Lepää rauhassa, Vesku.


 Vesa-Matti Loiri nuorena, vuonna 1966. Oisko peräti Marimekon Matti-paita päällä?

Harvoin kirjoitan kahta juttua samana päivänä. Mielestäni ei kenenkään muunkaan kannattaisi kirjoittaa blogia joka päivä, jollei ole asiaa, jos mielessä vaan rutiini, velvollisuus ja ehkä himo saada seuraajia. Itse pidän vain anonyyminä tätä päiväkirjanomaisesti ja en tunnetusti osaa muuttaa mitään rahaksi. Ehkä en tahdokaan.

Vesa-Matti Loiri kuoli tänään. Asiaa osattiin odottaa, koska syöpää oli sekä kurkkutorvessa että maksassa. Plus diabetes plus sydämen vajaatoiminta.

Vesa-Matti Loiri oli multilahjakkuus. Niitä asioita ehkä turha luetella tässä, koska kaikki tietävät ja jotka eivät tiedä, voivat googlettaa.

Omia suosikkejani oli Veskun roolit elokuvissa vanhoilla päivillään, ne vakavat roolit, ei niinkään Turhapurot. Plus tykkäsin monista lauluistaan. Olin myös yleisön joukossa yhtenä päivänä 80-luvun loppupuolella, kun hän lauloi ja soitti huilua. Seuraavana päivänä synnytin esikoispoikani.

Oikeastaan  tärkein pointti tässä on itselle se, että miksi surra. Hän itse oli nähtävästi valmis kuolemaan, ja miksi kukaan meistä haluisikaan hiipua loputtomasti sairasvuoteella. Hän teki ison uran ja eli täyden elämän. Itsekin oli mielestään nähnyt kaiken. Miksi surra? Vesku on nyt siellä, henkimaailmassa, jonne piti yhteyttä jo eläessään. Hyvää matkaa! 💓


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

R.I.P Aira Samulin 1927-2023