotkin jostain hetkestä pulpahtavat pintaan juuri musiikin avulla.

Itse kuuntelen kaikenlaista musiikkia. Suomipoppia ehkä eniten. Osaan ulkoa kaikki Eppu Normaalin biisien sanat. Edesmennyt avopuoliso soitti kitaraa ja oli mukana myös jossain Rokin SM-osakilpailussa. Poikani soittaa kitaraa ja bassoa ja toinen tytär pianoa Silloin, kun asui vielä kotona, oli ihanaa herätä yläkerran makuuhuoneessa, kun alakerrasta kuului soitto.

Musiikki on kyllä elämää suurempaa. Arvostan.

Kommentit

  1. Täsmälleen samaa mieltä musiikista. On todella ällistyttävää tavata sellaisia ihmisiä joihin musa ei vaikuta oikeastaan millään tavalla, saattavat sanoa lähes kaikesta että ihan kiva.. . Joskus nuorempana kun sen tajusi niin menin ihan shokkiin, en yksinkertaisesti ollut ajatellut että musiikki ei kolisisi juuri ollenkaan. No saavat kiksinsä ja muut asiaan liittyvät jostain muusta, silti.. edelleenkin.. on se ihmeellistä. Minut jokin kipale saattaa saada niin taivaisiin ettei mitään rajaa ja toinen siinä sivussa, vähän jalkaa naputtaa, ehkä, ja sit se: ihan kiva....ARGH!!! ;DD

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H