Puhtaat jauhot


 Viime päiviä on värittänyt pääministeri Marinin biletyskuvat. Jokaisella tuntuu olevan asiasta joku mielipide. Ymmärrettävää. En ole ensimmäisten joukossa tuomitsemassa enkä vaatimassa pääministerin eroa. Totuus on kuitenkin se, että Sanna vähän mokasi. Eikä niin vähääkään. Jos menee keikistelemään kameran eteen, on melko todennäköistä, että video jossain vaiheessa ja jonkun toimesta vuotaa julkiseksi.

Marinilla kannattaisi ehkä olla se turvamies aina mukana, kun lähtee viettämään vapaa-aikaa. Tyyppi, joka huolehtii, että kukaan ei kuvaa ja mieluummin puhelimet kokonaan pois. Se valtiollinen hätäpuhelin voisi sitten olla turvamiehen taskussa. Silloin ei kukaan pääse moittimaan, että pääministeri ei olisi ollut paikalla, kun yritettiin tavoittaa jossain tärkeässä asiassa.

Joidenkin mielestä Pääministeri saa niin hyvää liksaa, että vapaa-aikaa ei edes kuuluisi olla. Mielipidehän se tuokin on.

Nyt sitten vatuloidaan sitä huumeasiaa. On oikein urakalla tutkittu, että kuuluuko sana "jauhojengi" Marinin biletysvideolla. Kuulemma todistetusti kuuluu. No, voi olla, että on nautittu muutakin kuin alkoholia. Mutta sitä ei tietenkään voi eikä pidä myöntää. Kannattaisi nyt vaan mennä sinne huumetestiin. Ei se enää näy verikokeessa. Vai virtsastako se testataan? Kyllähän huumeita taatusti pyörii enemmän tai vähemmän noissa piireissä, ihan viihdekäytössä. Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei avoimesti puhu. Kunnes jää kiinni.

Eräs ihminen, joka työkseenkin hoitanut psykoosiin menneitä huumeenkäyttäjiä, sanoi minulle eilen, että häntä ottaa oikeasti päähän, kun kouluihin menee farkuissa ja valkoisissa tennareissa juttelemaan tyyppi siitä, miten pääsi huumeista lopulta eroon. Tuttavani mielestä lapset saavat sen kuvan, että kokeilu on melko vaaratonta, kun pahastakin riippuvuudesta selviää noin hyvännäköisenä. Että tämä antaa ihan väärän kuvan asioista.  Hyvä pointti. Mutta ne hampaattomaksi ja nenättömäksi itsensä nuuskanneet eivät ole kykeneväisiä kertomaan mistään kuiville pääsystä. Ja kyllähän se on geeneistäkin kiinni, kenellä jauhojengitoiminta säilyy ihan viihdekäyttönä ja kuka sitten taas joutuukin syvään päätyyn ensikokeilusta. 


Kommentit

  1. Todellakin, jos muutama viikko sitten on biletetty vaikka huumeittenkin kanssa, tuskin enää mikään näkyy testeissä. En ole sen alan asiantuntija, mutta haihtuuhan monet lääkeaineetkin kehosta muutamassa päivässä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H